/ Vuosi yrittäjänä

Oulusta Lilleen hyvillä fiiliksillä, EM-kisat odottavat

Vuosi yrittäjänä -ohjelman EM-kilpailut alkavat keskiviikkona Lillessä. Ranskassa. Suomea edustaa oululainen Belle Maison NY.

Lukuvuoden aikana lähes 350 000 nuorta 40 maasta ympäri Eurooppaa perusti oman yrityksen Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa, osana opiskelujaan. Nyt reilut 200 kansallista menestyjää kokoontuu kolmeksi päiväksi Lilleen paitsi kilpailemaan myös verkostoitumaan ja juhlimaan Vuosi yrittäjänä -ohjelman satavuotista taivalta. Suomessa ohjelman kehittämisestä ja toiminnasta vastaa Nuori Yrittäjyys ry (NY).

Noora Anetjärvi, Venla Vaarala ja Pinja Halonen lähtevät pian Lilleen Suomea edustamaan

-Onhan se Lille iso kaupunki ja siellä on tosi paljon nuoria muista maista. Hyvissä tunnelmissa on valmistauduttu, kertoo Pinja Halonen kesäisestä Oulusta.

Luokkatoverit ja yhtiökumppanit Noora Anetjärvi ja Venla Vaarala ovat myös vuonna 2001 syntyneitä Oulun seudun ammattiopistolaisia. Betonista ja puusta sisustustuotteita valmistava Belle Maison NY voitti keväällä Suomen parhaan NY-yrityksen tittelin Uskalla Yrittää -finaalissa.

Kuva: Belle Maison NY         Kuva: Belle Maison NY

Tuomaristo antoi tunnustusta kolmikolle mm. hyvin brändätystä tuotteesta, tiimin monipuolisuudesta ja mahtavasta tuotekehityksestä ja tuotteistuksesta.

-Meillä on mietittynä tarkka kohderyhmä: 25-50 -vuotiaat hyvätuloinset naiset, jotka ovat kiinnostunut sisustuksesta. Kauppoja on koulutyön ohessa syntynyt noin tuhannella eurolla.

Kansainvälinen suuri tapahtuma

Jo 30. kertaa järjestettävissä EM-kisoissa (Company of the Year Competition) yksi tärkeimmistä osiosta on englanninkielinen, neliminuuttinen yritysesittely tuomariston ja muiden kilpailijoiden edessä.

-Kyllä sitä esitystä on tosiaankin kesän aikana harjoiteltu. Se on hyvällä mallilla vaikka tottakai hieman jännittää. Minulle englannin kieli on kuitenkin helppoa ja luontevaa, Pinja sanoo.

Belle Maisonin triolla olisi halua jatkaa yritystoimintaa vielä ensi lukuvuonnakin, koulun osuuskunnassa. Tosin ahkerilla ammattiopistolaisilla on edessään myös ylioppilaskirjoitukset, joten tekemistä riittää monella saralla.

-Olemme tehneet Vuosi yrittäjänä -ohjelman puitteissa tosi paljon asioita ihan itse. Se on ollut parasta, on opittu tosi paljon. Tietenkin myös opettajilta on tarvittaessa saatu neuvoja, Pinja kertaa lukuvuoden kokemuksia.

Osa Belle Maisonin käyttämistä sisustusmateriaaleista on rakennustyömaiden ylijäämätavaraa. Nuorten arvomaailmassa ekologisuus näyttelee tärkeää roolia. Sitä tuomaristo arvostanee EM-kisoissakin.

-Meistä kukaan kukaan ei ole käynyt Ranskassa aiemmin, mutta jotenkin me tiesimme, että sinne vielä mennään! Kun aikanaan yrityksen alkumetreillä pohdimme mikä voisi olla sopiva nimi, Venla alkoi tunnustella sanaparia ”kaunis koti”. Ranskaksi se on Belle Maison. Sen jo päätettyämme kävi ilmi, että EM-kisat ovat kesällä Lillessä. Joku enne tässä varmaan oli, naurahtaa Pinja.

Nuorten mukaan Ranskaan lähtee keväällä Vuoden NY-opettajaksi valittu Anu Pokela Oulun seudun ammattiopistosta. Belle Maisonin EM-kisa -viikkoa voi seurata yrityksen omista ja Nuori Yrittäjyys ry:n sosiaalisen median kanavista.

Nuori Yrittäjyys verkossa:
facebook-sivut
twitter-tili
instagram-tili
kotisivut

Belle Maisonin some:
Instagram – @bellemaison.ny
Facebook – Belle Maison NY
Pinterest – bellemaisonny