
Yrittäjyyskasvatus Lapissa voikin olla osin erilaista kuin muualla Suomessa. Täällä keskitytään esimerkiksi arktiseen osaamiseen ja vastuullisiin, ympäristöystävällisiin ja luontoa säästäviin liiketoimintamalleihin. Tärkeää on myös kehittää nuorten yrittäjämäistä ajattelua, joka mahdollisesti auttaisi löytämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja ratkaisemaan alueemme haasteita nyt ja tulevaisuudessa.
Lapin ainutlaatuinen luonto ja kulttuuri ovat myös tärkeitä elementtejä yrittäjyyskasvatuksessa. Esimerkiksi matkailualalla on suuri potentiaali Lapissa, sillä alueella on paljon houkuttelevia matkailukohteita ja luontokohteita. Vastuullinen matkailu onkin yksi nopeasti kehittyvä osa Lapin alueen liiketoiminnassa. Yrittäjyyskasvatuksen avulla voidaan auttaa nuoria löytämään uusia matkailun mahdollisuuksia ja kehittämään uusia tai jo olemassa olevia matkailupalveluita.
Kun nuoret saavat jo kouluissa harjoitella ja oppia yrittäjyyttä, ideoida omia yrityksiä ja ratkaisuja alueen yritysten mahdollisiin ongelmiin, heillä syttyy kipinä ja innostus omaan yrittäjyyteen ja verkostoja alueen yrityksiin ja mahdollisuus opintojen jälkeen työpaikkaan Lapin alueelle. Vuosi yrittäjänä -ohjelma antaa loistavat eväät nuorille tulevaisuuden yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintaan.
Yrittäjyyskasvatuksella taloudellista kestävyyttä maakuntaan
Yrittäjyyskasvatuksen eteen tehty työ on tärkeää työtä ja koulut ja opettajat ovat sen suurimpia mahdollistajia lapsille ja nuorille. Toki myös kunnat, yrittäjäjärjestöt ja kolmannen asteen toimijat ovat isossa roolissa mahdollistamassa yrittäjyyskasvatuksen toteutumista luomalla resursseja.
Yrittäjyyskasvatus auttaa aluettamme kehittämään uusia yrityksiä ja sitä kautta luomaan uusia työpaikkoja. Se voi myös vahvistaa ja auttaa kasvattamaan Lapin taloudellista kestävyyttä. Autamme nuoria ymmärtämään, että yrittäjyys on yksi uravaihtoehto, joka voi tarjota heille vapautta ja mahdollisuuden vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.
Kohtaan työssäni paljon nuoria, joita kiinnostaa yrittäjyys ja he toivovat, että kouluissa saisi entistä enemmän tietoa yrittäjyydestä. Uskon vahvasti, että yrittäjyyskasvatus Lapissa on tärkeä investointi alueen tulevaisuudelle.
Ainutlaatuisia nuorten kohtaamisia aluetoimijana Lapissa
Nuori Yrittäjyys ry:n Lapin aluepäällikkönä olen kierrellyt eri puolilla Lappia kouluissa ja tapahtumissa. Olen saanut kertoa Nuori Yrittäjyys -toiminnasta sekä Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta lukion oppilaille mm. Muoniossa kauniissa kaamosmaisemassa pakkasen paukkuessa.
Olen ollut järjestämässä alueellista Uskalla Yrittää -tapahtumaa Lapin, Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan alueelta tuleville Vuosi yrittäjänä -nuorille. Sain kokea sen kuplivan ilon ja innostuksen, ilmassa väreilevän jännityksen ja nuorten mahtavat myyntipuheet, heidän kertoessaan perustamistaan yrityksistä yleisölle ja tuomareille. Tapahtuma, joka varmasti on jäänyt mieleen muillekin kuin minulle.
Olen ollut kertomassa opettajille ja rehtoreille meidän toiminnastamme: maksuttomista yrittäjyyskasvatuksen materiaaleista ja koulutuksista, joita Nuori Yrittäjyys tarjoaa varhaiskasvatuksesta aina korkea-asteelle saakka.
Pikkuyrittäjistä sain pitää esitelmän ihanan tarmokkaille vitosluokkalaisille ja olen myös saanut olla mukana yhden koulun Pikkuyrittäjien myyntitapahtumassa. Siellä oli täysi tohina päällä, väkeä virtasi ovista sisään ja lasten iloiset myyntipuheet kaikuivat. Tavara vaihtoi omistajaa ja kauppa pikku kahviloissa kävi niin hyvin, että osalla loppui myytävä jo puolessa välissä tapahtumaa. Onnelliset hymyt kertoivat onnistuneesta päivästä ja uskon, että lukuvuoden uurastuksesta jäi muutama euro pienille yrittäjille käteenkin.
Ennen kaikkea käteen jäi varmasti ainakin uusia taitoja tiimityöskentelystä ja yritteliäisyydestä. Nämä ovat taitoja, joita tarvitaan läpi elämän, ja siksi niiden opettelu tulee aloittaa jo varhain.
Kirjoittaja
Karoliina Pietikäinen
aluepäällikkö, Lappi
karoliina.pietikainen@lappia.fi