
Nuori Yrittäjyys ry:n valtakunnallisen Uskalla Yrittää -kilpailun semifinaaliin osallistui 25.2. Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa 20 uutta nuorten perustamaa yritystä ja 55 nuorta. Yhteensä semifinaaleja järjestetään helmi-maaliskuussa yhdeksän ja tämänpäiväisen tapahtuman jälkeen niitä on jäljellä kaksi. Seitsemässä virtuaalisessa Uskalla Yrittää -semifinaalissa on vieraillut yhteensä jo yli 7 500 henkilöä.
Tuomaristo valitsi Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan semifinaalista kolme nuorten NY-yritystä alueen edustajiksi huhtikuussa järjestettävään finaaliin. Lisäksi tapahtumassa vieraillut yleisö äänesti yhden yrityksen finaaliin. Yritykset esittelivät toimintaansa virtuaalisesti Howspace-alustalla järjestetyssä semifinaalitapahtumassa torstaina 25.2. iltapäivällä. Tapahtumassa vieraili päivän aikana yli 500 henkilöä.
”Kiitokset virtuaalialustasta, joka toimi yllättävän hyvin ja sai kehuja myös opettajilta. Nuorilla oli monipuolisia ja korkeatasoisia ideoita. Erityisen iloinen olen kierrätyksen näkymisestä monessa eri konseptissa. Nuoret käyttävät esimerkillisesti ja iloisesti digialustoja”, kiitteli Nuori Yrittäjyys ry:n Kymenlaakson aluepäällikkö Maarit Koverola.
Nuori Yrittäjyys ry:n Kouvolan alueyhteyshenkilö Minna Tuukkanen iloitsi myös päivästä: ”Yritykset olivat valmistautuneet upeasti ja osasivat kertoa yrityksestään tosi hienosti. Eivät hämmentyneet virtuaalimaailmasta. Paljon hyviä ja erilaisia yritysideoita. Todella monipuolinen kattaus nuorta virtaa!”

Tuomaristo valitsi finaaliin kolme NY-yritystä ja yleisö yhden – myös kolme kunniamainintaa jaettiin
Kevään finaaliin jatkavat:
Paras NY-yritys: Seijat NY. Seijat NY on Iittiläinen yritys, joka valmistaa kierrätysmateriaalista hiusdonitseja. He haluavat tehdä kierrättämisestä kaunista.
Tuomariston perustelut: Hienoa tiimityötä. Liiketoiminta hyvässä käynnissä. Asiakaslähtöisyys ja kiertotalous huomioitu hyvin. Markkinointi ja asiakasviestintä olivat ensiluokkaisia ja energisiä. Hyvä kyky ratkaista ongelmia ja toimia vuorovaikutustilanteissa.
Paras tuote/palvelu: Enospro NY. Enospro NY on Iittiläinen yritys, joka on kehitellyt hyvinvointisovelluksen, jolla on ohjeita ja videoita.
Tuomariston perustelut: Innovatiivinen ja kansainvälisyyteenkin pystyvä idea, joka on syntynyt tässä ajassa. Tekemällä oppimista digitalisuudesta. Mahtava oppimistarina ohjelman aikana.
Paras liikeidea: Yuna Jazz Quartet NY. Kotkalainen nuorista koostuva jazz-yhtye, jolla riittää fiilistä. Heiltä saa jazz-musiikkia tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Tuomariston perustelut: Selkeä erottautumistekijä, jolla pyrkivät olemaan erinomaisia. Korona ei ollut pysäyttänyt toimintaa ja olivat muokanneet palvelua tilanteen mukaan.
Lisäksi yleisö äänesti finaaliin: CupCakes NY, Hamina. CupCakes NY on Haminasta kotoisin oleva NY-yritys, joka leipoo leivonnaisia eri tapahtumiin.
Lisäksi tuomaristo palkitsi kunniamaininnoilla kolme yritystä:
Valokuvausmarikki NY, Kotka. Valokuvia joka lähtöön edullisesti ja laadusta tinkimättä.
Tuomariston perustelut: Oman osaaminen jalostaminen hienoksi tuotteeksi. Valmis yrittäjä jo nyt.
GardenFly NY, Kotka. Tekee puutarhakoristeita metallitöiden ylijäämäpaloista.
Tuomariston perustelut: Kierrätysmahdollisuudet otettu mahtavasti käyttöön ja tuotteet erinomaisia.
Raivurit NY, Iitti. Metsänhoito työt/raivaussahatyöt.
Tuomariston perustelut: Perinteinen ala, joka saatu tähän päivään. Yritys menee osaaminen ja asiakas edellä, ja sillä on hyvä potentiaali jatkaa eteenpäin työuralle asti.

Uskalla Yrittää -finaaliin edenneet yritykset valitsi ammattitaitoinen tuomaristo
Tuomaristossa olivat:
- Kalle Kallionpää, Cursor Oy
- Jari Tamski, Imatran Kehy
- Katja Andrejev, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto
- Timo Lehmusmetsä, Kouvola Innovation Oy (Kinno)
- Anne Jaakola, luokanopettaja
- Matti Arola, OP Kymenlaakso
Mukana semifinaalissa oli 55 nuorta näistä oppilaitoksista:
- Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto
- Iitin lukio
- Iitin yläkoulu
- Karhulan lukio
- Kotkan lyseo
Finaalin kautta EM-kisoihin Liettuaan
Kansallinen Uskalla Yrittää -finaali järjestetään 21.-23.4.2021 virtuaalisesti Howspace-alustalla. Valtakunnan paras NY-yritys pääsee edustamaan heinäkuussa Suomea European Company of the Year -kilpailuun Liettuan Vilnaan. Kevään pandemiatilanteen globaali kehittyminen ratkaisee, järjestetäänkö kilpailut paikan päällä vai virtuaalisesti.
Vuosi yrittäjänä -ohjelma
Voittoa tavoittelemattoman Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämässä Uskalla Yrittää -kilpailussa on mukana satoja uusia NY-yrityksiä, joita peruskoulun oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat perustaneet tänä lukuvuonna kouluissaan Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa. Suomessa Vuosi yrittäjänä -ohjelma on ollut käytössä 1990-luvun puolivälistä saakka. Kymmenettuhannet nuoret ympäri Suomea ovat osallistuneet ohjelmaan kouluissaan, osana opetusta.
Nuorten yrittäjämäistä asennetta, työelämätaitoja ja taloudenhallintaa vahvistava ohjelma on käytössä yli 110 maassa. Nuori Yrittäjyys ry:n kansainvälinen kattojärjestö Junior Achievement (JA) perustettiin USA:ssa Springfieldissä vuonna 1919. Ensimmäiseksi ohjelmaksi kehitettiin Vuosi yrittäjänä, jotta maaseudulta kaupunkiin muuttavat nuoret saisivat tietoa ja taitoja pärjätäkseen aikuisina teollistuvassa maailmassa.
Kotkan semifinaali järjestettiin yhteistyössä Merikeskus Vellamon, Cursor Oy:n, Kouvolan kaupungin ja East Coast Events Oy:n kanssa.
Lisätietoja Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan semifinaaleista:
Maarit Koverola
Nuori Yrittäjyys ry
Kymenlaakson aluepäällikkö
maarit.koverola@nuoriyrittajyys.fi, p. 040 190 2545
Semifinaalin NY-yrityksistä löytyy lisätietoa myös tapahtumasivulta klikkaamalla painiketta ”Tutustu mukana oleviin NY-yrityksiin”.