/ Uutinen

Vastuullisuus on nyky-yritykselle sekä arvo että kilpailuetu

Vastuullinen liiketoiminta on osalle suomalaisista yrityksistä välttämättömyys, toisille itsestäänselvyys, kolmansille arvolauseita verkkosivuilla ja neljänsille jotain uutta. Vastuullista työelämää puitiin viime viikolla TATin ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n järjestämässä OK!Akatemia-seminaarissa.

Reilun Kaupan tuotteet, kertakäyttöpakkauksista luopuminen, palveluiden sähköistäminen, rescue-ruoat, joutsenmerkki. Ihmisoikeuksien puolustaminen ja ihmiskaupan torjuminen. Monimuotoinen ja syrjimätön työyhteisö sekä henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisesta huolehtiminen. Ilmastovaikutusten pienentäminen uusiutuvalla energialla ja valaistuksen optimoinnilla. Jätemäärien vähentäminen, kierrätys.

Nämä ovat kaikki tapoja, joilla turkulaiset OK!Akatemia-seminaarissa mukana olleet yritykset toteuttavat yritysvastuutaan. Yhdeksän eri toimialan yritystä esitteli seminaarivieraille vastuullisuuslinjauksiaan yritysvierailuilla.

Vastuullisella liiketoiminnalla tarkoitetaan kestävällä tavalla toimimista sekä yrityksen, sen asiakkaiden ja sidosryhmien tavoitteiden ja odotusten yhteensovittamista. Tavallisesti yritysvastuu eli yritysten yhteiskuntavastuu jaetaan kolmeen alateemaan: ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja taloudelliseen vastuuseen. Nämä kolme teemaa kuitenkin lomittuvat ja tukevat enemmän kuin heikentävät toisiaan. Moni tunnistaa samat teemat termistä kestävä kehitys.

Sitran johtava asiantuntija Nani Pajunen haluaa luoda yhteiskuntaan olosuhteet, jotka kannustavat kiertotalousajatteluun ja ympäristövastuuseen.

— Maailma pelastetaan tekemällä maailman pelastamisesta kannattavaa liiketoimintaa. On luotava sellaiset toimintaolosuhteet, että saastuttava, luonnonvaroja tuhlaava ja vastuuton tuote tai palvelu on aina kalliimpi kuin vastaava vastuullinen. Näin ei nykyään ole, muistutti Pajunen seminaariyleisöä.

Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila on samaa mieltä.

— Finlaysonin olisi mahdollista vaihtaa tekstiiliensä raaka-aineet vastuullisesti tuotettuun luomupuuvillaan. Näin he eivät kuitenkaan voi tehdä, sillä hinta nousisi kuluttajien maksuhalukkuuden yläpuolelle. Hinta on asiakkaalle usein se tärkein tekijä ostopäätöksessä, Kurttila totesi seminaarin panelistina.

Kurttilan mukaan kuluttajat tekevät jo nyt paljon vaatiessaan yrityksiltä vastuullisuutta, ja yritysten on tehtävä vielä paljon vastatakseen näihin vaatimuksiin.

Biopolttoaineistaan tunnetun Nesteen ydinliiketoiminnassa korostuu ympäristövastuu, mutta Nesteen vastuullisuusjohtaja Simo Honkasen mukaan yritykselle tärkein vastuullisuuden aspekti on kuitenkin sosiaalinen vastuullisuus. Työnantajan on oltava vastuullinen, avoin ja tasapuolinen, jos mielii pitää työntekijänsä ja siten pyörittää liiketoimintaansa kilpailijoita paremmin.

— Olemme mitanneet nuorten odotuksia Nesteellä työskentelemisestä. Heille on erityisen tärkeää tietää, vastaammeko yrityksenä heidän työelämäodotuksia ja tuotammeko heille lisäarvoa. Ainoa oikea mahdollisuus on toimia vastuullisena työnantajana, mikäli mielii saada parhaat tekijät itselleen, Honkanen avasi.

Uusi sukupolvi kasvaa edellistä vastuullisemmaksi – Miten vastuullisuusajattelu huomioidaan koulussa?

Yrityksiä vastuullisuuteen johdattavien työntekijöiden kasvatus alkaa jo koulun penkiltä. Lapsille ja nuorille annettu aika on yrityksille paitsi yksi yhteiskuntavastuun toteutustapa, myös merkittävä keino kasvattaa vastuullisuuteen. Ensin kansalaisena ja kuluttajana ja myöhemmin työntekijänä ja päättäjänä.

Opettajankoulutusfoorumin projektipäällikkö Sanna Vahtivuori-Hänninen opetus- ja kulttuuriministeriöstä tiivistää, että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa on keskiössä kestävän ja vastuullisen elämäntavan edistäminen sekä aktiivinen toimijuus. Opetuksella halutaan edistää osallisuutta, hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa luovaa toimintakulttuuria.

— Vastuullista kuluttajuutta käsitellään useissa eri oppiaineissa, muuan muassa kotitaloudessa ja yhteiskuntaopissa. Kotitalousopetuksessa kehitetään esimerkiksi oppilaiden kodin arjen hallinnan sekä kestävän ja hyvinvointia edistävän elämäntavan edellyttämiä tietoja ja taitoja. Lisäksi kehitetään oppilaiden suunnittelutaitoja ja voimavarojen hallinnan taitoja. Näillä on tarkoitus luoda perustaa kestävään asumiseen ja kuluttajuuteen, Vahtivuori-Hänninen avaa.

Lukioissa kaikkien oppiaineiden yhteisiä aihekokonaisuuksia ovat muun muassa aktiivinen kansalaisuus, yrittäjyys ja työelämä, hyvinvointi ja turvallisuus, kestävä elämäntapa ja globaali vastuu sekä teknologia ja yhteiskunta.

— Lukio-opetuksessa korostetaan erityisesti tietoisuutta ihmisen toiminnan vaikutuksista ympäristön tilaan sekä yksilön ja yhteisön sosiaalista vastuuta. Tavoitteena on ymmärtää kestävän elämäntavan välttämättömyys ja moniulotteisuus. Tämä rohkaisee opiskelijaa vaikuttamaan ja toimimaan nykyistä oikeudenmukaisemman, kestävämmän ja ihmisoikeuksia paremmin kunnioittavan yhteiskunnan ja maailman puolesta, Vahtivuori-Hänninen jatkaa.

Opettajan tehtävän vastuullisuus ja maailman muuttuminen edellyttävät jatkuvaa oman ammattitaidon ylläpitämistä. Vastuullisuus ja sen opettaminen perustuvat paitsi opetussuunnitelmiin ja ammattitaitoon, myös opettajan arvopohjaan.

— Opettajankoulutuksen ja opettajien osaamisen näkökulmasta nousi seminaarissa esille, miten jokainen voi toimia vastuullisesti ja tehdä tekoja, jotka rakentavat kestävää arkea nuoresta pitäen, Vahtivuori-Hänninen päättää.

Lue millaisia ajatuksia OK!Akatemian seminaariosallistujille heräsi yritysten vastuullisuudesta yritysvierailujen perusteella Flinga-taulultamme.

OK!Akatemia on TATin ja EK:n opettajankouluttajille vuosittain järjestämä seminaari. Tämän vuoden teemana oli vastuullisuus työelämässä.