/ Uutinen

Nuoret toivovat lisää oppia oman talouden hallintaan – testaa taloustaitosi!

Nuorten rahankäyttö on muuttunut: käteistä ei käytetä, ja yhä harvemmalla on enää edes lompakkoa. Maksaminen hoituu mobiilisti ja suoraveloituksilla. Kansainvälinen talousosaamisen PISA 2018 -tutkimus kertoo, että suomalaiset nuoret ovat 20 maan vertailussa toiseksi parhaita taloustaidoissa, heti Viron jälkeen. PISA-tutkimuksesta selviää, että tämä on pitkälti tasokkaan opetuksen ansiota.

Kuitenkin TATin Nuorten talousosaaminen 2018 -tutkimuksessa selvisi neljän viidestä suomalaisnuoresta kokevan, ettei koulu anna heille riittäviä talousosaamisen valmiuksia. Tahtoa oppia olisi, sillä 76 % nuorista haluaisi parantaa omaa talousosaamistaan. TATin Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimuksesta selviää, että nuoret haluavat opiskella enemmän sijoittamista ja säästämistä (35 %) sekä oman talouden hallintaa ja kulutuskäyttäytymistä (33 %). Kiinnostus talouden oppimiseen on suurta.

 

Uusia tapoja oppia oman talouden hallintaa

Tartuimme kumppanimme Santanderin kanssa etenkin nuorten toiveeseen oppia lisää oman talouden hallinnasta ja kulutuskäyttäytymisestä luomalla leikkimielisen Millainen rahankäyttäjä olet? -testin. Testin teko on nopeaa, ja se luo hyvän pohjan keskustelulle rahankäytöstä, sillä sen tekemällä nuori joutuu pohtimaan omaa rahankäyttöään ja taitojaan arkipäiväisten esimerkkien avulla. ”Talous” voi kuulostaa jo käsitteenä monelle nuorelle vaikeasti hahmotettavalta asialta, mutta testi lähtee jokaista nuorta koskettavista asioista ja tekee talousasioista siten helposti lähestyttävämpiä. Testiä voi käyttää myös osana opetusta.

Rahankäyttötesti on osa Santanderin ja Bisneskurssien vuoden 2020 alusta alkanutta yhteistyötä, jossa tavoitteena on nuorten työelämä- ja taloustaitojen lisääminen. Testin lisäksi Santander tarjoaa asiantuntemustaan niin Bisneskurssien sisältöihin kuin yhdessä Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kanssa tehtävään Oman talouden hallinta -opintojaksoon. Opintojakso on tarkoitettu nuorille kurkistuskurssiksi yliopisto-opintoihin, ja se tulee lukiolaisten maksutta opiskeltavaksi ensi syksynä.

 

Yhteistyössä tuotetut sisällöt motivoivat opiskelijoita

Bisneskurssien kumppanuuspäällikkö Julia Kiljunen kuvailee yhteistyötä Santanderin kanssa helpoksi ja innostavaksi:

– Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä laajasti pankki- ja finanssialan kanssa. Santander on meidän kolmas rahoitusalan kumppanimme Nordean ja OP:n lisäksi. Opiskelijapalautteista nousee esiin, että opiskelijoiden motivaatio lisääntyy oikeiden yritysesimerkkien myötä. Olemme saaneet myös opettajilta positiivista palautetta läpinäkyvästä ja monipuolisesta yritysyhteistyöstä, Kiljunen kertoo.

Tuoreet PISA-tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten taloustaidot ovat kansainvälisellä tasolla hyvät. Kuitenkin digitalisaation ja rahankäytön nopea kehitys luovat painetta toimille, jotta näin olisi jatkossakin.

– Yhteistyö TATin kanssa on meille tärkeä tapa vaikuttaa keskeisiin asioihin osana suomalaisten nuorten arkea. Etenkin näinä aikoina talousosaamisen merkitys korostuu ja me Santanderilla emme halua, että yhdelläkään nuorella olisi tunne siitä, että ei hallitsisi omaa talouttaan, sanoo Santanderin toimitusjohtaja Peter Sjöberg.

 

Testaa, oletko rahankäyttäjänä keskitasoa, huoleton vai kenties taloustykki!