
NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman aikana oppijat pääsevät suunnittelemaan ja toteuttamaan omia ideoitaan, ratkaisemaan yrityksen ongelmat itse, työskentelemään tiimissä, ottamaan vastuuta ja toimimaan yrittäjämäisesti. Viime lukuvuonna ohjelmassa oli jälleen mukana yli 4200 peruskoulun ja toisen asteen oppijaa Uudeltamaalta Lappiin ja he perustivat yli 1500 NY-yritystä.
Viime lukuvuoden parhaiksi NY-yrityksiksi valittiin toiselta asteelta Kainuun ammattiopiston Kätevä Koivu NY ja peruskoulusta HJ. Nortamon peruskoulun Jeten’s Paw NY. Tulevana keväänä Suomen parhaat NY-yritykset valitaan Uskalla Yrittää -finaalissa, joka järjestetään Helsingissä 18.-19.4.2018. Matka finaaliin alkaa kuitenkin jo joulukuussa semifinaaleista. Käy katsomassa oman alueesi semifinaali osoitteessa uskallayrittaa.fi/semifinaalit.
Lukuvuoden päätteeksi kysyimme NY-yrittäjiltä heidän ajatuksiaan ohjelmasta ja sen tuomista oppimiskokemuksista.

Palautekyselyn tuloksia
Lukuvuoden lopulla lähetimme kaikille ohjelmassa mukana olleille NY-yrittäjille palautekyselyn, jolla selvitimme oppijoiden näkemyksiä omien taitojen kehittymisestä. Kysely jaettiin kolmeen teemaan: työelämätaidot, yrittäjyystaidot ja taloustaidot. Vastauksia kyselyyn saimme 756 oppijalta. Voit tutustua kaikkiin tuloksiin tarkemmin uutisen lopussa löytyvästä koonnista.
Työelämätaidot vahvistuivat – ymmärsin yrittäjämäisen asenteen tärkeyden
Työelämätaitojen osiossa kysyimme mm. vuorovaikutus- ja ryhmätyötaitojen kehittymisestä, ongelmanratkaisutaitojen ja vastuunoton paranemisesta ja oman työn suunnittelusta.
82 % vastaajista oli sitä mieltä, että ohjelma opetti vastuunottoa ja vastuunkantamista. 69 % mielestä oman työn suunnittelu ja aikatauluttaminen kehittyi lukuvuoden aikana. Työelämässä tarvittavat vuorovaikutus- (72%) ja ryhmätyötaidot (71 %) kehittyivät.
Vastaajista 77 % kertoi ymmärtäneensä yrittäjämäisen asenteen tärkeyden työelämässä.
Yrittäjyystaidot – itseni työllistämisen taidot vahvistuivat
Yrittäjyystaidot -osiossa kysyimme mm. itsensä työllistämisestä, ohjelman tarjoamasta yrittäjyyskokemuksesta sekä yrittäjäksi ryhtymisestä.
58 % vastaajista oli sitä mieltä, että ohjelma antoi realistisen kokemuksen yrittäjyydestä ja 53 % kertoi ohjelman vahvistaneen itsensä työllistämisen taitoja. NY-yrittäjistä 10 % aikoi perustaa oikean yrityksen heti ohjelman päätyttyä ja 43 % aikoi harkita oman yrityksen perustamista. 30 % oivalsi, etteivät he halua yrittäjiksi.
Taloustaidot – oman työn arvostus lisääntyi
Taloustaidot -osiossa aiheina olivat rahan käytön suunnittelu, oman työn arvottaminen ja yrittäjien merkitys taloudellisena toimijana. Vastaajista 59 % kertoi ymmärtäneensä oman työn arvon paremmin ohjelman aikana. 53 % sanoi oppineensa rahan käytön suunnittelua NY-yrityksen kautta. 58 % vastaajista ymmärsi yrittäjien merkityksen työnantajana ja taloudellisena toimijana.
Kansainvälisen tutkimushankkeen tulokset julki marraskuussa
Nuori Yrittäjyys ry on ollut mukana kansainvälisessä Innovation Cluster for Entrepreneurship Education -tutkimushankkeessa, jossa NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman vaikuttavuutta on mitattu viidessä Euroopan maassa, yhteensä 20 toisen asteen oppilaitoksessa. Suomesta mukana tutkimuksessa ovat helsinkiläiset Etu-Töölön lukio, Helsingin kielilukio, Suomen Liikemiesten Kauppaopisto sekä Kainuun ammattiopisto Kajaanista ja Raseko ammattiopisto Raisiosta. Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut mukana hankkeen ohjausryhmässä.
Kahden vuoden aikana hankkeessa kysyttiin ohjelman vaikutuksista yli 10 000 oppijalta, sadoilta opettajilta ja liike-elämän edustajilta ja tuhansilta vanhemmilta. Virallinen tutkimusraportti julkaistaan marraskuussa projektin päätösseminaarin yhteydessä Tallinnassa.
NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman palautekyselyn tulokset
N: 756
Työelämätaidot
- Ongelmanratkaisukykytaidot kehittyivät 68 %
- Opin vastuunottamista ja -kantamista 82 %
- Aikatauluttaminen ja työn suunnitteluni kehittyi 69 %
- Vuorovaikutustaitoni paranivat 72 %
- Ryhmätyötaitoni kehittyivät 71 %
- Itseluottamukseni kasvoi 67 %
- Oma-aloitteisuuteni lisääntyi 72 %
- Opin tunnistamaan omat taitoni 63 %
- Ymmärsin yrittäjämäisen asenteen tärkeyden 77 %
Yrittäjyystaidot
- Vahvisti itseni työllistämisen taitoja 53 %
- Antoi realistisen kokemuksen yrittäjyydestä 58 %
- Oivalsin, millä alalla haluan työskennellä 33 %
- Aion perustaa yrityksen ohjelman jälkeen 10 %
- Oivalsin, etten halua yrittäjäksi 30 %
- Sai harkitsemaan oman yrityksen perustamista 43 %
Taloustaidot
- Opin rahan käytön suunnitteluna 53 %
- Ymmärsin oman työni arvon 59 %
- Ymmärsin yrittäjien merkityksen työnantajana ja taloudellisena toimijana 58 %
