
Kuka olet?
Olen Noora Bergroth, Pirkanmaan aluepäällikkö.
Miten kauan olet toiminut Nuori Yrittäjyys ry:n aluepäällikkönä?
Olen toiminut aluepäällikkönä kaksi vuotta, ja työskennellyt Nuori Yrittäjyys -ohjelmien parissa jo yli kymmenen vuotta sitten toimiessani YES-keskuksen vetäjänä Pirkanmaalla.
Millaista työsi on ollut?
Rakastan työtäni ja sen merkityksellisyyttä. Yrittäjyyskasvatuksella voi olla valtava vaikutus nuoren elämään, kun saa oppia tekemällä ja kokeilemalla, tai kun tunnistaa omia vahvuuksiaan, jotka voivat poiketa koulun perinteisesti arvottamista vahvuuksista paljonkin.
Miten päädyit NY:lle?
Työskentelin reilu 10 vuotta sitten Pirkanmaan YES-hankkeessa, missä hyödynnettiin NY:n ohjelmia yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä ja siten tutustuin yhdistykseemme. Välissä toimin yrittäjänä 7 vuotta, mutta lopulta tahto palata yrittäjyyskasvatuksen pariin vei voiton. Luovuin siinä vaiheessa yritystoiminnastani ja siirryin kokopäiväisesti Nuori Yrittäjyys ry:n riveihin.
Millainen on työ-/koulutustaustasi?
Olen valmistunut viestinnän ja markkinoinnin tradenomiksi TAMKista, mutta lisäksi olen opiskellut kasvatustieteitä sekä sisustussuunnittelua. Pian saan suoritettua myös tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnon. Olen siis ikuinen opiskelija ja haluan oppia uutta koko ajan! Työhistoriaani mahtuu erilaisia projektinjohdon tehtäviä niin tapahtumajärjestämisen kuin yrittäjyydenkin maailmasta, sekä seitsemän vuoden yrittäjätaival sisustusalalla.
Mikä inspiroi työssäsi?
Minua inspiroivat nuoret, heidän energiansa, intonsa ja tuore maailmankatsomus. Vähän kliseistä ehkä, mutta tuntuu että nuorten seurassa heidän ainutlaatuinen energiansa tarttuu! Toki myös se, että pystyn työlläni vaikuttamaan ihan konkreettisesti nuorten elämiin, tuntuu tärkeältä, ja tieto siitä auttaa keksimään kerta toisensa jälkeen uusia tapoja edistää yrittäjyyskasvatuksen ilosanomaa.
Haluan tuoda esiin myös kollegat ja yhteistyökumppanit. Saan tehdä töitä innostuneiden, nuorten eteen sydämellä töitä tekevien ihmisten kanssa, ja se on todella voimauttavaa. Olen ylpeä työstäni ja siitä, mitä yhteistyöllä voi saada aikaan.
Parhaita muistojasi NY-ajalta?
Hyviä muistoja on monia. Yhtenä suosikkinani nousee ehdottomasti Ylöjärven lukiosta Jalo NY -yrityksen voitto Uskalla Yrittää -kilpailussa, ja siitä alkanut yhteistyö Jalon huipputyyppien kanssa. Toinen erittäin rakas muisto tulee vain muutaman kuukauden takaa, jolloin saimme varmistettua kesäyrittäjyyssetelin pilottitoteutuksen yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tredun kanssa. Tällöin koin konkreettisesti sen, mitä työssäni voi saada aikaiseksi, ja minkälaisen vaikutuksen se voi tehdä yksittäisen nuoren elämään.
Mitä tulevaisuuden tavoitteita sinulla on työllesi?
Tavoitteeni kulkee pitkälti samoja linjoja NY:n kanssa: toivon, että joku päivä kaikilla Suomen nuorilla on tasa-arvoinen mahdollisuus osallistua yrittäjyyskasvatukseen koulussa. Toki olisi myös hienoa, jos Pirkanmaa ja kotikuntani Tampere olisivat edelläkävijöitä yrittäjyyskasvatuksen toteutumisessa kouluissa eri tavoin.
Olen luonteeltani kehittäjä, siksi kokeilen mielelläni kaikenlaisia uusia toimintatapoja. Hyödylliset mallit siirtyvät aluetoiminnan kautta myös muualle Suomeen kokeiltavaksi. Esimerkkinä tänä syksynä starttaava Tampereen kaikkien 9.-luokkalaisten yhteinen valinnaisaine, Vuosi yrittäjänä -kurssi, joka muotoutui malliinsa vallitsevien olosuhteiden vuoksi. Kurssille haettiin lomakkeella motivaation osoittamiseksi, ja kurssi koostuu niin lähitapaamisista kuin etätapaamisistakin ja itsenäisestä työskentelystä. Vain vajaan kuukauden hakuaikana hakemuksia tuli 54 oppilaalta, mikä osoittaa kiistatta sen, että yrittäjyys todella kiinnostaa nuoria.
Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajallasi?
Vapaa-aikana viihdyn pitkälti perheen ja ystävien kanssa. Lisäksi lenkkeilen, tanssin ja joogaan. Intohimona minulla on matkustaminen, ja kulunut koronavuosi onkin ollut tuskainen, kun ei ole päässyt kaukomatkustamaan kuluneena talvena. Luen myös kirjoja laidasta laitaan – kirja kulkee mukanani melkein joka paikkaan, minne menen.
Kerro joku hauska fakta itsestäsi!
Olen osallistunut ylioppilaskirjoituksiin Ranskassa, mm. taidehistorian ja matematiikan kokeilla.
Ole rohkeasti yhteydessä oman alueesi yhteyshenkilöön, jos kaipaat tietoa, mistä tahansa toimintaamme liittyvästä asiasta.