/ Uutinen, TET-harjoittelu

TAT on mukana pilotoimassa lukion OpeTET:iä

Lauttasaaren yhteiskoulun Kansainvälisen liiketoiminnan lukio järjestää lukuvuonna 2021–2022 yhdessä Talous ja nuoret TATin kanssa lukion opettajille suunnatun työelämään tutustumisjakson.

Kansainvälisen liiketoiminnan lukio on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtakunnallisen kehittämistehtävän yrittäjyys- ja talouskasvatuksessa. Yksi tapa toteuttaa tätä työtä on lukion opettajille suunnattu työelämään tutustumisjakso, eli OpeTET.

OpeTET koostuu lukuvuoden aikana olevista kolmesta kahden päivän lähijaksosta, lukuvuoden mittaisesta yritysyhteistyöstä, oppimispäiväkirjan pidosta sekä reflektoinnista muiden ohjelmaan osallistuvien kanssa. Ensimmäinen kahden päivän jakso elokuussa on TATin järjestämä. TATin lähijaksolla opettajat pääsevät tutustumaan työelämän haasteisiin kestävän kasvun näkökulmasta mm. yritysvierailujen ja OK!Akatemian -ohjelman kautta.

Lokakuussa on OpeTET:in toinen lähijakso, jolloin opettajat pääsevät tutustumaan yrittäjyys- ja talouskasvatuksen malleihin ja sparraamaan muiden opettajien kanssa osallistumalla KVL-lukion opetukseen. Kolmas lähijakso pidetään huhtikuussa yrittäjyyskasvatusverkoston vuosittaisen seminaarin yhteydessä, jolloin puretaan vuoden aikana opittua.

OpeTET:iin haetaan mukaan

OpeTET:iä pilotoidaan lukuvuonna 2021–2022 pienellä ryhmällä. Toimintaa kehitetään palautteen perusteella, kertoo KVL-lukion Mari Hannola-Antikainen.

– Haluamme tarjota ohjelmaan osallistuville opettajille kollegiaalisen kokemuksen, aitoja työelämäkontakteja, sekä oikeasti toimivan verkoston työelämäyhteistyön kehittämiseksi. Mukaan otetaan alkuun 4–6 innostunutta lukion opettajaa, jotka ovat valmiit sitoutumaan ohjelmaan koko lukuvuodeksi, sekä viemään hyvät käytännöt osaksi oman oppilaitoksensa toimintaa, sanoo Hannola-Antikainen.

OpeTET:iin haetaan mukaan motivaatiokirjeellä, jonka perusteella valinnat tehdään. KVL-lukio tukee OpeTET:iin osallistumista kustantamalla mukaan valituille opettajille matkat sekä hotellimajoituksen Helsingissä kaikkien kolmen lähijakson osalta. Alustava ohjelma näyttää tältä:

Lähijakso I: 19.-20.8.2021 TATissa

  • to 19.8. Tutustuminen, osallistuminen OK!Akatemian -ohjelmaan kestävän kasvun teemalla sekä Trallan ja TATin yhteiset osuudet
  • pe 20.8. TET-päivä finanssialan yrityksessä

Lähijakso II: 14.-15.10.2021 Lauttasaaressa

  • to 14.10. Yrittäjyyden ja liiketoiminnan teemajakson opetuksen seuraamista, KVL-linjan kurssien esittely, reflektio-illallinen KVL-tiimin kanssa
  • pe 15.10. Yrittäjyyden ja liiketoiminnan teemajakson opetuksen seuraamista, yhteistyöpalaveri oppilaitosyhteistyöstä

Lähijakso III: huhtikuussa 2022

  • Osallistuminen Yrittäjyyskasvatusverkoston seminaariin, yhteinen loppupurku
  • Päivämäärät tarkentuvat lähempänä

Näin haet mukaan!

Hakemus on vapaamuotoinen pituudeltaan ja muodoltaan. Hakemuksessa tulee kuitenkin ilmetä seuraavat:

  • Mikä on motivaatiosi hakea työharjoitteluun?
  • Miten koet hyötyväsi harjoittelusta?
  • Mitkä alat (1–3) sinua kiinnostavat yritysvierailun kohteina?
  • Miten koet voivasi hyödyntää ja ennen kaikkea jakaa OpeTET:issä oppimaasi omassa koulussasi ja alueellasi?

Hakuaikaa on 7.5.2021 asti. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse mari.hannola-antikainen@lauttasaarenyhteiskoulu.fi

TATin pitkän tähtäimen tavoite on monistettava lukion OpeTET

Lukion uusi opetussuunnitelma velvoittaa lukiot tekemään työelämäyhteistyötä. Käytännöt ovat värikkäitä, ja parhaita malleja ei aina saada monistettua. TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen pitää tärkeänä pitkäkestoista ja vaikuttavaa kehittämistyötä.

– Vaikka opettajien lukumäärä on alkuun pieni, toivomme että löydämme pilotin kautta toimivia ja monistettavissa olevia käytänteitä lukion OpeTET:in aseman vakiinnuttamiselle. Tenhunen-Ruotsalainen summaa.

 

Lisätietoja:

Lauri Vaara, pedagoginen asiantuntija, Talous ja nuoret TAT
044 077 2373
lauri.vaara@tat.fi