/ Uratarina, Yrityskylä

Ohjaaja Jamie Böning työstään Yrityskylässä: ”Suosittelen jokaiselle!”

Kun Jamie Böning ensimmäisen kerran kuuli Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toiminnasta, hän osallistui työnsä kautta Maailman suurin etäTET -tapahtumaan. Se oli hänelle käännekohta. 

Ohjaaja Jamie Böning katsoo opastenäyttöä Yrityskylä Espoossa.

”Toimin päivätyössäni korkean turvallisuuden teknologia-alalla ja vastaan Securitas Technologylla projektointiyksikön toiminnasta. Olin Nuorten NYTin järjestämässä etäTETissä kertomassa omasta työstäni ja yksiköstämme. Siellä sain pintaraapaisun NYTin toiminnasta ja innostuin kovasti,” Jamie kertoo.  

Innostus johti siihen, että turvallisuusalan ammattilainen päätti hakea keikkatöihin Yrityskylän ohjaajaksi: 

”Osallistuin ylä- ja alakoulun ohjaajakoulutuksiin, mikä vahvisti entisestään tunnetta NYTistä lämpimänä ja yhteisöllisenä toimijana,” Jamie kertoo. 

”Jokainen ohjauskerta on erilainen”

Koulutuksensa jälkeen Jamie on toiminut reilun vuoden ajan vierailevana ohjaajana Yrityskylä Espoossa ja Helsinki-Vantaalla: 

”Yrityskylässä minua kiinnostaa erityisesti lasten ja nuorten kanssa työskentely. Jokainen ohjauskerta on erilainen.” 

Työpäiviään ohjaajana hän kuvailee energisiksi ja vaihteleviksi:  

”Lapset esittävät mitä erilaisimpia kysymyksiä. Jokainen päivä on ainutlaatuinen, ja tiimin tuki on korvaamatonta. Kuten näette, vauhtia ja innokkaita nuoria riittää,” Jamie hymyilee viitatessaan kymmeniin ympärillään viilettäviin kuudesluokkalaisiin.  

Ohjaaja nuorten tukena

”Kyläpäivänä aamu alkaa sillä, että ohjaajat tutustuvat yrityksiin, joissa he ohjaavat oppilaita päivän aikana, ja valmistelevat tilat päivää varten. Kun oppilaat saapuvat, vastuuohjaajat toivottavat heidät tervetulleiksi ja käynnistävät päivän. Sen jälkeen ohjaajat ottavat oman roolinsa oppilaiden tukihenkilöinä yrityksissä.” 

 Jamie pitää tärkeänä luoda oppilaille turvallinen ympäristö, jossa he voivat kokeilla uusia asioita ja oppia virheistä:  

”Meidän tehtävämme on olla tukena ja auttaa, kun oppilaat kohtaavat käytännön haasteita. Toimimme oppilaiden tukihenkilöinä ja ohjaamme heitä yrityksen työtehtävissä. Ohjaajina pyrimme luomaan turvallisen oppimisympäristön uusille kokemuksille.” 

Yhdessä oppimista

Ohjaajan työssä tarvitaan monenlaisia taitoja, kuten kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja kykyä kohdata erilaisia oppilaita. Jamie nostaa esiin myös kielitaidon tärkeyden: 

”Ohjaajana käytän suomen ohella paljon myös englantia ja ruotsia, usein myös elekieltä. Tehtävät ovat aika haastavia, joten ohjaajan on tärkeä kyetä rauhoittamaan tilanne ja saada kontakti oppilaaseen. Se ottaa, mutta myös antaa paljon,” ohjaaja kuvailee.   

”On mahtavaa, kun löytää yhteyden esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevaan oppilaaseen, näkee hänen puhkeavan kukkaan ja kehittyvän.”   

Eräs hetki Yrityskylässä on jäänyt erityisesti Jamien mieleen:  

”Ohjasin ryhmää, jossa kaksi oppilaista oli päivän aluksi hyvin hiljaisia ja jännittyneitä. Kannustin heitä ja kerroin, että täällä ei tarvitse pelätä virheitä – olemme kaikki oppimassa, minä mukaan lukien. Tilanne muuttui täysin: oppilaiden silmät alkoivat loistaa, he rentoutuivat ja yksi teki päivän suurimpia myyntejä. Lopussa heitettiin fist bumpeja,” ohjaaja iloitsee.  

”Täällä oppii läsnäolon merkityksen”

Omien lastensa ja Yrityskylän ohella Jamie on kerryttänyt kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta myös vapaapalokunnan ohjaajana. Työskentelyn nuorten kanssa hän kokee antoisaksi: 

”Yrityskylä-päivän päätteeksi olo on väsynyt, mutta työ on samalla todella palkitsevaa. Kun näkee oppilaiden kehittyvän ja innostuvan, se antaa merkityksen työlle. Suosittelen tätä kokemusta jokaiselle – erityisesti vanhemmille ja yritysten edustajille. Täällä oppii läsnäolon merkityksen.” 

”Tämä on kokemus, joka jokaisen tulisi saada!” 

 

Haastattelu on osa #nyttiläiset-juttusarjaa, jossa esitellään ihmisiä Nuorten NYTin toiminnan takana.

Teksti: Eveliina Linna

 

Mitä kaikilla työpaikoilla pitäisi tehdä Jamien mielestä enemmän? Kurkkaa videolta! 

Lue lisää NYTistä työnantajana ja katso avoimet tehtävät

Lue lisää uratarinoita