/ Uutinen

Koulumaailmalla on suuri potentiaali kannustaa nuoria yrittämään, sanoo 18-vuotiaana yrityksen perustanut Kiira Vuorinen 

Yrittäjyystaidoista on hyötyä jokaiselle nuorelle. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta oman osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden kartoittaminen sekä konkreettiset työelämätaidot auttavat nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuden polkuaan. 14.4. järjestettävässä OpeTAT-koulutuksessa puhutaan yrittäjyystaitojen opettamisesta.

Ensi viikolla 14.4. järjestettävässä valtakunnallisessa OpeTAT-opettajankoulutuksessa tarkastellaan, miten yrittäjyystaitoja opettamalla voidaan rakentaa kestävämpää tulevaisuutta. Koulutuksen esityksiä on kommentoimassa myös Kiira Vuorinen, 21-vuotias nuori yrittäjä Kiira Organizing Oy:n takaa sekä pian valmistuva kauppatieteiden maisteri. 

Kysyimme Kiiralta, miten hänen oma yrittäjyystarinansa ammattijärjestelyn parissa sai alkunsa, mitä hän on nuorena yrittäjänä oppinut sekä miten hän näkee koulujen roolin nuorten yrittäjyystaitojen edistämisessä. Näin hän vastasi. 

Miten oma yrittäjyystarinasi sai alkunsa? Mistä palo yrittäjyyteen lähti? 

Järjestely on ollut intohimoni lapsuudesta saakka. Olen jo 7-vuotiaana ensimmäisen kerran järjestellyt kavereideni huoneita eli muiden auttaminen on ollut myös lähellä sydäntäni. Yrittäjyys lähti virallisesti käyntiin kannustavasta kommentista, että olen todella hyvä tässä ja ihmiset maksaisivat tällaisesta palvelusta. 

Koulumaailman rooli yrittäjyyteni alussa oli siis merkittävä.

Kiira Vuorinen

Mitkä ovat suurimpia oppejasi yrittäjyytesi sekä Kiira Organizing -yrityksen tarinan aikana? 

Olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä, sillä yrittäjyydessä kannattaa mennä ja tehdä vaikka idea ei olisikaan vielä hioutunut. Suurin oppiminen tapahtuu oikeastaan epäonnistumisten kautta ja tärkeintä on jatkaa eteenpäin tilanteessa kuin tilanteessa. 

Mitä olisit toivonut tietäväsi yrittäjyydestä tai sen mahdollisuuksista nuorempana, esimerkiksi jo koulussa? Mitkä olivat hyödyllisiä koulussa opittuja taitoja? 

Olisi mahtavaa, jos koulussa puhuttaisiin enemmän yrittäjyydestä ja käytännön asioista, kuten yrityksen perustamisesta sekä taloushallinnosta. Lukiossani Helsingin Normaalilyseossa järjestettiin yrittäjyyskurssi, johon osallistumisesta olen ikuisesti kiitollinen. Kurssilla me oppilaat kutsuimme kiinnostavia yrittäjiä kertomaan omasta urapolustaan tapahtumaan. Sitä kautta tapasin ensimmäisen laskutettavan asiakkaani, joka lopulta kannusti perustamaan Kiira Organizingin. Koulumaailman rooli yrittäjyyteni alussa oli siis merkittävä. 

Suurin oppiminen tapahtuu tehdessä ja apua saa sekä kannattaa aina pyytää matkan varrella.

Kiira Vuorinen

Mikä yrittäjyydessä on mielestäsi parasta? 

Yrittäjyydessä parasta on sen tuoma vapaus sekä lähes loputtomat mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen. Saan myös tehdä työtä, joka vastaa omia arvojani ja intohimoni kohteita. 

Mitä sanoisit toisille nuorille, jotka haaveilevat yrittäjyydestä tulevana urapolkunaan? 

Sanoisin, että pyri siirtämään haaveet käytännön teoiksi. Aloittaa kannattaa, vaikka idea ei olisi vielä valmis. Suurin oppiminen tapahtuu tehdessä ja apua saa sekä kannattaa aina pyytää matkan varrella. 

Varmista paikkasi huippusuositusta OpeTATista viimeistään nyt. Maksuttomaan etäkoulutukseen pääset ilmoittautumaan tat.fi/opetat