
Kansainvälisesti palkittu koulutusinnovaatio Yrityskylä laajenee joulukuussa Lappiin. Yli 80 % Lapin kuntien yhdeksäsluokkalaisista tutustuu Yrityskylässä talouteen, työelämään ja yrittäjyyteen ensimmäisen lukuvuoden aikana.
Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille luotu kokonaisuus taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Kokonaisuuden muodostavat opettajien koulutus, oppimateriaali koulussa sekä huipennuksena elämyksellinen päivä Yrityskylän oppimisympäristössä. Yrityskylän toimintaan osallistuu vuosittain jo lähes 90 000 lasta ja nuorta ympäri Suomen.
-Yrityskylä on todella mielekäs ja käytännönläheinen tapa lisätä nuorten talousosaamista ja tietoa yrittäjyydestä. Nuoret saavat käytännössä kokeilla erilaisia työelämän tehtäviä oikean yrityksen kaltaisessa oppimisympäristössä. Rovaniemen ja koko Lapin nuoret saavat tasavertaisen mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen. Toivon, että voimme jatkossakin tehdä yhä enemmän yhteistyötä Lapin kuntien välillä. Lapin elinvoiman kehittäminen on kaikkien yhteinen asia, kommentoi Kai Väistö, Rovaniemen koulutuspalvelujen palvelualuepäällikkö.
Yrityskylä Lapin toimintaan osallistuvat ensimmäisen lukuvuoden aikana oppilaat Kemistä, Kemijärveltä, Kittilästä, Pellosta, Posiolta, Ranualta, Rovaniemeltä, Sallasta, Simosta, Torniosta ja Ylitorniolta.
-Yrityskylä antaa aivan uudenlaisen kokemuksen esimerkiksi siitä, mitä yrityksen pyörittäminen pitää todellisuudessa sisällään. Simon koulun yhdeksäsluokkalaiset ovat olleet mukana useampana vuonna ja kokemukset ovat olleet erittäin positiivisia. Opettajana on ollut mukava nähdä, kuinka oppilaista on tullut esille aivan uudenlaisia vahvuuksia, joita ei välttämättä luokkatilanteessa ole tullut esille, kommentoi aikaisemmin Yrityskylässä Oulussa luokkansa kanssa vieraillut Simon koulun opettaja Pauliina Niva-Jaukkuri.
Yrityskylässä simuloidaan aitojen yritysten toimintaa ja kansainvälistä kauppaa
Yrityskylä rakennetaan yhteistyöllä. Yrityskylä Lapin ensimmäiset yhteistyökumppanit ovat Lappset Group Oy, Metsä Group ja kaikki Lapin alueen Osuuspankit; Pohjolan Osuuspankki, OP Kemin Seutu, OP Tornio, OP Ylitornio, OP Tervola, OP Posio ja OP Salla. Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto on myöntänyt kärkihankkeenaan 40 000 euron suuruisen apurahan TAT Yrityskylän oppimisympäristön perustamiseen Lapin alueella. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Yrityskylä Lapin toimintaa.
Yrityskylä jatkaa yhteistyötä Metsä Groupin kanssa nyt Lapin Yrityskylässä. Metsä Groupin pelissä oppilaat tutustuvat yrityksen toimintaan johtoryhmän rooleissa.
-Investointimme Kemiin lisäävät työpaikkoja Lapissa ja koska tulevaisuudessakin tarvitsemme osaajia, Yrityskylä on erinomainen mahdollisuus lisätä nuorten kiinnostusta metsäalaan. Osaajia tarvitaan niin tehdasyksiköissämme, puunhankinnassa kuin yhteistyökumppaneillamme esimerkiksi metsäkoneenkuljettajina ja puunkuljetuksessa”, sanoo rekrytoinnista ja henkilöstön kehittämisestä vastaava johtaja, Susanna Tainio Metsä Groupista.
-Teemme yhteistyötä eri koulutusasteiden kanssa osana yhteiskunnallista vastuutamme. Kun lapset perehtyvät yrittäjyyteen ja osaavan omistajuuden periaatteisiin nuorena, he oppivat samalla monia työelämätaitoja, kuten yhteistyön ja vuorovaikutuksen, rahan ja taloudenpidon merkityksen sekä miten yhteiskunnan talous toimii. Mikään ei ole hienompaa kuin olla tekemisissä tulevaisuuden osaajien kanssa. Odotamme jännityksellä oppilaiden onnistumisia ja kokemuksia yrittämisestä, kommentoi Lappset Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johanna Ikäheimo.
TATin Yrityskylä Lapin sijainti Rovaniemellä vahvistuu. Opettajien ilmoittautuminen Yrityskylään alkaa 23.8.
Lisätiedot:
Reetta Pirneskoski
Aluekoordinaattori Yrityskylä Lappi, Talous ja nuoret TAT
reetta.pirneskoski@tat.fi
040 913 5485