/ Uutinen

Maailma pelastuu ja bisnes pyörii – tätä on kiertotalous

Ympäristönsuojelu ja talous eivät ole vastapareja. Kiertotaloudessa kyse on tuotteiden elinkaaren pidentämisestä ja uudelleen hyödyntämisestä.

Päivi Kosunen paasasi kavereille jo opiskeluaikana, kuinka turhaa on asettaa vastakkain ympäristö ja talous. Miksei molemmat voi voittaa? Nyt TATin kiertotalousasiantuntijana Kosunen pitää huolen, että tuhansien lasten selkärankaan iskostuu ajatus luonnonvarojen hupenemisesta ja sen vaikutuksista ihmisten elämään.

Luonnonvarojen ylikulutusta ja sen aiheuttamia ongelmia vastaan on taisteltu kiertotalouden keinoin jo vuosien ajan. Kiertotalous on talousmalli, jossa jatkuvan tuottamisen sijaan keskitytään tuotteiden elinkaaren pidentämiseen sekä omistamisen sijaan palveluiden hyödyntämiseen, jakamiseen ja vuokraamiseen. Kaikki mitä luonnosta otetaan käyttöön, käytetään uudelleen ja uudelleen, ilman hävikkiä.

– Kiertotaloudessa ei puhuta jätteestä, vaan tuotannon ylijäämästä tai sivutuotteista, jotka ovat itsessään raaka-aineita johonkin toiseen tuotteeseen. Sivutuotteiden tehokas hyödyntäminen vaatii yrityksiltä yhteistyötä ja ihmisiltä yhteisöllisyyttä, muistuttaa kiertotalousasiantuntija Päivi Kosunen.

Jo opiskellessaan ympäristötieteitä Jyväskylän yliopistossa Kosunen oli kiinnostunut pääaineensa lisäksi taloudesta. Monen mielestä mahdottomalta kuulostava yhdistelmä, ympäristöongelmien ratkaiseminen ja talouskasvun edistäminen, on ollut Kosuselle itsestäänselvyys.

– Luonnosta tulevien raaka-aineiden väärinkäyttö on sekä ympäristön että rahan tuhlausta. Siksi kestävät ympäristövalinnat ja talouskasvu eivät ole toistensa vastapari, vaan molempiin on mahdollista panostaa samanaikaisesti. Tämä ajatus on myös kiertotalouden ytimessä.

Viime vuoden lopulla työt kiertotalousasiantuntijana aloittaneen Kosusen tehtävänä on tuoda kiertotalouden periaatteet TATin toiselle asteelle suunnattuihin bisneskursseihin sekä osaksi Yrityskylä-materiaaleja. Vaikka luonnonvarojen ylikulutuksessa on kyse yhteiskunnallisesti vakavasta asiasta, ei Kosunen halua kiertotalouden tuntuvan kenestäkään ankealta tai tylsältä.

– Haluan lasten ja nuorten ymmärtävän miten mielenkiintoisia ja hauskoja liiketoimintaideoita kiertotalousajattelu mahdollistaa!

Kiertotalouden osaamistavoitteita lukiolaiselle:

  • Opiskelija ymmärtää, että rajallisia luonnonresursseja on käytettävä jatkossa kestävällä tavalla. Tässä piilee huomattavia uusia liiketoiminnallisia mahdollisuuksia.
  • Opiskelija oppii tekemään kuluttajana vastuullisia valintoja ja näkemään itsensä osana yhteisöä rakentamassa kestävää yhteiskuntaa.
  • Opiskelija oivaltaa, että talouskasvu ei edellytä luonnonresurssien ylikulutusta ja jokainen voi vaikuttaa omilla teoillaan.

Lue lisää kiertotaloudesta:

Artikkeli on julkaistu alun perin TAT talks 1/2018 -lehdessä.