VAPAAEHTOISTYÖ YRITYSKYLÄ ALAKOULUSSA
Tervetuloa tekemään vapaaehtoistyöpäivää kuudesluokkalaisten Yrityskylään! Luvassa on taatusti merkityksellisiä ja innostavia kohtaamisia alakoululaisten kanssa.
Tältä sivulta voit tutustua vapaaehtoistyöpäivän sisältöön ja oppilaiden ohjaamiseen. Sivun lopusta löydät alueittain käytännöt, jotka koskevat juuri sitä Yrityskylää, mihin olet tulossa tekemään vapaaehtoistyöpäivää.
Mikä Yrityskylä Alakoulu?
Kuudesluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus käynnistyy kymmenellä taloutta, työelämää ja yrittäjyyttä käsittelevällä oppitunnilla, jotka opettaja pitää koulussa oppilailleen. Oppimiskokonaisuus huipentuu yhden koulupäivän kestävään vierailuun Yrityskylä-oppimisympäristössä. Yrityskylä-oppimisympäristö on pienoiskaupunki, joka simuloi suomalaista yhteiskuntaa. Yhtenä päivänä Yrityskylässä vierailee noin 50–100 oppilasta. Jokaisella oppilaalla on oma ammatti ja omat työtehtävät. Oppilaat työskentelevät yritystiimeissä. He saavat tekemästään työstä palkkaa ja toimivat päivän aikana sekä kuluttajina ja kansalaisina osana yhteiskuntaa. Yrityskylän yritykset ovat oikeita Suomessa toimivia yrityksiä.

Vapaaehtoispäivän aikataulu sovitaan yhdessä Yrityskylän yhteyshenkilön kanssa. Tavallisesti vapaaehtoistyöpäivä Yrityskylässä on n. 8.30–14.30. Päivä alkaa yhteisellä aamuinfolla, jossa kerromme Yrityskylä-päivästä ja saat vinkkejä ohjaamiseen. Siinä yhteydessä jaetaan jokaiselle myös omat ohjattavat yritykset ja kerrotaan ennakkotiedot päivään saapuvasta koulusta/kouluista. Oppilaiden päivä alkaa kylällä klo 9.30 ja päättyy klo 14.00. Lopuksi vielä siistimme yhdessä Yrityskylän pienoisyritykset ja käymme loppubriiffin, jossa käydään yhdessä läpi päivän kuulumiset.
Saat vapaaehtoistyöpäiväsi aamuna hyvän perehdytyksen päivään – älä siis huoli, jos Yrityskylä-konsepti ei ole vielä niin tuttu tai et muista kaikkea ulkoa! Yrityskylässä ei tarvitse antaa valmiita vastauksia, vaan kannustaa oppilasta löytämään itse ratkaisuja.
Linkistä voit käydä katsomassa etukäteen noin 15 minuutin mittaisen pikaperehdytyksen vapaaehtoistyöpäivään Yrityskylä Alakoulussa!
Vapaaehtoisohjaajana Yrityskylä Alakoulussa
Vapaaehtoisohjaajan tärkeimmät tehtävät
Apuna vastuuohjaajat
Näin onnistut vapaaehtoisohjaajana!
Päivän aikataulu
Tutustu alueellisen Yrityskylän käytäntöihin
Yrityskylä Alakoulu Espoo
Yrityskylä Alakoulu Helsinki-Vantaa
Yrityskylä Alakoulu Itä-Suomi, Kuopio
Yrityskylä Alakoulu Keski-Suomi, Jyväskylä
Yrityskylä Alakoulu Pirkanmaa, Tampere
Yrityskylä Alakoulu Pohjanmaa, Vaasa
Yrityskylä Alakoulu Pohjois-Pohjanmaa, Oulu
Yrityskylä Alakoulu Varsinais-Suomi, Turku

Minkälaisia kohtaamisia sinulla oli Yrityskylässä? Mitä uutta opit? Miten päiväsi erosi normaalista työpäivästä?
Kannustamme sinua jakamaan kokemuksiasi vapaaehtoistyöpäivästä Yrityskylässä sosiaalisessa mediassa!
Yrityskylän kuudesluokkalaisilta kysytään päivittäin kuvausluvat, eli voit ottaa vaikkapa yhteiskuvan ohjattaviesi kanssa, mikäli heillä ei ole kuvauskieltoa.
Tägääthän meidät mukaan, niin voimme jakaa julkaisusi!
LinkedIn & Facebook: Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Instagram & TikTok: @nuortennyt
#NuortenNYT #Yrityskylä