/ Uutinen

Yrityskylä valittiin maailman parhaaksi oppimisyhteisöjä rakentavaksi kumppanuushankkeeksi

Peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu oppimisympäristö Yrityskylä on palkittu maailman parhaana oppimisyhteisöjä kehittävänä kumppanuushankkeena kansainvälisessä koulutusalan konferenssissa Oslossa.

Yrityskylä on saanut aiemmin useita koulutusalan palkintoja Suomessa ja kansainvälisesti. Se on myös tutkitusti tehokas tapa opettaa koululaisille talouden perusteita. Vaasan yliopiston keväällä 2016 julkaiseman tutkimuksen mukaan Yrityskylässä vierailleiden koululaisten talousosaaminen parani jopa 17 prosenttia.

Yrityskylä pohjautuu perusopetuksen uuteen opetussuunnitelmaan, johon yrittäjyys ja työelämätaidot sisältyvät yhtenä laajana aihekokonaisuutena. Oppimisympäristön monipuolisuus perustuu vahvasti kumppanuuteen eri yhteiskunnallisten tahojen kanssa.

ATtia edustivat IPN-konferenssissa Essi Lehtovaara (vas.) ja Tomi Alakoski Yrityskylästä sekä Auri Kohola Asiantuntijaverkosto.fi:stä.

– Yrityskylä on rakentanut oppimiskokonaisuutta tiiviisti yhteistyössä eri alojen organisaatioiden kanssa. Kumppanuudet ovat Yrityskylän toiminnan yksi peruspilareista ja on hienoa saada palkinto, joka erityisesti korostaa tätä näkökulmaa. Nyt voimme yhdessä iloita, että yhteistyö on ollut kannattava sijoitus tulevaisuuteen ja suomalaisten koululaisten hyväksi, sanoo Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski.

Yrityskylässä vierailee vuosittain 45 000 alakoululaista kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri Suomen ja se tavoittaa yli 70 prosenttia Suomen kuudesluokkalaisista.

Global Best Awards

The International Partnership Network (IPN) on kansainvälinen koulutusalan ja liike-elämän kumppanuusverkosto, joka myöntää Global Best Award -tunnustuksia joka toinen vuosi. IPN:n tavoitteena on edistää nuorten osaamista paikallisten ja kansainvälisten työelämäkumppanuuksien avulla.

IPN-konferenssi järjestettiin tänä vuonna Oslossa, Norjassa.

Lisätiedot

Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
tomi.alakoski(a)tat.fi
puh. 040 501 5307