NY Uskalla Yrittää -semifinaali Helsingissä oli nuorten juhlaa
Nuori Yrittäjyys ry:n järjestämä NY Uskalla Yrittää -semifinaali keräsi perjantaina Kaaren käytävät täyteen nuorta intoa ja energiaa. Iltapäivän aikana kauppakeskuksen käytävillä suorastaan kuhisi kun yhteensä 150 koululaista yli 40:stä yrityksestä pystytti oman myyntipisteensä.
Miltei Uudenmaan joka kolkasta saapuneet koululaiset ovat osallistuneet oppilaitoksissaan tällä lukukaudella NY Vuosi yrittäjänä –ohjelmaan, jonka loppuhuipennuksena he pääsivät perjantaina esittelemään ja myymään ideoimiaan tuotteita ja palveluja. Parhaat etenivät valtakunnalliseen finaaliin, jonka kautta voi vielä päästä edustamaan Suomea nuorten yrittäjien EM-kisoissa.
-Te jäätte pojat nyt tähän kun me tytöt käydään vähän kiertelemässä!, ohjeistaa Karolina Kautonen napakasti yhtiökumppaneitaan, Ötökät Pimeässä NY –yrityksen nuorukaisia.
Lohjalla Kanneljärven opistossa nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajiksi opiskelevasta porukasta Tuukka Muukkonen on valikoitunut myyntimieheksi eikä syyttä. Nuori mies jutustelee ohikulkijoille luontevasti ja kiinnostuneita riittää, kauppaa käydään. Ötökät Pimeässä NY valmistaa uniikkeja, pehmoheijastimia. Muukkonen palkittiin semifinaalin parhaana myyjänä.
Liukuportaiden yläpäässä vierekkäisissä myyntipisteissä on tarjolla kylpypommeja ja polkupyörien tuunausta. Suomen Liikemiesten Kauppaopiston naiskolmikko Heidi Hellstedt-Anahita Davudi-Aada Kangaskortet valmistaa kynttilöitä ja tuoksuvia, hyvänolon kylpypommeja, Adoma Decoris NY –nimisessä yrityksessään.
-NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman aikana on tullut paljon monenlaisia oivalluksia. Yrittäjyys jää välillä ikään kuin päälle, se on yksi opittu asia. Yrittäjyys on aika kokonaisvaltaista. Joskus vähän ahdistikin työn määrä, mutta on ollut kivaa miettiä erilaisia yrittämiseen liittyviä asioita, summaa Aada Kangaskortet.
Muutaman metrin päässä kolme nuorukaista Ressun lukiosta seisovat myyntipisteellään kuin kokeneemmatkin yrittäjät. Pöydällä olevien tietokoneiden ruuduilla pyörii mainosvideo ja poikien suunnittelemat nettisivut näyttävät ammattimaisilta. Retrobikes NY entisöi vanhoista, usein hylätyistä polkupyöristä retrofillareita – tarvittaessa asiakkaan toiveiden mukaan.
Matias Mattila, Kristjan Mihhels ja Rodi Ihatsu eivät tunteneet toisiaan ennen Retrobikes NY:n perustamista.
-Nyt me ollaan tosi hyviä ystäviä. Matiaksella on mahtavaa kokemusta fillareiden korjaamisesta ja siitä tämä idea lähti. Hauskaa ja opettavaista on ollut opiskella yrittämiseen liittyviä juttuja, Rodi iloitsee.
Yritys toimii ainakin vielä Kristjanin vanhempien kellarissa.
-Siellä odottaa viisitoista pyörää tuunausta. Kevät on sesonkiaikaa, toivottavasti kauppa käy, tuumivat Matias ja Kristjan.
Liike-elämän edustajista koostunut tuomaristo arvioi iltapäivän aikana NY-yritysten osaamista ja valitsi Uudenmaan edustajat valtakunnalliseen NY Uskalla Yrittää -finaaliin.
Uudenmaan semifinaalin voittajat, jotka nähdään finaalissa:
Perusaste (9.-luokkalaiset)
Paras NY-yritys
Woodworkers UF/Strömborgska Skolan
villi kortti finaaliin
Koska Makeiset NY/Veikkolan koulu, Kuvauspalvelu Kuvastin NY/Riihenmäen koulu, Yourgift NY/Riihenmäen koulu, 4 Recycling NY/Veikkolan koulu
Toinen aste (lukio, ammatillinen toinen aste)
Paras NY-yritys
I’m Blue NY/Etelä-Tapiolan lukio
Paras tuote
JEFF Production UF/Ekenäs gymnasium
Paras palvelu
Eficic UF/Borgå gymnasium
Paras myyjä
Tuukka Muukkonen/Ötökät Pimeässä NY
villi kortti finaaliin
Retrobikes NY/Ressun lukio, Beauty Express NY/Suomen Kosmetologien Yhdistyksen Opisto, Dream Dough NY/Suomen Liikemiesten Kauppaopisto, Jerry & Jerry NY/Helsingin kielilukio
NY Uskalla Yrittää -finaali Kampin Keskuksessa ti 12. ja ke 13.4.