
Mistä nuori voi löytää töitä?
Avoimia kesätyöpaikkoja nuorille voi löytää netistä pitkin kevättä ja ettei avoimia paikkoja menisi ohi, niin suosittelemme etsimään ilmoituksia monesta eri paikasta. Oletpa sitten etsimässä kesätöitä tai vaikka oman alan töitä valmistuttuasi, kannattaa käydä tutustumassa esimerkiksi TE-toimiston sekä Oikotien sivuilla. Lisäksi Vastuullinen kesäduuni -kampanja ja Tutustu työelämään ja tienaa (TTT) -kesätyöharjoitteluhaku on käynnissä. Myös moni kunta ja kaupunki hakee nuoria kesäksi töihin, joten kokeile etsiä kesätyöpaikoista tietoa kuntien ja kaupunkien omilta verkkosivuilta. Perinteisten työnhakusivustojen lisäksi työpaikkailmoituksia voi etsiä sosiaalisesta mediasta. Tutki sosiaalisesta mediasta ilmoituksia esimerkiksi #rekry #kesäduuni #kesätyö -hashtageilla.
Oma-aloitteisuudesta on paljon hyötyä siinä vaiheessa, jos avoimia työpaikkailmoituksia ei löydy. Moniin yrityksiin on kuitenkin mahdollista lähettää avoin työhakemus tai vapaamuotoinen työhakemus, jossa markinnoit itseäsi työnantajalle. Avoimen hakemuksen voi lähettää joko yrityksen omien sivujen kautta tai sähköpostitse, ota selvää yrityksen nettisivuilta tai soittamalla kenelle lähetät hakemuksen. Kerro avoimessa hakemuksessa mikä sinua kiinnostaa kyseisessä alassa ja yrityksessä, mitä annettavaa sinulla olisi työnantajalle ja millaisia työtehtäviä tarjoudut tekemään. Kerrothan myös hakemuksessasi tarkemmin itsestäsi, osaamisestasi ja toiveistasi, mutta tee hakemuksesta nopeasti ja selkeästi luettava.
Työnhakijan kannattaa rohkeasti soittaa tai käydä paikan päällä kyselemässä yrityksiltä mahdollisuuksista työhön.
Oletko jo hakenut sinua kiinnostaviin paikkoihin? Kokeile myydä osaamistasi muille. Osaatko esimerkiksi korjata tietokoneita, harrastatko valokuvausta, teetkö käsitöitä? Onko sinulla kokemusta lastenhoidosta vai kuulostaako koirien ulkoiluttaminen sinun jutultasi? Netti on kätevä paikka mainostaa omaa osaamistasi ja löytää potentiaalisia ostajia, jotka ovat valmiita maksamaan suunnittelemistasi koruista tai vaikka palkkaamaan sinut valokuvaajaksi häihin. Ole siis kekseliäs, kun etsit kesätyöpaikkaa.
Luitko työpaikkailmoituksen varmasti läpi?
Ennen kuin haet kiinnostavaan paikkaan suosittelemme, että luet huolella ilmoituksen läpi, jotta mitään ei unohdu hakemuksestasi. Tarkista ainakin, että pyydetäänkö työnhakijaa täyttämään lomake vai lähettämään hakemus sähköpostilla? Kysytäänkö siinä palkkatoivetta? Entä edellytetäänkö työssä jotain tiettyä taitoa tai koulutusta, sillä joskus työhakuilmoituksessa ilmoitetaan mitä asioita työnhakijalta vaaditaan, joten ole tarkkana ja lue läpi onko sinulla vaadittavat kriteerit kyseiseen työtehtävään. Huomioi myös se, jos ilmoituksessa pyydetään kirjoittamaan CV ja työhakemus tietyllä kielellä, muuten hakemus ja CV kirjoitetaan samalla kielellä kuin ilmoitus.
Lisäksi työnantajat saattavat esimerkiksi ilmoittaa missä muodossa CV pitää toimittaa. Yleisesti ottaen liitteet kannattaa lähettää pdf-muodossa, sillä kaikilla ei ole Microsoftin ohjelmia. Jos työnantaja erikseen pyytää kopioita työnäytteistäsi tai todistuksistasi, niin muistathan liittää ne CV:n lisäksi, joko itse hakemustekstiin tai lataamalla ne liitetiedostona. Hyvä keino on koota työnäytteet omalle nettisivulle, joka toimii portfolionasi. Portfolio on yksi keino erottua muiden työnhakijoiden joukosta.
Lähetä hakemus ajoissa!
Mikä on CV:n ja työhakemuksen ero?
Muistathan, että CV ja työhakemus on kaksi eri asiaa.
Hakemukseen liitetään yleensä CV eli ansioluettelo, joka tiivistelmä työkokemukseesi, koulutukseesi ja muuhun osaamiseesi, kuten esimerkiksi kielitaito sekä tietotekniset taidot. Laita CV:seen kuva itsestäsi ja yhteystietosi. Listaa kyseiset asiat niin, että uusin tieto tulee ensimmäiseksi ja vanhin viimeiseksi. CV olisi hyvä pitää tiiviinä, joten pidä se korkeintaan kahden A4-sivun mittaisena. Jos sinulla ei ole vielä työkokemusta voit kirjata koulutuksesi ja muun osaamisesi lisäksi myös esimerkiksi harrastuksesi, joista voisi olla hyötyä työn kannalta sekä mainita lyhyesti mitkä luonteenpiirteesi sopisivat haettavaan tehtävään. Pidä CV siistinä, selkeänä ja tarkista kaikki kirjoitusvirheet. Muista päivittää CV:tä.
Kuva: Perinteinen ja yksinkertainen ansioluettelomalli työnhakijalle, jolla ei ole vielä paljon työkokemusta.
Työhakemukseen voit kirjoittaa laajemmin osaamisestasi, miksi olisit hyvä työssä sekä miksi haet kyseistä työpaikkaa. Viittaa hakemuksessasi tehtävään, jota haet ja osoita se oikealle henkilölle. Kiinnitä huomiota työhakemuksen aloitukseen, jotta työnantaja jaksaa lukea työhakemuksesi loppuun saakka. Hakemus kannattaa lopettaa asiallisesti mutta kiinnostavasti, unohtamatta allekirjoittaa hakemusta tai mainita hakemuskirjeen lopussa liitteet, esim. Liite Ansioluettelo
CV:tä ja työhakemusta tehdessä voi käyttää luovuutta. Tärkeintä on kuitenkin, että molemmissa tekstit ovat helposti luettavia joten, jos et ole varma oikeinkirjoituksesta tai tarvitset neuvoja ansioluettelon ja työhakemuksen täyttämisessä, niin kysy rohkeasti apua vanhemmiltasi tai esimerkiksi Ohjaamosta. Lisää CV:stä ja työhakemuksesta täältä.
Video-CV
Tavallisen hakemuksen lisäksi työnantajan kiinnostuksen voi herättää video-CV:n avulla, se onkin toinen hyvä keino erottua joukosta portfolion lisäksi. Videon avulla pääset tuomaan persoonaasi enemmän esille, joilloin voit jäädä paremmin työnantajan mieleen. Video-CV ei korvaa tavallista ansioluetteloa, joten liitä se videon mukaan. Pyri tekemään videosta 1-2 minuutin pituinen esittely itsestäsi, osaamisestasi sekä millainen työntekijä olet. Videosta saa tehdä oman näköisensä, mutta kannattaa valita sellainen tausta, jossa huomio kiinnittyisi työnhakijaan itseensä eikä liikaa taustaan. Mieti myös sitä, mitä videolla aiot sanoa jo etukäteen.
https://www.youtube.com/watch?v=e5MDlrXOyyg