/ Blogi

Marjon TET-viikko alakoulussa

TETissä oleva ystäväni Marjo seuraa kiinnostuneen näköisenä oppitunnin kulkua. Luokassa kuuluu oppilaiden supinaa ja Marjo kehottaa oppilaita olemaan hiljempaa. Pian yksi kakkosluokkalaisista pojista viittaa tarvitessaan apua. Marjo avustaa parhaansa mukaan, ja saa itsekin uudenlaista näkemystä opettajan työstä. Reippaasta, iloisesta ja oma-aloitteisesta tettiläisestä on opettajalle paljon apua.

– On ihanaa kun on lisäkäsiä auttamassa suuren luokan kanssa. Omaan työpäivääni tettiläinen vaikuttaa positiivisesti, koska työtehtäviä kyllä löytyy vaikka lähestytäänkin jo kesälomaa, opettaja Paula toteaa.

Marjo päätyi ala-asteelle TETiin pitkän yrittämisen jälkeen. Hän laittoi hakemuksia ja kävi paikanpäällä lähemmäs kymmenessä eri yrityksessä, mutta joutui vastaanottamaan pettymyksiä.

– Useat paikat oli täytetty jo hyvin aikaisin ja osaan ei edes otettu nuoria tettiläisiä, Marjo kummastelee.

Hän oli kuitenkin sinnikäs, ja löysi TET-paikkansa viimein ala-asteelta. Se oli myös varma valinta TET-paikaksi ja hän on ollut tyytyväinen valintaansa.

– Kun TET-paikan haku tulee ajankohtaiseksi, kannattaa lähteä ajoissa oma-aloitteisesti liikkeelle, olla aktiivinen ja ennakkoluuloton paikan hakua kohtaan, Marjo vinkkaa.

Haaveena oppitunnin pitäminen

Marjolle TET-viikko on ollut antoisa monien erilaisten työtehtävien parissa. Hänen ohjaajansa on ollut iloinen voidessaan antaa hänelle mieluisia työtehtäviä. Marjon tehtäviin on kuulunut esimerkiksi oppilaiden avustusta tunneilla, ulkovalvontaa ja lasten leikitystä, luokkahuoneen siistintää ja paljon erityyppistä vastuuta. Marjo odottaa myös mahdollisuutta päästä vetämään yhtä oppituntia ihan itse.

–  Voisin opettaa vaikka matematiikkaa tai äidinkieltä, jotka ovat myös omia vahvuuksiani, Marjo ehdottaa innokkaasti.

Hänelle on tullut ala-asteella vietetyn viikon aikana paljon tuttuja juttuja vastaan. Marjo on kuitenkin saanut myös ihan uutta näkökulmaa koulussa työskentelyyn, koska hän on päässyt seuraamaan opetustilanteita opettajan näkökulmasta.

Teksti ja kuva:
Sandra Malmström, 8. lk, Laajasalon peruskoulu,
TET-harjoittelija
2015