
Lukiolainen, haluaisitko oppia lisää oman talouden hallinnasta ja laittaa raha-asiasi kuntoon? Nyt voit osallistua uudelle maksuttomalle Oman talouden hallinta -opintojaksolle (2 op), josta saat suoritusmerkinnän lukio-opintoihisi ja korkeakouluun. Oman talouden hallinta on Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston ja TATin Bisneskurssien upouusi lukiolaisille suunnattu opintojakso, johon Nordea, Santander ja Osuuspankki ovat tuottaneet ajankohtaisia sisältöjä.
Oman talouden hallinta -opintojaksolla käydään käytännönläheisesti läpi raha-asioiden hallintaa nuoren näkökulmasta, sillä oman talouden ja raha-asioiden hallinnan opetteleminen on erityisen tärkeää itsenäistymisen kynnyksellä. Opit oman talouden hallintaa niin, että rahaa jäisi joka kuukausi lähtökohtaisesti myös säästöön.
Omaa taloutta lähestytään opintojaksolla eri näkökulmista: pohditaan tulojen eri mahdollisuuksia, tarkastellaan menoja ja niiden pitämistä aisoissa, tutustaan säästämisen ja sijoittamisen erilaisiin vaihtoehtoihin sekä puhutaan myös lainoista ja maksamisesta.
Miksi Oman talouden hallinta -opintojaksolle kannattaa ilmoittautua?
Opinnoista saat suorituksen samalla kertaa sekä lukio-opintoihisi että Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Opinnot on suunniteltu niin, että ne sopivat laajuudeltaan lukion rinnalla opiskeltaviksi, ja ne suoritetaan kokonaan verkossa, eli voit opiskella missä päin Suomea tahansa. Voit myös valita itsellesi sopivan suoritusajan, eli opiskeleminen on joustavaa omien aikataulujesi mukaan.
Opintojen suorittaminen Jyväskylän avoimen yliopiston kautta tarkoittaa sitä, että pääset tutustumaan yliopisto-opintoihin jo lukion aikana. Ehkä saat jopa vahvistusta omille tulevaisuudensuunnitelmillesi ja löydät itseäsi kiinnostavan alan?
Ennen kaikkea saat kuitenkin oppia oman talouden hallintaan ja laitat raha-asiasi kuntoon samalla, kun keräät opintosuorituksia! Eikä sinun tarvitse maksaa opinnoista mitään.
Opintojen suoritusaika
Opintojen suoritusajan voi valita omien aikataulujen mukaan.
llmoittautuminen alkaa – päättyy: 1.1.21 – 31.5.21
Opinto-oikeuden voimassaoloaika: 1.1.21 – 31.5.21
Huom. Suoritusoikeusajan alkupäivämäärä ei välttämättä tarkoita, että opinnot tulee aloittaa juuri kyseisenä päivänä. Opinnot voi siis aloittaa joustavasti myöhemminkin, kunhan opiskelija palauttaa tehtävät niille annettuina määräpäivinä ja suorittaa opinnot valitun suoritusoikeusajan sisällä.
Ilmoittautuminen
Opiskelija, kerro opintosuunnitelmastasi opinto-ohjaajallesi ennen ilmoittautumista ja suunnittele hänen kanssaan, miten opintojakso sopii parhaiten lukujärjestykseesi. Varmistakaa myös, että valitsemasi kurssi hyväksiluetaan lukio-opintoihisi. TATin kanssa yhteistyössä tehdyt opintojaksot ovat maksuttomia, joten oppilaitokselle ei koidu oppilaitosmaksuja. Myös lukiolaiselle opinnot ovat maksuttomia.
Ilmoittautuminen tapahtuu Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston sivuilla. Ilmoittautumista varten tarvitset pankkitunnukset. Katso myös avoimen yliopiston ilmoittautumisohjeet!
Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa voit osallistua myös Myynti, markkinointi ja kaupallistaminen -opintojaksolle (2 op) sekä Globaalit markkinat -opintojaksolle (2 op). Myös nämä opintojaksot on tuotettu yhteistyössä TATin Bisneskurssien kanssa ja ovat lukiolaisille maksuttomia.