OPPIMISEN ASIANTUNTIJA
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. Tavoitteemme on, että lapset ja nuoret uskaltavat innostua tulevaisuudesta.
Autamme kouluja ja kuntia toteuttamaan opetussuunnitelmaa käytännönläheisesti ja innostavasti. Tarjoamme sisältöjä, jotka saavat nuoret oppimaan, oivaltamaan ja toimimaan.
Edistämme lasten ja nuorten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja elämyksellisten oppimiskokemusten avulla. Sisältömme ovat pedagogien suunnittelemia.
Nuorten NYT perustettiin 1.6.2023, kun Nuori Yrittäjyys ry (NY) & Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.

Teemme työtä nuorten tulevaisuuden hyväksi
Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla mahdollisuus – lähtökohdista riippumatta – oppia tulevaisuuden kannalta tärkeitä taitoja. Haluamme vahvistaa oppilaiden valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin, oman arjen hallintaan ja omien vahvuuksien tunnistamiseen.
Työskentelemme yhdessä laajan ja kansainvälisen kumppaniyhteisömme kanssa. Toimintaamme rahoittavat useat kunnat, organisaatiot, ministeriöt ja säätiöt sekä yksityiset henkilöt.
Organisaatiomme kuuluu reilu 75 vakituista työntekijää. Lisäksi työllistämme vuosittain noin 150 osa-aikaista tuntityöntekijää Yrityskylissämme.
Työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja jokaiselle lapselle ja nuorelle!

Visiomme
Jokainen lapsi ja nuori oppii työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitoja ja löytää paikkansa yhteiskunnassa.
Arvomme
Yhteiset arvomme ohjaavat toimintaamme. Toimintatapamme perustuvat neljälle arvolle.
Tulevaisuususko
Yhdenvertaisuus
Vastuullisuus
Uskallus

Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on mukana yrittäjyyttä ja yrittäjyyskasvatusta edistävien organisaatioiden yhteisessä Yrittäjyyskasvatusfoorumissa, joka on asettanut tavoitteet hallituskaudelle 2023–2027.
Historia
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on perustettu 1.6.2023, kun Nuori Yrittäjyys ry (NY) & Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.