TATin Sijoittajakoulu on niin lukioon kuin ammatilliseen opetukseen soveltuva kurssi, jonka aikana opiskellaan sijoittamisen ja osakesäästämisen perusteita nuoria innostavalla tavalla. Konseptin on kehittänyt historian ja yhteiskuntaopin opettaja Timo Holmström ja sen levityksestä sekä kehityksestä vastaa TAT.
Sijoittajakoulua pilotoitiin lukuvuonna 2020—2021 kuuden lukion voimin ja kun se lanseerattiin toden teolla lukukauden 2021 alussa, mukaan oli ilmoittautunut huikeat 60 toisen asteen oppilaitosta, 44 eri paikkakunnalta. Sijoittajakoulun suosio viestii nuorten alati kasvavasta kiinnostuksesta sijoittamista ja säästämistä kohtaan. Osaksi kurssikokonaisuutta on suunniteltu myös niin sanotut hyväntekeväisyyssalkut, jotka mahdollistavat sijoittamisen kokeilemisen varallisuudesta riippumatta. Voidaankin sanoa, että Sijoittajakoulu demokratisoi osaltaan nuorten talousosaamista.
TATin toimitusjohtaja Jenni Järvelä iloitsee, että Sijoittajakoulun avulla oman talouden hallinta, omistajuus ja sijoittaminen tulevat tutuksi myös niille nuorille, joiden kotona ei puhuta sijoittamisesta.
– Lähes 20 prosenttia Suomen lukioista on ottanut TATin Lukiolaisten sijoittajakoulun opintojaksovalikoimaansa sen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Se on huikea saavutus ja kertoo siitä, että sijoittaminen ja omistajuus kiinnostavat nuoria, Järvelä toteaa.
Vuoden Sijoittaja -kilpailun järjesti tänä vuonna jo neljättä kertaa digitaalinen pankkitoimija Nordnet. Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin yksityissijoittajia ja muita tahoja, jotka edistävät suomalaista sijoituskeskustelua, omistajuutta ja kansankapitalismia. Finalistit valinneeseen kilpailun tuomaristoon kuuluivat tänä vuonna Nordnet Suomen maajohtaja Suvi Tuppurainen, Kauppalehden uutispäällikkö Lauri Sihvonen, Inderesin perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen sekä Vuoden Sijoittaja 2020 Jasmid Hamid ja Vuoden Sijoitusteko 2020 Rahajunnut (Akseli Nieminen ja Waltteri Helisalo).
Lisätietoja kilpailusta ja edellisten vuosien voittajat: nordnet.fi/fi/sijoittaja