/ Uutinen, Vuosi yrittäjänä, Uskalla Yrittää

Uskalla Yrittää -aluetapahtumat 2024 käynnistyvät ystävänpäivänä

Ympäri Suomea järjestetään helmi-maaliskuussa kymmenen aluetapahtumaa, joissa kilpaillaan paikoista valtakunnallisessa Uskalla Yrittää -finaalissa Helsingissä. Koko kilpailun voittaja pääsee kesällä 2024 Euroopan suurimpaan nuorten yrittäjyyskilpailuun Sisiliaan.

Kolme nuorta poseeraa Uskalla Yrittää -logon alla.

Suomen merkittävin nuorten yrittäjyystapahtuma Uskalla Yrittää pyörähtää jälleen käyntiin aluetapahtumien voimin. Ensimmäisenä ovat vuorossa Hämeenlinnan ja Kotkan tilaisuudet keskiviikkona 14. helmikuuta. Kukin kymmenestä aluetapahtumasta järjestetään kauppakeskuksissa, joten nuoret pääsevät esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan paitsi kilpailun tuomaristolle myös kauppakeskuksen asiakkaille.

Päähenkilöitä tapahtumissa ovat NYTin Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa mukana olevat nuoret. Nuoret perustavat vuoden aikana oikealla rahalla toimivan NYT-yrityksen ja keräävät arvokasta käytännön kokemusta yrittäjyydestä sekä taloustaidoista. Tänä keväänä tapahtumiin osallistuu yhteensä yli 1 000 nuorta eri puolilta Suomea. Heidän yrityksistään 59 jatkaa finaaliin, joka järjestetään huhtikuun 24.–25. päivä Helsingissä.

Nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on jatkuvassa kasvussa. Vuoden 2023  Nuorten tulevaisuusraportti -tutkimuksen vastaajista 40 prosenttia totesi, että voisi toimia yrittäjänä. Nuoret haluavat myös entistä enemmän tehdä arvojensa mukaista työtä. On keskeistä, että nuoret ymmärtävät, mitä yrittäjyys tarkoittaa ja näkevät yrittämisen yhtenä mahdollisena uravaihtoehtona, sillä elinvoimainen Suomi tarvitsee yrittäjiä myös tulevaisuudessa.

Uskalla Yrittää -tapahtumat ovat kaikille vierailijoille avoimia ja maksuttomia ja suosittelemmekin lämpimästi saapumaan paikalle kannustamaan nuoria ja tutustumaan heidän harjoitusyrityksiinsä! Opettajille ja oppilasryhmille olemme tehneet valmiit vierailutehtävät, joiden avulla NYT-yrityksiin on helppoa ja opettavaista tutustua. Tehtäviä on sekä alakoulun että yläkoulun ja toisen asteen oppijoille.

Kannattaa käydä tutustumassa alla oleviin aluetapahtumasivuihin. Niille on kirjattu paljon tietoa jokaisesta tilaisuudesta, aikatauluista ja kilpailuun osallistuvien nuorten NYT-yrityksistä.

Aluetapahtumat 2024

Katso lisätiedot tapahtumista


Uskalla Yrittää -finaali 2024
24.–25.4.2024, Helsinki

#UskallaYrittää #NuortenNYT @nuortenNYT

Nuoret NYT-lähettiläät 2023