/ Uutinen

Opin OP:laiselta -päivästä nuorille korvaamattomia vinkkejä tulevaisuuteen

Urapolut, kesätyöt, talousasiat, yrityspalvelut ja yrittäjyys – mm. näistä teemoista opittiin Opin OP:laiselta -päivässä 25.11. Virtuaalisesti toteutettuun päivään osallistui tänä vuonna 16 nuorta ja 3 pankkia: OP Pohjois-Savo, OP Oulu ja OP Tampere. Päivän aikana nuoret pääsivät kuulemaan useita eri asiantuntijoita, esittämään tiukkoja kysymyksiä sekä laittamaan ideat lentoon workshopeissa.


Opin OP:laiselta -päivä on järjestetty vuosittain OP:n ja Nuori Yrittäjyys ry:n yhteistyönä. Päivän tavoitteena on, että molemmat osapuolet – OP:laiset ja nuoret – oppivat toisiltaan kannustavassa hengessä ja jakavat kokemuksiaan työelämästä. Päivän aikana nuori verkostoituu, oppii OP:laisen urapolusta, työstä, toimenkuvasta sekä osaamisvaatimuksista kunkin työtehtävään. Hän oppii myös finanssialasta yleisesti työpaikkana ja pääsee keskustelemaan tulevaisuuden työelämätaidoista. OP:laiset taas pääsevät vastaamaan kiperiin kysymyksiin ja saavat tilaisuuden oppia ja kysellä nuorilta heidän näkökulmiaan. Päivään osallistuneet nuoret ovat päässeet tutustumaan omissa opinnoissaan NY:n Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan.

Päivä alkoi virtuaalitilaisuuksille tyypilliseen tapaan: ”Kuuluuko?” ja ”Mulla ei sit toimi kamera”. Kuitenkin jo alun nimenhuudossa kaikki saivat ilmoitettua olevansa paikalla, ja jotkut rohkeat nuoret uskalsivat laittaa kameransakin päälle. Pikkuhiljaa tunnelma alkoikin rentoutua, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun ensimmäinen puhuja OP Oulun Jutta Halonen pääsi esityksessään päätökseen, alkoi kysymyksiäkin kuulua.

Nuoria kiinnosti kuulla 7 vuotta OP:lla erilaisissa tehtävissä työskennelleeltä Jutalta mm. mikä on haastavinta hänen työssään ja täytyykö asiakaspalvelun olla ”lempparijuttu” pankkialalla. Nuoret saivat vastauksiksi, että nopeita ratkaisuja on välillä haastavaa tehdä ja siksi työssä vaaditaankin hyvää ongelmanratkaisukykyä. Jutta kertoi myös, että finanssialalta löytyy todella monipuolisesti erilaisia työtehtäviä, joten asiakaspalveluhenkisyyttä ei kaikissa tehtävissä tarvita.

Kuvassa vasemmalla Pirjo Koponen OP:lta tuomaroimassa Uudenmaan Uskalla Yrittää -semifinaaleissa kauppakeskus Kaaressa keväällä 2020.

Mielenkiintoisia puheenvuoroja ja workshopeja

Aamupäivän aikana esiintyi Jutan lisäksi OP Oulun vuodesta 2005 pankkialalla työskennellyt Kari Ollikainen, joka kertoi yritysasioista pankin näkökulmasta, Kuopiolainen Real Albert Promotion Oy:n Allu Koskinen, joka kävi kertomassa moninaisesta yrittäjän urastaan ja antoi nuorille TOP 10 -vinkit yrittäjyyteen sekä Katri Saarelainen ja Jani Mikanmaa, jotka esittelivät erilaisia kesätyömahdollisuuksia OP:n piikkiin sekä uramahdollisuuksia OP:lla.

Iltapäivällä nuoret pääsivät ideoimaan kahdessa eri workshopissa, joista toisessa he pääsivät kehittämään ”mielenkiintoisimman tapahtuman ikinä” ja toisessa pohtimaan someasioita. Workshopien jälkeen finanssikoutsi Ossi Mannisenmäki kertoi taloustaidoista ja säästämismahdollisuuksista. Suurimmalle osalle nuorista säästäminen olikin tuttua, koska jopa 77 % heistä kertoi säästävänsä säännöllisesti. Finanssikoutsin esityksestä opittiin kuitenkin takuulla myös paljon uutta. Lopuksi esitettiin vielä päivän tiukoin kysymys: ”Miksi kaikki raha on aina joltain lainattua?”

Tuntui siltä että sai äänensä kuuluviin!

Päivä oli antoisa niin pankeille kuin nuorillekin. Palautteen perusteella lähes kaikki oppivat päivän aikana uutta niin finanssialasta, yrittäjyydestä kuin talousasioistakin. Nuoret hehkuttivat sekä puheenvuoroja että workshopejakin, joista jälkimmäisessä he pääsivät itsekin enemmän ääneen: ”Tykkäsin kaikesta ja erityisesti workshopeista, kun sai vaikuttaa ja jakaa omia mielipiteitään, tuntui siltä että sai äänensä kuuluviin!” Suurin osa myös kertoi, että osallistuisi samantyyliseen päivään uudestaan. Kiitos OP:laisille inspiroivista puheenvuoroista ja nuorille aktiivisesta osallistumisesta.