/ Blogi, Taloustaidot

Vanhempi – puhu raha-asioista kotona!

Koronakriisi testaa meidän kaikkien vastaanotto- ja sopeutumiskykyä sekä valmiutta toimia poikkeustilanteissa.  Monella työpaikalla on inhimillisen ja henkisen stressin lisäksi myös taloudellinen paine. Asiakkaat kaikkoavat, tilaukset vähenevät ja liiketoiminta kuihtuu. Tähän varautuminen on ollut monella alalla mahdotonta ja epävarmuus tulevaisuudesta on monessa kodissa suurta. Valtion erilaiset toimet pyrkivät paikkaamaan tilannetta, mutta epävarmuutta se ei poista.  

Tilanne voi aiheuttaa myös kotona ongelmatilanteita, sillä kriisin vaikutukset omaan talouteen voivat olla merkittävät ja asiaa voi olla vaikea selittää etenkin nuoremmille lapsille. Taloudellisen tilanteen muutoksissa on hyvä pitää mielessä, että kokonaisuuden ymmärtäminen on keino pohtia omaa tilannetta ja mahdollisuuksia mennä eteenpäin. Kerro siis tilanne tarvittaessa myös lapsille esim. talousopetuksen keinoin.  

Oma talous haltuun ohjelman pääteemat

Muutamia vinkkejä keskusteluun lasten kanssa:  

  1. Selvitä oma taloudellinen tilanteesi, riskit (velat) ja oma rahoituspuskuri, eli kuinka monen viikon tai kuukauden menoja vastaava summa sinulla on vararahastossa. Tähän voit käyttää avuksi esim. Marttojen tekemää mainiota materiaalia https://www.martat.fi/marttakoulu/omat-rahat/talouden-suunnittelu/  
  1. Tee oma selkeä taloussuunnitelma tuleville kuukausille ja käytä tähän parasta arvioitasi tulevasta.  
  1. Kerro lapsille mihin perheen rahat kuluvat. Tähän voit käyttää omaa laskelmaasi tai voitte tehdä Zaldo.fi oppimisympäristön harjoituksen Perheen tulot ja menot. https://zaldo.fi/zaldo/tulot-ja-menot/perheen-tulot-ja-menot/  
  1. Käykää läpi harjoituksen tulokset ja mitä ajatuksia harjoitus lapsissa herätti. Mitkä asiat ovat välttämättömiä, mitkä olisivat mukavia ja mistä voi luopua. Tehkää harjoitus uudestaan pienemmillä tuloilla.  
  1. Jos taloudellinen tilanne perheessä heikkenee, niin tuolloin lapset ymmärtävät paremmin mistä on kyse ja perheen säästökuuri ei tule heille täytenä yllätyksenä. 

Vanhempien kannattaa aina myös katsoeteenpäin ja pohtia omaa tulevaisuuttaan hieman pidemmälle. Myös tässä oman talouden pitkäjänteinen suunnittelu on oiva työkalu, jolloin myös kriisinkestävyys kasvaa. 

Zaldo ja Mini Zaldo opettavat taloustaitoja

Oman talouden hallintaa lapsille ja nuorille 

Oman taloudellisen tilanteen selvittämisen lisäksi myös nuorten olisi hyvä olla perillä omasta taloudestaan. Nuori Yrittäjyys tarjoaa lapsille ja nuorille hyviä etäopiskelumahdollisuuksia oman talouden hallintaan ja rahankäyttöön. Näitä ovat perusopetuksen ala– ja yläluokille tehty Zaldo.fi -oppimisympäristö sekä toiselle asteelle suunnattu Oma talous haltuun.  

Ohjelmien kautta lapset ja nuoret oppivat sekä oman talouden että myös koko perheen talouden ymmärrystä. Jos esim. perheen budjettia suunnitellessa tapahtuu toisen aikuisen tulojen äkillinen pieneminen, niin lapsi huomioi sen ja näkee harjoituksen avulla, mihin tämä vaikuttaa. Samalla syntyy parempi kuva siitä mihin omat ja perheen rahat kuluvat. Tulevina kuukausina näitä tilanteita varmasti syntyy, joten varautuminen ja asioiden ymmärtäminen kannattaa aloittaa jo aikaisemmin.  


Tutustu: 
 

Zaldo-oppimisympäristö: www.zaldo.fi