
Koronavuoden aikana Nuori Yrittäjyys ry:n ohjelmiin liittyvä vuorovaikutus ja yhdessä kavereiden kanssa oppiminen mutkistuivat kokoontumisrajoitusten keskellä. Poikkeusvuonna digitaalisten alustojen käyttö on yleistynyt. ”Jouduimme loppuvuodesta pohtimaan, miten järjestää alueellinen Uskalla Yrittää -semifinaalikiertue siten, että saamme nuorten tapahtumasta innostavan ja vuorovaikutuksellisen. Testasimme useita vaihtoehtoja ja kumppaniksi valikoitui Howspace,” kertoo Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriainen.
”Yhdeksän virtuaalisen semifinaalin tapahtumasarja onnistui yli odotusten selkeällä ja helppokäyttöisellä alustalla. Linjoilla vieraili yli 10 000 osallistujaa ja kannustajaa, jolloin laajempi yhteistyöidea sai alkunsa,” Utriainen jatkaa.
Järjestö uskoo, ettei työnteko palaa enää koskaan samanlaiseksi kuin ennen koronaa. Tästä johtuen Nuori Yrittäjyys toteuttaa myös ensi lukukaudella useat opettajankoulutukset ja seminaarit Howspace-alustan avulla. Tavoitteena on, että yhä useammalle opettajalle tarjoutuu näin mahdollisuus tutustua ohjelmiin ja päästä mukaan Nuori Yrittäjyys -toimintaan.
Digitaalisen osallistumisen mahdollistaminen tuo lisäarvoa jokaisen nuoren omalle osallistujakokemukselle ja lisää samalla verkostoitumismahdollisuuksia muiden nuorten kanssa eri puolilla Suomea. Myös osa Nuori Yrittäjyys ry:n omasta kehittämis-, kasvu- ja ohjelmatyöstä voidaan jatkossa toteuttaa digitaalisesti, jolloin työtavat monipuolistuvat ja matka-aikaakin säästyy.
Yhteistyöllä on myös kansainvälistä kasvua niittävälle Howspacelle iso merkitys
”Meille on tärkeää, että voimme kantaa kortemme kekoon nuorten unelmien todeksi elämisessä. Yrittäjyys vaatii rohkeutta nähdä ja kehittää uusia ja erilaisia bisnesideoita ja -tarpeita. Yhteistyömme kautta voimme olla mukana tekemässä nuorten unelmista totta ja tekemässä hyvää. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan yrittäjämäistä työotetta, joten on hienoa, että työelämäosaamista voidaan kehittää myös tällaisissa tapahtumissa,” valottaa Howspacen toimitusjohtaja Ilkka Mäkitalo.
“Lisäksi on huomionarvoista, että useimmat nuoret eivät kilpaile tapahtumassa yksilöinä, vaan perustavat ideoiden ympärille tiimejä, jotka tekevät töitä yhteisen tavoitteen eteen porukassa. Tässä on myös yksi Howspacen keskeisimmistä toiminta-ajatuksista ja tavoitteista, paras lopputulos syntyy yhteistyöllä.”
Suomalaisen osaamisen ja yrittäjyyden vieminen kansainvälisille markkinoille on myös osasyy Howspacen ja Nuori Yrittäjyys ry:n yhteistyölle. NY toimii kansainvälisessä Junior Achievement -verkostossa ja Howspace on vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisillä markkinoilla menneen vuoden aikana.
“On hienoa huomata, miten nopeasti kaikki alueelliset Uskalla Yrittää -tapahtumat, semifinaalit ja finaali vietiin virtuaalisiksi. Aiemmin tilaisuus on järjestetty Kampin kauppakeskuksessa, mutta nyt mukaan pääsevät kaikki ympäri Suomea. On mahtavaa, miten nopeasti nuoret ovat ottaneet uudet työskentelytavat omakseen ja lähteneet esittelemään töitään tuomaristolle ja yleisölle,” iloitsee Mäkitalo.
“Howspacen avulla saamme olla luomassa yhteenkuuluvuuden ja osallistumisen kokemusta tilaisuuteen. Helppokäyttöinen alusta antaa mahdollisuudet nuorten ennakkotyöskentelyyn ja opettajien keskinäiseen verkostoitumiseen sekä kutsuu tuhannet tapahtumakävijät mukaan aktiiviseen osallistumiseen.”