
Markkinoilla voi olla kilpailijoita, mutta sinulla on mahdollisuus erottautua ja myydä idealla siitä huolimatta kivasti. Tärkeää on miettiä ensin hyvin perusteet kuntoon. Tässä artikkelissa jaan kuusi vinkkiä aloittelevalle yrittäjälle. Nämä itsessään eivät riitä menestykseen, mutta saat hyvän pohjan yritysidean kehittämiseen.
Kun ryhdyt kehittelemään yritysideaasi, on hyvä pohtia alla olevia asioita:
1. Miksi haluat olla yrittäjä?
Se, että saat loistoidean ei välttämättä riitä. Ideoita on meillä kaikilla ja varmasti jokainen tietää sen tunteen, kun saa idean ja miettii, miksi tätä ei ole kukaan aiemmin keksinyt.
Idean lisäksi olisi hyvä olla vahvempi syy, miksi haluaa yrittäjäksi tai miksi haluaa saada idean toteutettua. Joskus voi riittää, että idealla on niin iso merkitys, ettei tarvitse muuta, mutta on hyvä käydä itsensä kanssa läpi, miksi haluaa ryhtyä viemään ideaa käytäntöön. Onko haaveena ehkäpä lyödä rahoiksi idealla? Mikäli unelmoit isosta kasasta rahaa ideasi ansiosta, on hyvä miettiä myös joku muu motivaattori pitkään juoksuun kuin pelkkä raha.
Raha motivoi useimpia lyhytaikaisesti, mutta pitkällä aikavälillä raha ei ole hyvä motivaattori.
2. Käy läpi vahvuutesi
Mieti, missä olet hyvä. Missä naapuri tai ystäväsi kysyy aina sinulta neuvoa? Missä joudut tai pääset aina auttamaan muita? Näissä vahvuuksissa voi olla jotakin, jonka voisi työstää ideasta palveluksi. Pohdi, millainen olet luonteeltasi. Tykkäätkö ideoinnista ja luotat siihen, että asiat etenevät lopulta omalla painollaan? Oletko henkilö, joka tekee aina kaiken loppuun asti kunnolla? Haluatko miettiä ensin kokonaisuuden, jotta kaikki on selkeää ja suunnitelma selkeä. Mietitkö ennen kaikkea sitä, että onko se kannattavaa vai hauskaa?
3. Mieti, millainen yrittäjyys sopii juuri sinulle
Haluatko työllistää itsesi yrityksen kautta, vai haaveiletko idean työllistävän lisäksesi useita työntekijöitä? Voit myös vain omistaa bisneksen, mutta antaa jonkun muun pyörittää sitä. Nämä asiat on hyvä pohtia alkumetreillä, jotta tiedät mihin tähtäät yritysideasi kanssa!
4. Voiko idealla rahastaa? Mitä tulisi tehdä, jotta tavoitamme markkinat kilpailijoista huolimatta?
Tähän toimii hyvin SWOT-analyysin tekeminen. Siinä käyt läpi, mitkä ovat idean vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat. Kun mietit vielä, kuka on ideasi unelma-asiakas ja yhdistät tähän SWOT-analyysin ajatukset, löydät varmasti hyviä merkkejä siitä, kuinka erottaudut kilpailijoista ja saat heistä huolimatta asiakkaita. Yleensä markkinoilla on jo valtava määrä tekijöitä, mutta nykyäänkin huomaa usein, ettei moni ole esimerkiksi hyödyntänyt sosiaalisen median kanavia, että palvelu on huonoa, hinta liian korkea tai jotain muuta, johon voit peilata ja erottautua omalla ideallasi.
Miksi joku maksaisi tuotteestasi tai palvelustasi? Pystytkö perustelemaan hinnan?
5. Usko itse ideaasi!
Viimeinen vinkki on hiukan kyseenalaistava ja uskoa antava samaan aikaan. Olen itsekin saanut satoja ideoita, mutta hetken pyörittelyn ja markkinoiden tutkimisen jälkeen joutunut tyytymään vain kauniiseen ajatukseen kivasta ideasta. Useimmiten ideat kaatuvat siihen, että niillä ei usko itsekään olevan tarpeeksi potentiaalia. Jos et usko itse, niin miksi joku muu uskoisi? Ole siis varma, että uskot itse todella vahvasti ideaasi. Uskosi näkyy myös asiakkaille! Jos epäröit ideasi toimivuutta, asiakkaasi näkee sen ja alkaa itsekin epäillä.
6. Myy mahdollisimman nopeasti
Pyri keräämään nopeasti kommentteja asiakkailta. Myy tuotetta tai palveluasi oikeaa rahaa vastaan. Älä vain kysy, sillä moni sanoo että ostaisi, mutta kun rahaa pitäisi kaivaa, moni alkaa empiä (ja usein ne jotka sanoivat ostavansa eivät todellisuudessa ostaneetkaan). Jos mahdollista, tee ensin myyntiesite tai myyntisivu ja myy tuotetta tai palveluasi ennen kuin olet edes tehnyt sitä vielä. Pyri saamaan ennakkomyyntiä, sillä silloin saat arvokasta palautetta mitä tulee huomioida, parantaa ja kehittää. Parhaassa tapauksessa olet myynyt jo ison määrän tuotettasi ennen kuin olet edes valmistanut sitä.
Tämän artikkelin kirjoitti JES TOOLSin Johannes
JES TOOLSin toimintaan voit tutustua täältä ja ladata ilmaista materiaalia: https://www.jestools.com/