Eemeli Ervasti

Uusimaa suomi

eemeli.ervasti@gmail.com

044 531 8783

Älä huoli; en ole tulossa pitämään tunnin mittaista kalvosulkeista, jonka aikana oppilaat nukahtavat. Jotta voin palvella nuoria parhaalla mahdollisella tavalla, keskustelen opettajan kanssa ryhmän dynamiikasta ja yksilöistä ennen kohtaamistamme.

Olipa ryhmänne sitten haastava tai motivoitunut, vangitsen heidän huomionsa jämäkällä ja läsnäolevalla esiintymiselläni. Voin puhua esimerkiksi kouluttautumisen tärkeydestä, liikeideoiden kehittämisestä, oman yrittäjyyteeni ensiaskeleista, proaktiivisuuden merkityksestä tai myynnin kehittämisestä.

Puhun aiheista sekä omien kokemusteni että viisaampien ihmisten kirjoitusten pohjalta. Ainoa vaatimukseni opettajalle on, että saan rakentavaa palautetta kohtaamisen jälkeen.