/ Työelämä, TET-harjoittelu

Maailman suurin etäTET 22.–26.11.2021

Talous ja nuoret TAT järjestää marraskuussa yhdessä viiden toimialan kanssa Maailman suurimman etäTET-viikon teemalla #tulevaisuuslupaus. Mukana ovat Finanssiala, Teknologiateollisuus, Kemianteollisuus, Palvelualojen työnantajat Palta sekä Kaupan liitto. Kokonaan etäyhteyksien avulla toteutettava TET-jakso antaa tulevaisuuden tekijöille, nuorille, työelämäkokemuksia ja auttaa tunnistamaan omia vahvuuksia.

TATin ja toimialaliittojen yhteinen tulevaisuuslupaus:

Haluamme olla yhdessä huolehtimassa siitä, että tulevaisuuden työelämä avautuu nyt omaa tulevaisuuttaan suunnitteleville nuorille. Poikkeustilanne on poistanut luonnollisia mahdollisuuksia työelämään tutustumiselle, ja haluamme huolehtia, että nuorilla on tarpeellinen tieto käytettävissään. Maailman suurin etäTET esittelee työelämän ja toimialojen erilaisia puolia, niiden työtehtäviä ja kannustaa nuoria tutustumaan omiin kiinnostuksen kohteisiin ja löytämään omia vahvuuksia.

Meillä kaikilla on kyvykkyyksiä, joille on hyvä löytää parhain mahdollinen käyttökohde. Toimialat haluavat olla eturintamassa huolehtimassa nuorten tulevaisuuden rakentamisesta ja meidän kaikkien tulevaisuuden hyvinvoinnin edistämisestä. Puhutaan rohkeasti työstä, kokeillaan, kehitetään ja löydetään yhdessä ne mahdollisuudet, joita voimme yhdessä rakentaa! Me lupaamme, että tulevaisuus ei odota, vaan se tehdään yhdessä!

 

 

EtäTET-viikon aikana nuoret ympäri Suomen saavat tietoa työelämästä eri toimialoilta ja ammateista. Samalla nuori vahvistaa omia työelämätaitojaan tehden työtehtäviä yrityksille. Viikon aikana nuori kartoittaa omia vahvuuksiaan ja suunnittelee omia askeleita kohti koulutusta ja työtä

Maailman suurin etäTET järjestetään 22.–26.11.2021 ja siihen osallistuu 8.–9.-luokkalaisia sekä toisen asteen opiskelijoita ympäri Suomen. Ilmoittautuminen TET-jaksolle päättyi syyskuun lopussa.

Viikon aikana:

  • Opitaan tulevaisuuden työelämästä ja eri alojen osaamistarpeista
  • Kuullaan uratarinoita eri ammateista ja koulutusvalinnoista
  • Harjoitellaan työelämätaitoja ja tunnistetaan omaa osaamista
  • Pohditaan omia koulutusvalintoja ja askelia kohti työelämää

 

Materiaaleja etäTET-viikkoon valmistautumiseen

  1. Infopaketti opoille ja opettajille: Tässä tärkeä paketti tutustuttavaksi etukäteen ennen etäTET-viikkoa. Käykää päivät ja niihin liittyvät toiminnot etukäteen läpi nuorten kanssa, jotta viikko sujuu ja siitä saadaan mahdollisimman paljon irti!
  2. Päiväkohtaiset tehtävät: Jokaisen toimialan kohdalta (alla) pääsette nuorten kanssa tutustumaan tarkemmin kunkin alan lukujärjestykseen sekä katsomaan tarkemmat valmistautumisohjeet tehtävien tekoon. Tehtävät tehdään vasta etäTET-viikolla, mutta niihin kannattaa tutustua etukäteen! Nuoret saavat tehtäviin liittyviä lisäohjeita ja ajatuksia myös etäTET-päivän aikana.
  3. Oppimispaketti nuorelle: Tässä valmista oppituntisisältöä esimerkiksi opon tai mille tahansa oppitunnille. Suosittelemme tekemään tehtävät ennen etäTET-viikkoa. Oppimispaketti valmistaa nuorta etäTET-jaksoon ja vahvistaa tulevaisuuden työelämätaitoja!

Katso kaikki etätetistä

Siirry EtäTET sivuille

Lisätietoja