Vuosi yrittäjänä -ohjelman ensimmäisen verkkopohjaisen kilpailun voittajaksi valikoitui Único NY Oulun seudun ammattiopistosta. Uuteen kilpailuun osallistui yhteensä 40 NY-yritystä ympäri Suomen.
Pitchaaminen on viime aikoina noussut tärkeäksi termiksi yritysmaailmassa ja se onkin taito, jota jokainen yrittäjä tarvitsee. Pitchin tarkoituksena on herättää kiinnostus omaan yritykseen ja kertoa siitä olennaiset tiedot. Hyvän pitchin jälkeen kuulija haluaa tutustua tarkemmin yritykseen ja sen tarjontaan.
Lukuvuodelle 2018 – 2019 Nuori Yrittäjyys ry otti mukaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan paras video pitch -kilpailun, johon NY-yritykset osallistuivat kuvaamalla maksimissaan kolmen minuutin mittaisen pitch videon.
Único NY:n pitchissä elementit kohdillaan
Historian ensimmäisen video pitch -kilpailun voittaja on Único NY Oulun seudun ammattiopistosta. Heidän pitchissä on selkeä rakenne ja siitä saa kirkkaan ymmärryksen heidän liiketoiminnasta. He ovat tunnistaneet ongelman ja kuvaavat sen onnistuneesti videolla. He kertovat kattavasti omasta ratkaisustaan ja miten se eroaa kilpailijoista. He kertovat myös asiakaskohderyhmästään sekä tuotteiden hinnoittelusta. He esittelevät myös tiimin sekä tiimin osaamisen videolla.
Katso Únicon pitch alta!
Palkinnoksi Único NY saa osallistumisoikeuden kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin, joka järjestetään Helsingissä 8.-9.5.2019.
Helmikuussa selviävät Vuosi yrittäjänä -ohjelman muiden verkkokilpailuiden (paras graafinen ilme, paras internet -kokonaisuus, paras liikeidea ja paras sovellus) voittajat. Tällä hetkellä ovat käynnissä myös Uskalla Yrittää -semifinaalit, joita järjestetään ympäri Suomen. Semifinaalien aikataulut löydät osoitteesta: https://uskallayrittaa.fi/semifinaalit/.