
Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa nuoret perustavat oikealla rahalla toimivan NY-yrityksen ja harjoittelevat yrittäjyys-, työelämä- ja taloustaitoja lukukauden tai lukuvuoden ajan. Ohjelman oppimateriaali on kokenut laajan uudistuksen sekä sisällöllisesti että visuaalisesti, ja ohjelma on saanut uuden materiaalisivuston ja sovelluksen. Uudistuksen taustalla vaikuttavat paitsi kohderyhmän tarpeet, myös halu pysyä kiinni ajassa.
”Yrittäjyyden oppimisohjelman on pysyttävä mukana yrityselämän nopeassa kehityksessä. Pedagogisesti olemme myös halunneet laajentaa tehtäväkokonaisuuksia ja tarjota opettamisen tueksi entistä monipuolisempia, erilaisia oppijaryhmiä palvelevia materiaaleja”, kertoo Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta vastaava Noora Bergroth.
Avaimet käteen -ratkaisu yrittäjyys- ja työelämätaitojen opettamiseen
Vuosi yrittäjänä -ohjelman sisällössä on paljon tuttua myös aiemmasta versiosta: materiaali rakentuu oppimismoduuleista, jotka ohjaavat oppimista ja etenevät oikeaa yritystoimintaa vastaavissa vaiheissa. Käyttäjälle ohjelman uudistus näkyykin erityisesti palvelun uudessa ulkoasussa ja rakenteessa.
”Olemme halunneet parantaa uudistuksella ensisijaisesti ohjelman käytettävyyttä. Oppimateriaalista erillinen sovellus tarjoaa nyt opettajalle entistä helpomman tavan asettaa tehtäviä ja seurata oppijoidensa edistymistä”, kiteyttää toinen projektin vastuuhenkilöistä, ohjelmavastaava Veera Hakaste.
Lisätietoa Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta löydät näistä linkeistä:
- Vuosi Yrittäjänä – korkea aste
- Vuosi Yrittäjänä – ammatillinen toinen aste
- Vuosi Yrittäjänä – lukio
- Vuosi Yrittäjänä – perusaste
Ohjelman materiaaleihin voit tutustua uudella oppimateriaalisivustolla osoitteessa vuosiyrittajana.fi.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme, niin kerromme lisää ohjelmasta ja sen käyttöönotosta.
Koulutuksia opettajille
Tarjoamme kuukausittain myös ohjelmiemme käyttöönottoa helpottavia koulutuksia. Koulutuskalenterimme löydät täältä.
Mukavaa lukuvuoden alkua!
