
Vajaan kuukauden kuluttua järjestettävässä Takeoff-tapahtumassa paneudumme tulevaisuuden työelämätaitojen lisäksi nuorten näkemyksiin ajankohtaisista ilmiöistä. Yhden tapahtuman workshopeista nuorille pitää Sitra, jonka tehtävä on kehittää kestävää tulevaisuutta Suomelle. Nuoret ovat huolissaan maapallon tilasta ja valmiita muuttamaan maailmaa. Sitra haluaakin ongelmanratkaisukykyä kiertotalouden kautta lähestyvässä workshopissaan nostaa nuorille esille, että vaikka maailman haasteet ovatkin valtavia, niin yhteisellä visiolla, hyvällä yhteistyöllä ja kovalla tahdolla voidaan ratkaista suuretkin ongelmat. Nehän ovat kuitenkin ihmisten itsensä aiheuttamiakin!
– Haluamme tarjota nuorille positiivisen kokemuksen siitä, että jokaista meistä tarvitaan ja jokaisen vahvuudet tarvitaan ongelmien ratkaisemiseksi. Yksikään ammattiryhmä ei pysty yksin haasteita ratkaisemaan, vaan kaikkien osaamista tarvitaan. Toivomme, että nuoret saavat käsityksen kiertotalouden tarjoamista mahdollisuuksista kriisien ratkaisemiseksi ja intoa perehtyä aiheeseen lisää, kertovat Sitran kiertotalousasiantuntijat.
Nuorten oppimisen lisäksi Takeoffin kaltainen tapahtuma mahdollistaa sen, että työelämän edustajat saavat niin ikään nuorilta uusia ideoita, jotka eivät ole rajoittuneet yhteiskunnan siiloihin tai esteisiin. Sitrassa uskotaankin, että nuoret pystyvät kehittämään ennakkoluulottomasti uusia toimintatapoja ja yhteistyökuvioita. Sitra myös haluaa nostaa esille nuorten havaintoja ja viestiä niistä muillekin. Innolla odotamme, mitä uusia ja innovatiivisia havaintoja Takeoffin osallistujat tekevät!
Takeoff (ent. Slush Youth) järjestetään tänä vuonna 5.12. Slushin yhteydessä Helsingissä.
Lue myös:
Takeoffissa Nordea johdattelee nuoria pohtimaan luottamuksen merkitystä työelämässä ja taloudessa
Nuoret tarkastelevat YouTubea yrityksen näkökulmasta Lidlin workshopissa Takeoffissa
UPM:n sanoma Takeoffiin osallistuville nuorille: ”Hyvä yhteistyö on menestystekijä”