Yrityssankari-kokonaisuudessa oppilaat perustavat oman harjoitusyrityksen ja tutustuvat yrittäjyyteen, rahankäyttöön ja markkinointiin käytännönläheisesti. Lapset saavat mahdollisuuden oivaltaa, että rahaan liittyy oikeita valintoja ja arkisia päätöksiä. OP:lle lasten ja nuorten osaamisen tukeminen on pitkäjänteistä vastuullisuustyötä, jonka tavoitteena on yhdenvertaisemmat lähtökohdat elämään.
”On hienoa päästä mahdollistamaan uutta ja innostavaa tapaa oppia yrittäjyydestä ja taloustaidoista erityisesti alakouluikäisille”, OP Pohjolan Vähittäispankin ESG-johtaja Satu Kuoppamäki kertoo.
Vahvuuksista vauhtia, tiimityöstä taitoja
Yrityssankari-materiaalissa OP Pohjolan arvot näkyvät hyvin muun muassa tiimityöskentelyn, vahvuuksien tunnistamisen ja vastuullisen rahankäytön teemoissa. Materiaalin avulla oppilaat pääsevät harjoittelemaan taitoja, joita tarvitaan sekä koulussa että tulevaisuuden työelämässä.

OP haluaa välittää lapsille ja nuorille viestin, että omien vahvuuksien tunnistaminen ja rohkeus tuoda oma näkökulma esiin ovat tärkeä osa toimivaa tiimiä. Yhdessä muiden kanssa opitaan, kokeillaan ja kehitetään toimintaa eteenpäin. Työelämässä, jossa ongelmia ratkotaan yhdessä ja epävarmuus on pysyvää, kyky toimia tiimissä on keskeinen taito.
”Työskentelemme OP Pohjolassa moniosaavissa tiimeissä, jossa hyödynnämme erilaisia osaamisia ja näin onnistumme yhdessä,” Satu Kuoppamäki kuvaa.
Talous tutuksi, eväitä elämään
Nuorten talousosaamisen vahvistaminen on OP Pohjolan vastuullisuusohjelman ytimessä. Yrityssankari tukee lasten ja nuorten talousosaamista tarjoamalla konkreettisia tehtäviä ja esimerkkejä, joiden avulla rahankäytön ja budjetoinnin perusteet tulevat tutuiksi.
”Meillä kaikilla on kasvuvaraa rahataidoissa. Siksi vahvistamme niitä osana OP Pohjolan vastuullisuustyötä”, Satu toteaa.
OP Pohjolan yhdessä Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston kanssa toteuttamien tutkimusten mukaan nuorten tapa saada tietoa talousasioista on entistä monipuolisempi. Vanhemmat ja muut läheiset aikuiset ovat yhä tärkein taloustiedon lähde, mutta sosiaalisen median merkitys kasvaa nopeasti. Yrittäjyyskasvatus on keino yhdenvertaistaa perhetaustan tarjoamia tiedollisia ja taloudellisia resursseja.
”Yrityskonteksti tarjoaa lapsille yhdenvertaisemmat lähtökohdat rahataitojen opetteluun, sillä tehtävät eivät perustu omaan tai perheen taloudelliseen tilanteeseen”, Satu kiteyttää.
Markkinointi haltuun – esimerkkejä, jotka herättävät kiinnostuksen
Yrityssankarin markkinointiosiossa oppilaat tutustuvat siihen, miten kertoa tärkeästä asiasta kiinnostavasti, erottua ja rakentaa luottamusta. Samalla lapsia rohkaistaan kokeilemaan omia ideoitaan. OP:n esimerkit havainnollistavat, miten markkinointi voi yhdistää faktaa, tarinallisuutta ja tunteita.
Yrityssankari-tunneilla oppilaat pääsevät suunnittelemaan mainoksen harjoitusyritykselleen, harjoittelemaan myyntipuhetta ja saavat mahdollisuuden huomata, että yhdessä ideat voivat jalostua kiinnostavammiksi kuin yksin. OP:n esimerkkien turvin brändin rakentamista avataan pitkäjänteisenä työnä, joka näkyy kaikissa kohtaamispisteissä – ei vain logossa tai mainoksessa, vaan jokaisessa arjen teossa.
”Halumme omien esimerkkien avulla inspiroida nuoria yrittäjyyden alkutaipaleella ja antaa eväitä siihen, että luottamuksen vaaliminen asiakkaiden suuntaan on tärkeä perusta aikaa kestävän brändin rakentamisessa”, Satu Kuoppamäki sanoo.
Katse tulevaisuuteen ja uskoa omiin kykyihin
Yrityssankari-yhteistyön kautta OP haluaa vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen ja omiin kykyihin. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan monipuolista osaamista. Tulevaisuuden työelämässä korostuvat liiketoiminta- ja teknologiaosaamisen rinnalla oppimis- ja vuorovaikutustaidot, luovuus ja uteliaisuus uutta kohtaan.
”Talous- ja työelämätaidot ovat taitoja, joita oppii läpi elämän”, Satu kiteyttää.
Yhdessä OP:n kanssa Yrityssankari tarjoaa turvallisen ja innostavan ympäristön näiden taitojen harjoitteluun tukien lasten ensiaskeleita kohti talousosaamista, tiimityötä ja tulevaisuuden työelämää.
Teksti: Eveliina Linna