
Slush Youthissa pohjoismaalaiset 16–19-vuotiaat nuoret kokoontuvat päiväksi kehittämään omia työelämävalmiuksiaan. Tänä vuonna opiskelijat pääsevät opettelemaan markkinointipitchauksia Lidlin ohjauksessa, startupien rahoitusta Nordean opein, omien vahvuuksien tunnistamista muuttuvassa työelämässä Telan järjestämässä työpajassa, UPM:n opastamaa liiketoiminnan vastuullisuutta sekä kiertotaloutta Sitran työpajassa. Työpajojen lisäksi lukiolaiset pääsevät vierailemaan Slushissa. Kaikki Slush Youthissa opeteltavat taidot vahvistavat nuorten työelämätaitoja ja yrittäjyysvalmiuksia.
”Slush Youth vie käytäntöön TATin kansainväliset business-kurssit – tapahtumassa työskennellään kansainvälisissä tiimeissä ja työstetään oikeiden organisaatioiden antamia business-casejä. Uskomme, että Slush Youth antaa lisäpotkua opintoihin ja herättää myös pohtimaan, olisiko yrittäjyys itselle sopivin polku”, Slush Youthista vastaava TATin johtaja Mikko Hakala kommentoi.
Tapahtumaan osallistuu yhteensä 300 toisen asteen opiskelijaa, joista puolet saapuu suomalaisista lukioista ja ammattiopistoista ympäri Suomea ja puolet Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta. Slush Youth on osa TATin business-kursseja. Suomalaisista tapahtumaan pääsevät ne nuoret, jotka ovat opiskelleet TATin business-kursseja omassa koulussaan.
Slush Youthista löytyi uskallusta kansainväliseen toimintaan
”Viime vuoden Slush Youthista jäi erityisesti mieleen tapahtuman kansainvälisyys. Oli hauskaa päästä kokeilemaan tiimityöskentelyä eri maalaisten nuorten kanssa”, kommentoi viime vuonna Slush Youthiin osallistunut lukiolainen Sade Rajakallio. Viime vuoden tapahtumapalautteissa kiiteltiin paljon englanninkielisiä ryhmätöitä, joita moni kertoi hieman jännittäneensä etukäteen.
Työelämätaidot ja yrittäjyys ovat olleet Slush Youthin ytimessä alusta alkaen. Tänä vuonna ohjelma keskittyy erityisesti startupeissa tarvittaviin taitoihin. ”Suosittelen Slush Youthia erityisesti kaikille niille nuorille, jotka kaipaavat motivaatiota ja työkaluja yrittäjyyteen”, Rajakallio kertoo.
Kumppanuuksien avulla monipuolista ohjelmaa
Slush Youthissa päästään oppikirjoja syvemmälle kumppanuuksien ansiosta. Lidlin, Nordean, Telan, UPM:n ja Sitran lisäksi oppeja saadaan CMI:ltä ja Rähinä Recordsilta.
”Kumppanuudet valottavat nuorille paremmin sitä, miten business-kursseillamme opittavia taitoja hyödynnetään työelämässä ja mihin kaikkeen yllättäväänkin näitä taitoja voi tarvita”, Hakala kertoo.
Slush Youth on TATin järjestämä yhden päivän tapahtuma 300 innokkaalle toisen asteen opiskelijalle. Tilaisuudessa opiskelijat pääsevät oppimaan uusia taitoja itsensä työllistämistä varten ja omien ideoiden sanoittamiseen. Tänä vuonna Slush Youthissa saa hyvän kokonaiskuvan taidoista, joita startupeissa tarvitaan. Haaga-Helian tiloissa olevien työpajojen jälkeen osallistujat pääsevät Slushiin näkemään kasvuyrittäjyyden vaikutukset omin silmin.
Kiinnostuitko tapahtumasta? Lue täältä, miten koulut voivat ilmoittaa opiskelijoitaan mukaan tapahtumaan.
Lisätietoja:
Julia Kiljunen
koordinaattori, TAT
044 075 8085