/ Uutinen

Kymmenen teesiä hyvään johtamiseen

Nuorten odotukset työelämältä ovat muuttuneet, esimiehiltä edellytetään yhä enemmän. Hyvä esimies on roolimalli, kannustaja ja innostaja. Sparraava esimies – Kuinka motivoida nuoria työssä? -pamfletti kertoo, millainen pomo pärjää tulevaisuudessa ja saa nuoret työntekijät kukkaan.

Pamfletin tavoitteena on herätellä esimiehiä ja nuorten kanssa työskenteleviä motivoimaan ja johtamaan nuoria paremmin työpaikoilla. Sen teesit perustuvat T-Median ja TATin vuosina 2011–2013 toteuttamien Työnantajakuva- sekä Nuoret ja johtaminen -tutkimusten tuloksiin.

1. Hyvä esimies luottaa. 58 prosenttia nuorista pitää tärkeänä työtehtävien räätälöimistä oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.  Hyvä pomo antaa vastuuta sitä haluaville ja huomioi nuoren yksilönä.

– Luottamus ja vastuun antaminen nuorille edistää kehittymistä parhaiten. Vastuu myös usein motivoi, nuori ymmärtää työnsä osana suurempaa kokonaisuutta, toteaa johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen TATista.

2. Ei minuutit, vaan tulokset. Fiksu työnantaja ymmärtää, että työntekijöiden oma elämä ja toiveet eivät ole työn vihollisia. Kun on yhdessä määritelty selkeät tavoitteet, työntekijä voi keskittyä työsuorituksiin parhaaksi katsomallaan tavalla.

– Olemme havainneet, että nuorten toiveet työpaikan käytännöistä ovat monesti erittäin järkeviä ja hyödyttävät koko yritystä. Meillä ei esimerkiksi tuijoteta niinkään työpaikalla vietettyjä minuutteja, vaan työn tulokset ratkaisevat, kertoo HR-asioista vastaava Pirta Karlsson Fondialta.

3. Paras palaute kulkee molempiin suuntiin. Palaute toimii parhaiten, kun sitä saa välittömästi ja töiden ohessa, hyvin perusteltuna. Kannattaa luoda ilmapiiri, jossa myös nuori uskaltaa antaa palautetta.

4. Palkitse nuorta tämän arvojen mukaisesti. Hyvä esimies tietää, mikä motivoi työntekijöitä, ja innostaa antamaan parastaan. Hyvästä työstä pitää myös maksaa; palkka on nuorille yksi tärkeimmistä työpaikan valintakriteereistä.

5. Sparraa nuoresta taituri. Sparraaminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan kannustamista, innostamista ja vastuun antamista. Jopa 95 % nuorista pitää tärkeänä, että esimies auttaa heitä kehittymään työssään.

6. Avaa mieli ideoille. Älä tapa intoa torppaamalla ideoita heti, typerästäkin ideasta voi jalostua jotain innovatiivista. Kannattaa pitää korvat herkkinä sille, miten oman talon tulokkaat voisivat opettaa organisaatiota.

7. Jäykistelyn aika on ohi. Nuoret toivovat työpaikalle rentoa ilmapiiriä. Se, että työpaikalla on kivaa, ei tarkoita sitä, että töitä ei hoidettaisi hyvin.

8. Jaa tietoa avoimesti. Tehokkaasti johdetussa yrityksessä työntekijät tietävät, missä mennään. Tieto liikkuu ja sitä tarjoillaan ymmärrettävästi. Nuoret haluavat oppia jatkuvasti uutta, hyvä tiedonkulku palvelee myös tätä tarkoitusta.

9. Perustele ohjeesi paremmin. Nuoret eivät lämpene ajatukselle, että jotakin tehdään vain siksi, että niin on tehty ennenkin. Perustele ja valmistaudu myös kuulemaan kritiikkiä. Nuoret haluavat vaikuttaa työtään koskeviin päätöksiin.

10. Anna hyvän kiertää. Auttaminen lisää tutkitusti onnellisuutta. Jaa anteliaasti asiantuntijuuttasi nuoremmille, voitte oppia molemmat jotakin uutta.

Mikäli teesit herättivät ajatuksia tai niistä mielestäsi puuttuu jotain olennaista, oman teesin voi käydä kirjoittamassa osoitteessa www.t-media.fi/sparraavaesimies.

Tutustu myös Sparraava esimies -videoon.

T-Media tarjoaa yrityksille myös koulutusta Sparraava esimies -aineiston pohjalta.

 

Lisätiedot Sparraava esimies -pamfletista ja koulutuksista

T-Media Oy
Päivi Salminen-Kultanen
liiketoimintajohtaja, tutkimustoiminta
040 727 9717
paivi.salminen-kultanen(a)t-media.fi

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
Liisa Tenhunen-Ruotsalainen
johtaja
040 545 2198
liisa.tenhunen-ruotsalainen(a)tat.fi