/ Vuosi yrittäjänä, Blogi, Yrittäjyyskasvatus

Ruotsin yrittäjyysbuumi inspiroi – Näin tartumme haasteeseen 

Asiantuntijamme Mari Rakkolainen on kiinnittänyt huomiota siihen, millä innolla nuoret länsinaapurissamme Ruotsissa suhtautuvat yrittäjyystaitoihin. NYT-järjestön kehittämä Vuosi yrittäjänä Intro tuo myös suomalaisiin oppilaitoksiin yhden helpon ja innostavan työkalun lisää yrittäjyyskasvatuksen tueksi.

Mari Rakkolainen laventelinväristä taustaa vasten.

 

Kuulen usein suomalaisten huokailevan erinäisissä yhteyksissä, kuinka asiat ovat niin paljon paremmin rakkaassa länsinaapurissamme Ruotsissa. Ja usein näin onkin. Yksi esimerkki oman työpöytäni ääreltä on yrittäjyystaitoja opiskelevien nuorten määrä toisella asteella. Ruotsissa Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan osallistuu yli kymmenkertainen määrä opiskelijoita Suomeen verrattuna!

Ei toki ole ihme, että yrittäjyyskasvatuksesta ollaan naapurissa innoissaan, onhan heillä maailmankuuluja yrittäjyyden menestystarinoita aina Volvosta Ikeaan ja Spotify-musiikkipalveluun. Innostukseen voi vaikuttaa myös se, että Ruotsissa tänä vuonna teetetyn tutkimuksen mukaan Vuosi yrittäjänä -opinnot todella vahvistavat esimerkiksi muita heikommin opinnoissaan pärjäävien nuorten uskoa omiin taitoihin. Väitän, että ohjelman avulla myös edellytykset menestyä tulevassa työelämässä paranevat. 

Huokailemaan ei kuitenkaan pidä jäädä Suomessakaan, vaan yrittäjyystaitojen opetusta pitää entisestään helpottaa. Onneksi meillä on aktiivinen yrittäjyyskasvatuksen opettajien joukko, jonka toiveesta tartuimme NYTissä toimeen. Yhteisen kehitystyön tuloksena syntyi elokuussa 2024 Vuosi yrittäjänä Intro. Oppimateriaali, jonka tavoitteena on houkutella yhä useampi opettaja ja nuori yrittäjyystaitojen äärelle. 

Intro on innostava ja motivoiva toiminnallinen kurssi yritystoiminnan suunnitteluun ja ideointiin. Se on maksuton oppimiskokonaisuus toisen asteen oppilaitoksille.  

Rohkaisevaa palautetta opettajilta

Intro on saanut ilahduttavan hyvän vastaanoton opettajien keskuudessa. Kolmessa kuukaudessa satakunta opettajaa on tuonut opiskelijaryhmiin lähemmäs 2 000 opiskelijaa. Tämä on hyvä alku!  

Olen vastikään haastatellut syksyn ensimmäisiä Intro-opettajia ja saanut kuulla seuraavaa: 

  • Introssa on paljon tuoreita, osallistavia ja motivoivia toiminnallisia tehtäviä. 
  • Ideoinnin tueksi voisi olla vielä lisää toiminnallisia ja luovuuteen rohkaisevia tehtäviä. 
  • Hyvä materiaalipankki uudelle opettajalle. 

Palautetta tuli myös siitä, että Intron materiaali on niin runsas, että koko pakettia ei ehdi kurssilla käydä läpi. Tämän kehityskohteen otamme huomioon siirtyessämme syksyn pilottivaiheesta eteenpäin. 

Opettajan työtä tukeva materiaali helpottaa yrittäjyyskasvatusta

Kuten jo totesin, kehitämme Introa vastaamaan opettajien toiveita. Esimerkiksi teemaan 2 lisäsimme luovaa ideointia harjoittavan tehtävän, jossa opiskelijatiimit suunnittelevat prototyypin eli niin sanotun koeversion joka kodin apuvälineestä.  

Muun muassa Oulunsalon lukiossa Vuosi yrittäjänä Intro otettiin heti testiin, koska yrittäjyyden suunnitteluun ja ideointiin oli kaivattu juuri sen kaltaista oppimateriaalia. Intro sopii erityisen hyvin oppilaitoksiin, jossa yrittäjyyskasvatukseen kaivataan tehokkaita työkaluja, mutta ei olla aivan varmoja, mistä lähteä liikkeelle. 

Käytännönläheinen, nuoria aktivoiva johdanto yrittäjyysteemoihin imaisee varmasti mukaansa niin opettajan kuin nuoren. Voi myös aivan hyvin käydä niin, että kurssi innostaa oppilaitosta ottamaan käyttöön pidemmän Vuosi yrittäjänä -ohjelman, jonka aikana opiskelijat perustavat harjoitusyrityksen ja oppivat talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitoja hyvin kattavasti. 

Tule mukaan Intro-opettajien kasvavaan joukkoon! Annetaan suomalaisille nuorille yhtä hyvät eväät tulevaisuuden uralle kuin rakkaassa naapurissamme Ruotsissa. Saat materiaalit käyttöön rekisteröitymällä palveluumme osoitteessa www.ope.nuortennyt.fi. Jos vielä epäröit, tule ihmeessä mukaan inspiraatiotunnille 14.1.2025, jolloin minä ja Vuosi yrittäjänä -ohjelman käynyt nuori kerromme lisää!

Kirjoittaja:

Mari Rakkolainen

Mari Rakkolainen

Asiantuntija, nuorten yrittäjyysosaaminen

mari.rakkolainen@nuortennyt.fi

040 7326 260