
Ylioppilaista noin kolmannes kirjoittaa pitkän matematiikan ja alustavien tulosten mukaan heistä noin 90 % pääsee opiskelemaan yliopistoon. Suurin merkitys pitkällä matematiikalla on tekniikan, lääketieteen, luonnontieteiden, terveystieteiden ja hyvinvoinnin sekä tietotekniikan aloilla (67─97 % yliopistoon valituista). Myös kemian ja fysiikan kirjoittajista noin 90 % pääsee yliopistoon.
Tulokset ilmenevät Oulun yliopiston AVAIN-tutkimusryhmän monitieteellisesta tutkimuksesta, jossa selvitetään lukion oppiainevalintojen ja yliopistoon pääsyn yhteyttä. Tulokset perustuvat valtakunnalliseen aineistoon vuosilta 2013─ 2015.
─ Pitkän matematiikan kirjoittaminen edistää selkeästi todennäköisyyttä päästä yliopistoon opiskelemaan ja merkitys näkyy kaikilla aloilla, kertoo professori Jouni Pursiainen Oulun yliopiston AVAIN-tutkimusryhmästä.
Matemaattisen ajattelun osaajia tarvitaan lisää
Pitkän matematiikan valitsematta jättäminen kaventaa toisen asteen opintojen jälkeisiä valintoja ja myöhemmin ammatinvalinnan mahdollisuuksia. Lukiolaisten ainevalinnat eivät kohtaa yliopistojen ja elinkeinoelämän tarpeita. Esimerkiksi Tivian selvityksen mukaan vuonna 2020 Suomesta puuttuu ainakin 15 000 ohjelmistoammattilaista.
─ Digitalisaatio ja muut globaalit megatrendit muuttavat merkittävästi työelämää. Matemaattisen ajattelukyvyn rinnalla on tärkeää rakentaa monialaista osaamista, jossa yhdistyvät kyky ymmärtää ihmistä, yhteiskuntaa ja teknologiaa, Teknologiateollisuus ry:n kehitysjohtaja, tekniikan tohtori Laura Juvonen muistuttaa.
Kansallisen osaamisen arviointikeskus Karvin arvioinnista käy ilmi, että ylioppilaskoe motivoi oppimaan matematiikkaa. Lukiolaiset, jotka eivät kirjoita matematiikkaa ylioppilaskokeessa, eivät myöskään käytännössä opi sitä lukion aikana, vaan ovat lukio-opintojen lopulla keskimäärin peruskoulun 9. luokan tasolla matematiikan taidoissaan.
─ Olisiko näiden tulosten perusteella aiheellista kehittää ylioppilastutkintoa niin, että kaikkien opiskelijoiden matematiikan taitojen kehittyminen varmistetaan, Juvonen kysyy.
Ilmiöistä ja ongelmanratkaisusta merkitystä
Vaikka suomalaiset tytöt ovat peruskoulussa maailman kärkeä matematiikan ja luonnontieteiden osaamisessa TIMMS- ja PISA-tutkimusten perusteella, lukion jälkeen vain reilu kolmannes matematiikan parhaista osaajista on naisia. Microsoftin kansainvälisessä STEM (Science, Technology and Mathematics) –tutkimuksessa vain 37% tytöistä ilmoitti voivansa kuvitella uraa luonnontieteiden tai teknologian parissa. Esille nousivat roolimallien puute ja ilon löytäminen itse aiheesta.
Teknologiateollisuus ry käynnistää yläkouluille ja lukioille suunnatun valtakunnallisen MyTech-ohjelman, joka yhdistää nuoria kiinnostavat teemat omakohtaiseen tekemiseen. Uuden opetussuunnitelman myötä kouluissa toteutetaan oppiainerajat ylittäviä ilmiöoppimisen jaksoja. MyTech-ohjelma tulee avuksi koululle tarjoamaan ilmiöprojekteihin kiinnostavia sisältöjä sekä mahdollisuuden tutustua alan koulutukseen alueen korkeakoulussa ja käytännön tekemiseen teknologia-alan yrityksessä.
Lisätietoja:
Laura Juvonen, kehitysjohtaja, Teknologiateollisuus ry, p. 040 589 6263, laura.juvonen(a)teknologiateollisuus.fi
Jouni Pursiainen, professori, Oulun yliopisto, p. 040 505 6114, jouni.pursiainen(a)oulu.fi
Alkuperäinen lähde: Teknologiateollisuus ry
Kuva: 123rf.com