Talousosaamisen ja yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijana on aloittanut Päivi Pihlajamäki, jonka vastuulla on innostaa nuoria työelämään ja yrittäjyyteen sekä auttaa heitä liike-elämän ymmärtämisessä ja oman talouden hallinnassa tarvittavien taitojen hankkimisessa. Pihlajamäki toimii toiselle asteelle suunnattujen TATin Bisneskurssien projektipäällikkönä. Aiemmin Pihlajamäki on toiminut usean vuoden ajan TATin Yrityskylän aluekoordinaattorina ja tuntee näin TATin palvelut erinomaisesti jo ennestään.
Pihlajamäki on koulutukseltaan KM luokanopettaja matematiikan opettajan pätevyydellä. Pihlajamäellä on myös päätyön ohella oma sivutoiminen yritys, ja muutaman kuukauden kuluttua hän valmistuu oppilaanohjaajaksi. Pihlajamäen arjessa talous-, työelämä- ja yrittäjyysosaamisen parissa tehtävä työ kulkeekin mukana myös päätyön ulkopuolella.
– Odotan innolla, että pääsen suunnittelemaan materiaaleja talouden, työelämän ja yrittäjyyden teemoista ja uskon, että voimme yhdessä opettajien ja kumppanien kanssa parantaa nuorten talousosaamista ja lisätä heidän kykyään huolehtia omasta taloudestaan. Toimin myös itse päätyöni ohella yrittäjänä, ja koen erityisen hienona sen, että saan olla mukana luomassa nuorille valmiuksia yrittäjyyteen. Yrittäjämäisiä taitoja tarvitaan työelämässä niin työntekijänä kuin yrittäjänäkin toimiessa, Pihlajamäki toteaa.
TATin työelämätaitojen ja yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijana aloitti puolestaan Anna Nuorteva, jonka vastuulla on tukea nuorten työelämätaitojen ja yrittäjyystaitojen kehittymistä TATin palveluiden kautta ja näin auttaa nuoria ymmärtämään työelämän eri mahdollisuuksia sekä vahvistaa halua siirtyä työelämään. Nuorteva toimii myös TATin Mun elämä -kiertueiden projektipäällikkönä.
Aiemmin Nuorteva on toiminut Valmennuskeskus Public Oy:n koulutuspäällikkönä, jonka myötä hänelle on kertynyt vahva osaaminen ja asiantuntijuus työnhaku- ja uravalmennuskentältä. Myös kouluttaminen ja valmentaminen sekä koulutussuunnittelu ovat Nuortevalle tuttuja. Läpi työtehtävien teemana on aina ollut osaamisen ja työelämätaitojen kehittäminen ja näiden tarkastelu pedagogisesta näkökulmasta.
Nuorteva on koulutukseltaan KM aikuiskasvatustieteilijä.
– Minua motivoi muotoilla pedagogisesti innostavia tuotteita ja palveluita, joiden tavoitteena on kehittää työelämä- ja yrittäjyystaitoja tulevaisuutta varten. Muuttuvassa maailmassa tarvitaan innostuneita ja osaavia nuoria, joilla on halu vaikuttaa ja toimia yhteiskunnassa ja työelämässä. Tätä voidaan tukea rakentamalla oivaltavia ja osallistavia palveluita nuorille ja opettajille niin työelämä- kuin yrittäjyystaidoista. Asiantuntijan työ on ennen kaikkea kuitenkin joukkuelaji, ja nautin suuresti työnteosta muiden asiantuntijoiden, opiskelijoiden ja opettajien, yhteistyökumppaneiden ja verkostojen kanssa. Olen innoissani, että TATissa pääsen työskentelemään yhdessä oman alan osaajien ja asiantuntijoiden kanssa.