
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT etsii joukkoonsa asiantuntijaa Yrityskylä Satakuntaan!
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT tarjoaa työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja tukevia palveluita ja opintokokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Yhdessä laajan ja kansainvälisen kumppaniyhteisömme kanssa toimimme sillanrakentajana lasten ja nuorten sekä toimivan työelämän välillä.
Tehtäväsi:
NYTin Yrityskylä Satakunnan asiantuntija/esihenkilön pääasiallisena tehtävänä on vastata alueen Yrityskylä Ala- ja Yläkoulun toiminnasta. Yrityskylä Satakunnassa käy vuosittain 4 400 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista opettajineen. Koulujen toimintapäiviä alueella on lukuvuosittain syyskuusta toukokuuhun.
Yrityskylä Satakunnan asiantuntijana toimit oppimisympäristöjen toiminnasta vastaavan tiimin esihenkilönä. Tiimiin kuuluu kuukausipalkkainen työntekijä (kyläkoordinaattori), 8–10 tuntipalkkaista työntekijää (vastuuohjaajat) ja vaihtuvia ohjaajia. Esihenkilönä työpisteesi sijaitsee oppimisympäristössä Porissa, mikä antaa sinulle mahdollisuuden tukea tiimiä jokapäiväisessä työssä. Esihenkilötyöhön kuuluu muun muassa rekrytoimista, perehdyttämistä, riittävästä resurssoinnista vastaamista, työvuorosuunnittelua ja kyläarjen koordinointia.
Esihenkilönä vastaat myös oppimisympäristöjen turvallisuudesta. Jokainen päivä Yrityskylässä on erilainen. Yrityskylän esihenkilöllä tulee olla valmius toimia ja ohjeistaa tiimiä nopeasti muuttuvissa tilanteissa.
Esihenkilötyön lisäksi vastaat asiantuntijana alueesi oppimateriaalien sisällöistä ja osallistut valtakunnalliseen sisällöntuotantoon. Työhön kuuluu oppimateriaalien tuottamista ja päivittämistä. Asiantuntija pääsee työssään käsikirjoittamaan oppimateriaaleja yhteistyössä kumppaniyritysten kanssa. Yrityskylän asiantuntija tehtäviin kuuluu myös lukuvuotta valmistelevia tehtäviä ja päivittäistä yhteydenpitoa alueen koulujen kanssa esimerkiksi Yrityskylän oppimisalustojen käytön neuvonnan parissa. Työympäristönä Yrityskylän oppimisympäristö on monipuolinen ja innostava. Pääset seuraamaan läheltä, kun oppilaat saavat onnistumisen kokemuksia tehtävien äärellä, joita olet ollut mukana luomassa.
Odotamme sinulta:
- aktiivista ja itsenäistä työotetta
- kasvatustieteen koulutusta ja/tai pedagogista osaamista
- organisointi- ja priorisointikykyä ja ajankäytön hallintaa
- erinomaisia vuorovaikutustaitoja
- aito halu kohdata nuoria ja opettajia työssään
- hyvää tietoteknistä osaamista
- esihenkilökokemus katsotaan eduksi
Töissä NYTissä:
Nuorten NYTissä olet osa valtakunnallista, työstänsä päivittäin innostuvaa porukkaa. Teemme töitä yhdessä muita kannustaen ja pidämme myös hauskaa. Pääset tarjoamaan lapsille ja nuorille onnistumisen kokemuksia ja samalla opit itse lisää. Toimit osana NYTin aluetoimisto Satakuntaa, johon kuuluu kumppanuuspäällikkö ja alueasiantuntija, sinun ja aiemmin mainittujen tiimiläistesi (kyläkoordinaattori ja osa-aikaiset vastuuohjaajat) lisäksi. Alueasiantuntijan ja kumppanuuspäällikön ensisijaiset toimipisteet sijaitsevat toisilla paikkakunnilla. Esihenkilösi on Yrityskylän johtaja, joka työskentelee Helsingissä.
Vuonna 2024 toteutetun henkilöstökyselyn mukaan nyttiläisten suositteluhalukkuus, eli eNPS on poikkeuksellisen korkea, 70. Vahvuuksina kyselystä nousivat erityisesti esihenkilötyö, kollegiaalinen tuki, yhteishenki ja kokemus yhdenvertaisuudesta.
Tässä muutama ote vastuuohjaajiemme palautteista:
“Siellä on ihanin työyhteisö”
“Joustavin työpaikka missä olen koskaan ollut.”
“Merkityksellistä työtä upeassa ympäristössä. Voin vaikuttaa jonkun lapsen kokemukseen.”
NYT on työnantaja, joka haluaa edistää työelämän monimuotoisuutta. Toivomme että hakijoiden joukossa olisi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia, eri kieli- ja kulttuuritaustoista tulevia sekä vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Työsuhde:
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen, täysipäiväinen.
Hae tehtävää viimeistään 15.4.2025. Muistathan täyttää myös palkkavaatimuksesi ja liittää hakemukseen CV:si. Työsuhde-edut voimassa olevan käytännön mukaisesti.
Toivomme aloitusta tehtävässä mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.6.2025.
Lisätietoja tehtävästä antaa Kaisa Koistinen, 050 530 3969, 7.4. klo 14.30–15.30 ja 11.4. klo 12.00–13.00.
Haastattelut järjestetään torstaina 24.4. Porissa paikan päällä.
Tutustu työntekijöihimme ja NYTiin työnantajana
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka tarjoaa työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitoja tukevia palveluita ja opintokokonaisuuksia kouluille, oppilaitoksille ja kunnille. Vuosibudjettimme on noin 10 miljoonaa euroa. Meillä työskentelee n. 74 kokopäiväistä ja n. 150 tuntityöntekijää. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori lähtökohdista riippumatta saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Vahvistamme osaltamme lasten ja nuorten valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin, oman arjen hallintaan ja omien vahvuuksien tunnistamiseen. Vastaamme NYT Yrityskylän toiminnasta. Olemme osa kansainvälistä JA Worldwide -järjestöä. Yhdistyksemme jäsenenä on mm. elinkeinoelämän järjestöjä, yliopistoja ja säätiöitä.
NYT on työnantaja, joka haluaa edistää työelämän monimuotoisuutta. Toivomme, että hakijoiden joukossa olisi kaiken ikäisiä, sukupuolisia, kielisiä, kulttuuritaustaisia ja vähemmistöön kuuluvia henkilöitä.