
Blogikirjoitus: Johanna Vesikallio
Innostus kesätöiden hakuun on laajaa ja kasvua on tapahtunut kaikilla kouluasteilla. Tulevaisuusraportin mukaan erityisesti yläkoululaisten ja ammatillisen puolen opiskelijoiden kohdalla kasvu on ollut suurta – heidän keskuudessaan kiinnostus kesätöihin on noussut noin 10 prosenttiyksikköä verrattuna vuoteen 2021.
Into törmää todellisuuteen
Valitettavasti samaan aikaan, kun kiinnostus kesätöihin kasvaa, kesätyöpaikkoja on tarjolla aiempaa hieman vähemmän. Esimerkiksi Työnhakupalvelu Duunitorin tiedotteen mukaan tammi–maaliskuussa 2025 julkaistiin noin 99 000 työpaikkailmoitusta, mikä on 18 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kesätyöilmoituksia julkaistiin 20 300, mikä on 5 % vähemmän kuin viime vuonna – ja 36 % vähemmän kuin kaksi vuotta sitten.
Toivottavasti tulevina kesinä aiempaa useammalla nuorella olisi mahdollisuus löytää itselleen kesätyöpaikka, sillä työhaluja nuorilla selkeästi on.
Yrittäjyys tai vapaaehtoistyö tarjoavat vaihtoehtoja
Jos palkkatyötä ei löydy, vaihtoehtoja on silti olemassa. NYT Nuorten tulevaisuusraportin mukaan yrittäjyys kiinnostaa yhä useampaa nuorta: Kyselyn mukaan viime vuonna peräti 45 % nuorista kertoi, että voisi toimia yrittäjänä. Tähän tarjoaa tukea esimerkiksi NYTin Kesäyrittäjyysmalli, jonka avulla nuoret voivat työllistää itsensä jatkamalla lukuvuoden ja Vuosi yrittäjänä -ohjelman aikana perustettua NYT-yritystään tai aloittamalla uuden kesäyrityksen.
Myös esimerkiksi vapaaehtoistyö voi tarjota hyödyllisiä kokemuksia ja verkostoja, joita voi hyödyntää myöhemmin uralla. Vapaaehtoistyötä voi tehdä muun muassa järjestöjen kautta, urheiluseuroissa, festivaaleilla tai ulkomailla. On tärkeää muistaa pyytää työtodistus myös vapaaehtoistyöstä, jotta opitut taidot tulevat näkyviin.
Perehdytys ja viestintä ratkaisevia
Kesätyökokemus on monelle nuorelle ensimmäinen kontakti työelämään. Siksi työpaikoilla tulee panostaa hyvään perehdytykseen ja siihen, että kesätyöntekijä kokee olonsa tervetulleeksi uudessa työpaikassa. Myös työnhakuprosessiin liittyvä arvostava viestintä on tärkeää – nuorelle on tärkeää saada tieto siinäkin tapauksessa, jos hän ei tullut valituksi tehtävään sekä mahdollisesti palautetta hakemuksesta. Vastuu tästä on meidän aikuisten yhteinen.
Kun nuori pääsee kesätöihin, kyse ei ole vain muutamasta viikosta tai palkasta. Kyse on siitä, että hän saa ensimmäisen kokemuksen työelämästä – ikimuistoisen kokemuksen, joka jättää jäljen ja voi määrittää tulevaisuuden valintoja paljonkin. Myös ne valinnat, jotka eivät osuneet aivan nappiin ovat tärkeitä oman polun löytämisen näkökulmasta: ainakaan tätä työtä en halua tehdä, vaan suuntaan muualle.
Kirjoittaja:
Johanna Vesikallio
toimitusjohtaja, Nuorten NYT