Saastamoisen säätiö on myöntänyt Nuorten yrittäjyys ja talous NYTille 726 000 euron suuruisen rahoituksen vuosille 2025–2027. Merkittävällä jatkorahoituksella NYTin Yrityskyliin luodaan aivan uusia kulttuurialan työpaikkoja, joissa lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan alaan käytännön tehtävien avulla.
Hankkeen tavoitteena on tuoda kulttuurin merkitys ja sen työmahdollisuudet tutuksi Suomen kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille. Kuudesluokkalaisten pienoisyhteiskuntaan perustetaan uudet Kulttuurikeskukset, joiden kautta alaan tutustuu joka vuosi noin 55 000 uutta 12–13-vuotiasta lasta. Kulttuurikeskuksissa kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään muusikkoina, taiteilijoina, vaikuttajina ja tuottajina. Lisäksi oppilaat järjestävät muille oppilaille esimerkiksi kulttuurielämyskierroksia ja Taidecornerin, jossa oppilaat voivat luoda yhdessä taidetta.
Myös 9.-luokkalaisten Yrityskylään luodaan täysin uusi case-yritys, jonka avulla nuoret tutustuvat kulttuurialan työmahdollisuuksiin ja koulutuspolkuihin. Uuden yhteistyömuodon avulla kulttuurialan merkitykseen ja mahdollisuuksiin sekä alalla tarvittavaan osaamiseen tutustuu joka vuosi noin 50 000 15–16-vuotiasta nuorta.
–Haluamme yhdessä säätiön kanssa tarjota lapsille ja nuorille yhdenvertaiset mahdollisuudet tutustua kulttuurialaan. Rahoituksen avulla taide- ja kulttuurialan toiminnasta pääsee vuosittain oppimaan noin 91 % kaikista Suomen kuudes- ja 87 % yhdeksäsluokkalaisista. Kolmen vuoden hankkeen aikana alaan tutustuu yli 300 000 suomalaista lasta ja nuorta yli 260 paikkakunnalta, iloitsee NYT Yrityskylän johtaja Kaisa Koistinen.
Kulttuuriala kiinnostaa nuoria
Vuoden 2023 NYT Nuorten Tulevaisuusraportin tulosten perusteella nuorten keskuudessa suosituimpien alojen joukosta löytyvät matkailu- ja ravintola-alat, taidealat, kulttuuri ja viihde sekä media ja viestintä. Lisäksi 45 % vastaajista ajatteli voivansa toimia yrittäjänä, missä on tapahtunut selkeää kasvua viime vuosina.
–Kuulemme toistuvasti nuorten palautteesta, että vierailu Yrityskylässä on yksi vuoden kohokohdista. Yrityskylä on yhteiskunta minikoossa, ja se tutustuttaa nuoria erilaisiin toimialoihin, unohtamatta elintärkeää kulttuurialaa. Yrityskylän kautta haluamme vahvistaa nuorten positiivista uskoa tulevaisuuteen ja tarjota konkreettisia, innostavia kokemuksia, kertoo säätiön hallituksen jäsen Anton Karttunen, joka edustaa neljättä säätiön perustajasuvun sukupolvea.
Yrityskylän valtakunnallisen toiminnan kautta kulttuuriala tuodaan esiin yhtenä vaihtoehtona tulevaisuuttaan pohtiville lapsille ja nuorille. Yrityskylässä pääsee käytännössä tutustumaan erilaisiin ammatteihin, työtehtäviin ja kulttuurin muotoihin. Sisällöissä korostuvat erityisesti vastuullisuuden ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmat.
Lisätiedot:
Kaisa Koistinen, Yrityskylän johtaja, Nuorten NYT
kaisa.koistinen@nuortennyt.fi
050 5303 969