/ Uutinen

Muuttajan muistilista!

Joku saattaa muuttaa omilleen jo lukioaikana, mutta usein viimeistään seuraavan opiskelupaikan myötä edessä on itsenäinen elämä omassa asunnossa. Mitä kaikkea tulee ottaa huomioon muuttoa valmistellessa?

Ennen muuttoa pitää tietysti löytää asunto, johon tavaransa siirtää. Monelle nuorelle ensimmäinen oma koti on vuokra-asunto. Huokeampaa asumista kaipaavan kannattaa kysyä kunnan asuntotarjontaa sekä selvittää, toimiiko opiskelupaikkakunnalla opiskelijoiden asuntosäätiö. Esimerkiksi Tampereella tämä on TOAS ja Helsingissä HOAS. Opiskelijoiden asuntosäätiön kautta asunnon voi saada 20% vapaita markkinoita edullisemmin. Opiskelija-asuntoa voi yleensä hakea, mikäli opiskelu on päätoimista, tutkintoon johtavaa, opintotukeen oikeuttavaa ja paikkakunnalla tai kehyskunnissa tapahtuvaa. Myös alaikäinen voi huoltajan suostumuksella hakea opiskelija-asuntoa ja asuntoa voi hakea yhdessä kaverin kanssa.

Vaikka varsinaista opiskelijoiden asuntosäätiöitä ei löytyisikään, osaavat oppilaitosten opinto-ohjaajat usein kertoa, mikä taho välittää asuntoja erityisesti opiskelijoille.

Vapailta markkinoilta vuokra-asuntoilmoituksia löytyy muun muassa verkosta, esimerkiksi Oikotie Asuntojen sivuilta sekä paikallisista sanomalehdistä. Myöskään puskaradion voimaa ei kannata aliarvioida, eli rohkeasti sanaa liikkeelle asunnon tarpeesta!

Muista ainakin nämä:

• muuttoilmoitus sekä postiin että maistraattiin
• kotivakuutus
• sähkösopimus
Jos aiot pitää tuparit ja kutsua ihmisiä juhlimaan, on siitä kohteliasta ilmoittaa naapureille vaikkapa lapulla taloyhtiön ilmoitustaululla!

Selvitä

Oletko oikeutettu etuuksiin? KELAn etuuksia ovat asumistuki ja opintoraha. Niitä haetaan erikseen ja niissä on eri tulorajat ja tarkistussäännöt. Myös opintolainaa voi hakea – mikäli opiskelet korkeakoulussa ja saat opintorahaa, saat päätöksen opintolainan valtiontakauksesta automaattisesti.

Huomioi

Tee vuokrasopimus aina kirjallisena ja tutustu sen sisältöön huolellisesti. Tiedä oikeutesi ja velvollisuutesi asukkaana. Ole myös varuillasi: mikäli löydät esimerkiksi netistä ilmoituksen asunnosta, joka vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se luultavasti on sitä – älä maksa mitään varaus- tai muita maksuja ennen kuin olet varmistunut siitä, että asunto on a) todella olemassa ja että b) ilmoittajalla on oikeus vuokrata se.

Tiedä

Sisään muuttaessa tyhjennetty ja siisti asunto on vuokralaisen oikeus ja sen katsotaan kuuluvan vuokraan. Mikäli asunto ei ole siisti, ota yhteyttä vuokranantajaan tai huoltoyhtiöön. Pienehkön siivouksen voit tehdä itsekin ja sopia sen korvauksesta. Siivotonta huoneistoa ei kuitenkaan ole pakko ottaa vastaan. Päiväkausien siivousurakka tai asunnon mahdollinen tyhjentäminen eivät kuulu uudelle asukkaalle. Hoidathan myös itse aikanaan asunnosta pois muuttaessasi loppusiivouksen kunnialla! Hyvä nyrkkisääntö on, että huoneiston on luovutushetkellä oltava puhdas. Se tarkoittaa yleissiistiä, pölytöntä ja liatonta asuntoa.

Millaiselta asunto tulisi näyttää eli loppusiivouksen muistilista:

  1. Kaikkien kosketuspintojen pyyhkiminen (ovenkahvat ja -karmit, valokatkaisijat…)
  2. Kaapistojen pyyhkiminen (keittiö, makuuhuone, eteinen…)
  3. Uunin ja lieden pesu (muista siivota myös uunin takaa)
  4. Jääkaapin sekä pakastimen sulatus ja puhdistus (muista käyttää esim. pyyhkeitä sulatuksessa)
  5. WC:n pesu (pönttö, allas, allaskaappi, kaakelit ja lattiakaivo)
  6. Lattioiden imurointi ja moppaus (pyyhkäise myös lattialistat)
  7. Ikkunoiden pesu (ainakin sisäpinnat, ulkopinnat olosuhteiden salliessa)

Muista myös parveke ja sauna, mikäli asunnossasi on sellaiset! Lopuksi käy asunto listan kanssa läpi vielä kerran. Muistitko kaiken ja näyttääkö asunto siistiltä?

Entäs arki?

Jos sinulla on kämppis tai kämppiksiä, sopikaa pelisäännöistä heti yhteisen asumisen alkutaipaleella. Mikä on politiikka tiskaamisen suhteen? Saako toisen kattilaa tai paistinpannua lainata? Tarvitaanko kylppäriin vuorot? Entä miten juhlien järjestämisen kanssa toimitaan?

Oma talous

Omassa kodissa asuminen tarkoittaa myös oman talouden pyörittämistä ja raha-asioista vastaamista. Kannattaa heti alusta opetella hoitamaan ne itse, jotta varmuus kasvaa ja asioista huolehtiminen alkaa sujua rutiinilla.

Lisää vinkkejä oman talouden pitoon saat osoitteesta: kunkoululoppuu.fi/munelama/mun-rahat
Tsekkaa myös: Suomen Opiskelija-asunnot ry: www.soa.fi

Teksti: Toimitus

Editointi: Ilari Äijälä

Kuvitus: Shutterstock

Lähteet: soa.fi, toas.fi, hoas.fi, Joensuun Elli, Vuokralaiset ry, kela.fi