/ Vuosi yrittäjänä, Yrittäjyyskasvatus, Uskalla Yrittää

Satojen NYT-yrittäjien vuosi huipentuu Uskalla Yrittää -finaaliin

Helsingissä, Mall of Triplassa järjestetään 24.–25. huhtikuuta Uskalla Yrittää -loppukilpailu. Messu- ja kilpailutapahtuman toisena päivänä valitaan Suomen parhaat NYT-yritykset sekä Suomen edustajat nuorten yrittäjien EM-kilpailuun heinäkuussa.

Juontaja haastattelee kolmea nuorta yrittäjää messupöydän luona Uskalla Yrittää -finaalissa 2023.

Yhteensä 59 harjoitusyritystä selvitti tiensä loppukilpailuun helmi-maaliskuussa ympäri Suomea järjestetyistä aluetapahtumista. Yritykset ovat Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa tänä lukuvuonna mukana olevien nuorten perustamia. NYT-yritykset toimivat oikealla rahalla ja samalla nuoret keräävät arvokasta käytännön kokemusta yrittäjyydestä sekä taloustaidoista.

Kaksi tapahtumantäyteistä finaalipäivää

Finaalin ensimmäisenä päivänä, keskiviikkona 24.4. järjestetään kaikille kauppakeskuksen kävijöille avoin messutapahtuma. Lisäksi NYT-yritykset ja opettajat osallistuvat seminaariohjelmaan. Nuoret yrittäjät pääsevät myös esittelemään toimintaansa kilpailun tuomaristolle.

Torstaina 25.4. nuorten vuosi yrittäjänä huipentuu jännittävään palkintogaalaan. NYT-harjoitusyrityksiä palkitaan useissa eri kategorioissa ja valitaan kaksi parasta NYT-yritystä edustamaan Suomea kesällä 2024 järjestettävissä Euroopan mestaruuskilpailussa ja Gen-E-tapahtumassa Italian Sisiliassa.

Innostusta ja tärkeitä taitoja

Yrittäjyyskasvatus ja yrittäjämäisten taitojen oppiminen on nuorille tärkeää monesta eri syystä. Paitsi että ne ovat osa opetussuunnitelmia kaikilla kouluasteilla, Suomi myös tarvitsee yrittäjyyttä edistämään hyvinvointia.

Vuonna 2023 NYTin Nuorten tulevaisuusraportti -tutkimuksen vastaajista 40 prosenttia totesi, että voisi toimia yrittäjänä. Kiinnostus on myös jatkuvassa kasvussa. Yrittäjyyshalukkuutta tukee myös nuorten entistä suurempi kiinnostus tehdä arvojensa mukaista työtä.

Uskalla Yrittää -finaalin messuosuus järjestetään keskiviikkona 24.4.2024 klo 14.30–17.00 Mall of Triplan Tapahtuma-aukiolla, Helsingissä. Messutapahtuma on maksuton ja kaikille avoin. Tapahtumassa vieraileville oppijaryhmille olemme valmistelleet valmiit vierailutehtävät, jotka voit ladata käyttöösi tästä linkistä.

Tutustu tästä finaalipaikan lunastaneisiin yrityksiin

Kanta- ja Päijät-Häme

Kaakkois-Suomi

Pohjois- ja Etelä-Savo sekä Pohjois-Karjala

Pirkanmaa

Pohjanmaa sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa

Keski-Suomi

Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi

Kainuu

Varsinais-Suomi ja Satakunta

Uusimaa

OpeNYT 2024 mainoskuva sosiaalisessa mediassa.

OpeNYT-koulutus 24.4.2024: Merkityksellinen työelämä – positiivisia signaaleja etsimässä

Uskalla Yrittää -finaalin yhteydessä järjestetään myös OpeNYT-koulutus opetusalan ammattilaisille. Kevään koulutus keskittyy työelämän merkityksellisyyteen. Millainen vaikutus mielekkäällä työllä on ihmisen hyvinvointiin ja kokemukseen oman elämän merkityksellisyydestä? Kuinka innostaa nuoria ja tarjota positiivisia signaaleja työelämästä?

Päivän teemaan meidät johdattelevat lukuisia palkintoja pokannut toimittaja ja luova johtaja Jani Halme, K-Ryhmän HR-johtaja Laura Kamtsan sekä nuorten työelämäosaamisen asiantuntija Riikka Ahonvala NYTistä.

Tutustu koulutukseen ja ilmoittaudu mukaan