/ Uutinen

Mitä minusta tulee isona? Kätilö Elisa kertoo oman tarinansa

Nuoret kaipaavat kiperästi lisätietoja tulevaisuudensuunnitelmiensa tueksi. Jokainen meistä voi omalla tarinallaan auttaa nuorta omien vahvuuksien ja intohimon tunnistamisessa. Lue Elisan tarina oman unelmatyön löytymisestä.

Tarina on julkaistu tuoreessa Mitä minusta tulee isona? -pamfletissa. Siihen on koottu vuoden 2014 Kun koulu loppuu -tutkimuksen tulokset ja neljän nuoren oma polku unelma-ammattiin.

Julkaisun voi lukea digimuodossa tai tilata maksutta verkko-osoitteessa www.tat.fi/materiaalipankki

Julkaisemme pamflettiin sisältyvät nuorten tarinat verkossa yksitellen lähiviikkojen aikana.

 Elisa päätyi muutaman mutkan kautta kätilöksi

Tuntuu, että kouluaikana tuleva ammatti olisi pitänyt keksiä aivan

yhtäkkiä. Peruskoulun jälkeen keväällä 2001 minulla ei ollut mitään
haaveammattia. Tulevaisuuteni oli aivan auki. Selvää oli ainoastaan
se, että menen lukioon. Lukiossa ehkä selviäisi mitä haluan tehdä
isona.

Innostuin historian opiskelemisesta. Huomasin menestyväni kokeissa
hyvin, pystyväni hahmottamaan isoja kokonaisuuksia ja muistamaan
toisaalta myös pieniä yksityiskohtia. Halusin kuitenkin valmistua
tulevaisuudessa johonkin selkeään ammattiin, eikä historian
opiskelu tuntunut istuvan siihen muottiin.

Valmistuttuani lukiosta en edelleenkään tuntenut vetoa mihinkään
käytännön ammattiin. Myöskään suurta osaa elämässäni näytelleestä
hevosharrastuksesta en halunnut itselleni ammattia. Koska sain
hyvät paperit, ajattelin, että yliopisto on minulle oikea paikka. Ja
opiskelihan siskokin tuolloin yliopistossa.

”Muistaakseni äitini oli törmännyt
artikkeliin ravitsemusterapeutista ja
ajatteli että ala saattaisi
kiinnostaa minua.”

Olin lukioikäisenä kiinnostunut terveellisestä syömisestä ja urheilin
paljon. Muistaakseni äitini oli törmännyt artikkeliin ravitsemusterapeutista
ja ajatteli että ala saattaisi kiinnostaa minua. Etsin tietoa
ravitsemusterapeutin ammatista, ja pienen tutkiskelun jälkeen päätinkin
hakea opiskelemaan alaa.

Tarkoitukseni oli hakea yliopistoon heti lukion jälkeen, mutta rankan
opiskeluajan ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen huomasin keväällä
olevani täysin väsähtänyt opiskelemiseen. Päädyin vuodeksi töihin
apteekkiin, josta sain yllätyksekseni vuoden sopimuksen teknisenä
apulaisena. Sain pitää lukulomaa milloin halusin ja viihdyin hyvin.
Keväällä 2005 hain ja pääsin sitten opiskelemaan ravitsemustiedettä
Kuopioon.

Olin ajatellut ravitsemustieteen yhdistävän eri mielenkiinnonkohteitani
– kemiaa, biologiaa ja psykologiaa. Kiinnostavat oppiaineet
ja todellinen ammatti ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Puoli vuotta
ravitsemustiedettä opiskeltuani tulin siihen tulokseen, ettei ala ole
minua varten. Oli hieman liikaa miettiä syömiseen liittyviä asioita
koko ajan. En löytänyt motivaatiota opiskeluun ja se näkyi kurssiarvosanoissa.

”Kiinnostavat oppiaineet ja todellinen ammatti ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.”

Muutin takaisin vanhemmilleni ja keväällä 2006 istuin jälleen, kolmatta
kevättä putkeen, kirjastossa pänttäämässä, tällä kertaa kansatieteen
pääsykokeisiin. Kansatieteen keksin etsiskellessäni tietoa lukion
lempiaineestani historiasta. Mietin, että historiaa opiskelemaan
on vaikea päästä ja valitsin siksi hieman pienemmän alan, jossa pääsisi
opiskelemaan Suomen kansan historiaa.

Pääsin sisään Helsinkiin ja Turkuun. Asuin tuon kesän parhaan ystäväni
kanssa ja päädyin sen vuoksi ottamaan vastaan Helsingin opiskelupaikan.
Oli kivaa ja helppoa asua ystävän kanssa, eikä tarvinnut
taas pakata koko elämää ja lähteä itselle vieraaseen kaupunkiin.

Pari vuotta kansatiedettä opiskeltuani aloin kuitenkin miettimään,
onko minusta markkinoimaan itseäni alan työmarkkinoille. Mikä
olisi minun vahvuuteni ja osaamisalueeni kansatieteen alalta? Tulevaisuus
ja sen tuntemattomuus ahdisti taas.

Kesällä 2008 törmäsin lehdessä artikkeliin kätilön työstä. Huomasin
kätilön ammatin vaatimuksien kuvaavan minua hyvin. Puhuessani
läheisteni kanssa asiasta he tukivat minua ajatuksissani. Olenhan
aina ollut tyyppi, joka tekee ja toteuttaa asioita, eikä jää liiaksi miettimään
ja pohtimaan.

Päätin hakea seuraavana keväänä kätilökoulutuksen pääsykokeisiin
Metropolia ammattikorkeakouluun. Aiemmin en olisi voinut kuvitellakaan
että minusta tulisi sairaanhoitaja/kätilö. Vuosien varrella
sattuneet tapahtumat ja kokemukset kuitenkin valmistelivat minua
kyseiseen ammattiin. Tiesin että voisin hyvin auttaa muita ja toimia
muiden parhaaksi olematta liian empaattinen. Kätilökoulutuksen
pääsykokeisiin oli paljon vähemmän luettavaa kuin yliopistolle. Lisäksi
olin opiskellut ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa osana ravitsemustieteen
opintojani. Hakuprosessiin kuulunut ryhmähaastattelukaan
ei oikeastaan jännittänyt.

Sisäänpääsyni kätilökoulutukseen vuonna 2009 oli minulle pieni yllätys.
Koulutus oli juuri sitä mitä tarvitsin – säännöllistä ja kavereita
joiden kanssa jakaa koulupäivät. Olin kyllästynyt yksinäiseen puurtamiseen
ja kirjastossa lukemiseen päivät pitkät. Sitähän kansatieteen
opiskelu oli ollut. Kansatieteestä sain kuitenkin kandin paperit.
Kätilökoulutuksen aikana minun ei tarvinnut miettiä alan vaihtoa.
Koulunkäynti ei toki aina ollut kivaa, mutta tenteistä pääsi paljon
helpommin läpi kuin yliopistolla. Työharjoittelut sujuivat hyvin ja
sain hyviä arvosanoja. Tuntui, että olin löytänyt oikean suunnan.

”Ilman intohimoa oman ammatin löytäminen on vaikeaa ja olisin kaivannut apua
uravalinnan tekemiseen.”

Valmistuttuani joulukuussa 2013 halusin päivätöihin. Päivätyö mahdollistaa
minulle sen, mitä haluan juuri nyt eniten tehdä – pystyn
harrastamaan koirieni kanssa niin paljon kuin haluan ja suunnittelemaan
menojani pitkälle eteenpäin.

Tulevaisuus näyttää hyvältä. Kätilönä ja sairaanhoitajana voin tehdä
monenlaisia töitä ja työskennellä hyvin erilaisissa työpaikoissa kiinnostukseni
mukaan. Saan koko ajan lisää työkokemusta ja sen avulla
minun on myös mahdollista hakea itseäni kiinnostaviin työpaikkoihin.
Koin lukioikäisenä olevani kunnianhimoinen ajatellessani tulevaa
työuraani, mutta tällä hetkellä muu elämäni on minulle niin
paljon tärkeämpää kuin työ. Pidän työstäni, mutta pidän myös siitä,
että se ei rajoita liikaa omaa elämääni.

Löysin viimein oman juttuni, mutta tarvitsin siihen kaikki nämä
polut ja kokeilut. Ilman intohimoa oman ammatin löytäminen on
vaikeaa ja olisin kaivannut apua uravalinnan tekemiseen. En tiedä
millaista avun olisi pitänyt olla, mutta koulusta sitä en ainakaan saanut.
Itse koin, ettei auta muu kuin kokeilla.