/ Uutinen

Oma talous kuntoon TATin ja Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opintojaksolla

Lukiolaisille on nykyään tarjolla yliopistoon orientoivia opintoja avoimissa yliopistoissa. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston ja Talous ja nuoret TATin yhdessä kehittämä uusi opintojakso tarjoaa toiseen asteen opiskelijoille käytännönläheisiä oppeja oman talouden hallinnasta.

Tuoreen TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimuksen mukaan yli puolet lukiolaisista haluaisi opiskella lukiossa enemmän säästämistä, sijoittamista ja muita oman talouden hallintaan ja kulutuskäyttäytymiseen liittyviä sisältöjä. Nuorten toiveisiin vastataan nyt uudella, maksuttomalla opintojaksolla, joka on jokaisen lukiolaisen opiskeltavissa verkko-opintoina.

“Tarjoamme kaikille Suomen lukioille joustavasti verkossa suoritettavia opintoja. Tämä edistää alueellista tasa-arvoa korkeakouluyhteistyössä ja auttaa sovittamaan opintoja lukiolaisten yksilöllisiin lukujärjestyksiin”, kertoo Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen.

Käytännönläheisiä taitoja tulevaisuuden turvaksi

Oman talouden hallinta -nimisellä opintojaksolla perehdytään oman talouden eri puoliin: pohditaan tulojen eri mahdollisuuksia, tarkastellaan menoja ja niiden pitämistä aisoissa, tutustaan säästämisen ja sijoittamisen erilaisiin vaihtoehtoihin sekä puhutaan myös lainoista ja maksamisesta. Opintojakson sisällöt avaavat arjen taloudenhoitoa, joka edellyttää esimerkiksi vakuutusosaamista ja asumismenojen hallintaa.

Opintojakson tavoitteena on antaa opiskelijalle itsenäistymisen kynnyksellä avaimet oman talouden hallintaan, jonka lähtökohtana on elää niin, että rahaa jäisi joka kuukausi myös säästöön. Tämän ns. ylijäämäisen talouden luomisessa keskeisiä oppeja ovat tulojen lisääminen ja varallisuuden kasvattaminen sekä menojen pienentäminen ja taloudellisten sitoumusten vähentäminen.

”Oman talouden hallinta on kansalaistaito, joka voi poistaa monia huolenaiheita elämästä. Tässä opintojaksossa opiskelija saa työkaluja oman talouden kokonaisvaltaiseen hoitoon. Mielestäni tärkein asia on ymmärtää, että oman talousosaamisen ylläpitäminen on jatkuva oppimisprosessi, joka kestää läpi elämän”, Talous ja nuoret TATin sisältöasiantuntija Sami Mäki kommentoi.

Opintojakso on osa sarjaa

Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto ja TAT ovat tarjonneet lukiolaisille jo viime syksystä lähtien maksuttomia opintojaksoja liiketoiminnasta. Myynti, markkinointi ja kaupallistaminen sekä Globaalit markkinat ja vastuullinen liiketoiminta -opintojaksot ovat olleet suosittuja lukiolaisten keskuudessa ja yhteistyö on sujunut hyvin. Oman talouden hallinta on ollut aihepiirinä kysytty ja sille on myös yhteiskunnallisesti kysyntää ja tarvetta.

”Meille on tärkeää, että opintojaksojen tehtävät ovat oikean elämän esimerkkejä ja oppimateriaalimme on varmasti luotettavaa ja uskottavaa. Sen vuoksi olemme hakeneet tähän opintojaksoon kumppaneiksi erilaisia pankki- ja rahoitusalan toimijoita tuomaan asiantuntemusta sisältöihin”, Mäki kertoo.

TATin kumppanit Nordea ja Santander ovat mukana suunnittelemassa ja tuottamassa opintojaksolle ajankohtaisia sisältöjä.

 

Oman talouden hallinta -opintojakso on tarjolla ensimmäistä kertaa syksyllä 2020 Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.