
Hyvä kesätyön, harjoittelupaikan tai muun työn etsijä! Hallitset jo perustiedot työnhausta. Osaat vastata työpaikkailmoitukseen aina jokaiseen omalla hakemuksellaan. Tiedät, mitä eroa on hakemuksella ja CV:llä. Osaat kirjoittaa selkeästi ja virheettömästi. Tiedät, että pdf jyrää docin. Hieno juttu! Seuraavilla vinkeillä voit siirtyä etsimään niin sanottuja piilotyöpaikkoja. Piilotyöpaikka on sellainen, jota ei ole avoimessa haussa. Työnantaja ei välttämättä edes vielä tiedä, että se tarvitsee juuri sinua. Sinun täytyy siis myydä itsesi ja osaamisesi.
1. Tunnista osaamisesi ja opettele sanoittamaan se
Oman osaamisen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Etenkin nuorena saattaa tuntua, että enhän minä mitään osaa. Edes yliopistosta valmistuneet ihmiset eivät välttämättä osaa pukea sanoiksi, mitä he osaavat. Pahimmillaan vastavalmistunut alkaa luetella käymiään kursseja, kun häneltä kysytään mitä hän osaa. Selkeitä ammattitaitoja on helpompi luetella: minä osaan hitsata tai minä osaan värjätä ripset. Jos ei ole osaamista mihinkään ammattiin, on osaamista vaikeampi sanoittaa. Toisaalta lähihoitajan tai asentajankin on hyvä osata erottautua muista työnhakijoista, ja silloin apua löytyy yleisemmistä työelämätaidoista.
Käytä runsaasti aikaa oman osaamisen tunnistamiseen. Apua löydät netistä, lähipiiriltä ja kirjoista. Tutki tulevaisuuden työelämätaitoja! Nämä eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, vaan ne täytyy opetella. Ne ovat erittäin tärkeitä kaikilla aloilla, kaikissa töissä. Mitä niistä jo osaat? Oletko sopeutuvainen tai erinomainen oppija? Kun olet tunnistanut oman osaamistasi, kannattaa työhakemukseen kirjoittaa muutakin kuin esimerkiksi olevansa aloitteellinen. Se pitää myös todistaa. Miten se näkyi ulospäin, että olit aloitteellinen? Aloititko jonkin koulua kehittävän projektin, koska havaitsit epäkohdan?
Oma osaaminen pitää vielä saada lisäarvoksi työnantajalle. Minulla esimerkiksi on laaja yleissivistys ja olen hyvä kuuntelija (ja osaan perustella ne esimerkein). Työnantaja hyötyy minusta, koska pystyn keskustelemaan kaikenlaisten ihmisen kanssa, ja osaan rakentaa toimialat ylittävää yhteistyötä.
2. Seuraa, mitä ympärilläsi tapahtuu
Lue lehtiä, katso uutisia ja seuraa, mitä kotipaikkakunnallasi tapahtuu. Jos jossain avataan uusi kauppa tai tehdas, sinne tarvitaan työntekijöitä. Itse huomasin Kauppalehden kautta lehdistötiedotteen siitä, että Sitra ja TAT alkavat kouluttaa kiertotalousosaajia. Etsin tuolloin uutta työtä ja mietin, että ”Bingo! Tuohon tarvitaan joku osaava tekijä töihin.” Tiesin työpaikastani siis jo ennen, kuin se tuli julkisesti hakuun.
3. Ole rohkea ja proaktiivinen
Etsi mielenkiintoisia työpaikkoja. Missä haluaisit olla töissä? Mieti laajasti. Mieti, mitä voisit kyseisessä paikassa tehdä. Sitten etsi yrityksestä tai organisaatiosta ihminen, joka vastaa kyseiseen tehtävään palkkaamisesta. Tämä voi vaatia salapoliisin työtä. Nettisivujen organisaatiokaavio voi olla kryptinen. Jos kyseessä on iso yritys, ei kesätyötä varten kannata soittaa toimitusjohtajalle. Toisaalta myöskään HR-ihmiset eivät yleensä päätä rekrytoinneista, joten kannattaa soittaa esimerkiksi yksikön vetäjälle.
On erilaisia tapoja olla työpaikkaan yhteydessä. Tuntemattomalle ihmiselle soittaminen on pelottavaa, mutta se kannattaa. Saatat pelätä, että puhelun vastaanottaja pitää sinua tyhmänä tai rasittavana. Todennäköisemmin hän pitää sinua kuitenkin rohkeana.
Toiset soittavat ja toiset lähettävät sähköpostilla avoimen hakemuksen ja CV:n. Yksi tapa on tehdä, kuten itse tein: lähetin sähköpostilla hakemuksen ja CV:n yhtenä liitetiedostona. Kirjoitin hyvin lyhyen, ystävällinen saateviestin, jossa kerroin etsiväni työtä ja soittavani asiasta kahden päivän päästä. Ja sitten soitin.
Onni suosii valmistautunutta mieltä – Louis Pasteur
Tutustu myös uuteen Duunikoutsi-mobiilisovellukseen, jonka avulla nuoret voivat kartuttaa työelämätaitojaan ja treenata työnhakua henkilökohtaista kehitystä tukevassa virtuaaliympäristössä. Sovellus tarjoaa tietoa ja tehtäviä, joiden haastavuus on suunniteltu vastaamaan eri-ikäisten hakijoiden tarpeisiin. Puhelimeen ladattava Duunikoutsi-sovellus on nuoren henkinen tuki työnhaun taipaleelle.
Sovelluksen ovat yhteistyössä kehittäneet Talous ja nuoret TAT ja Oikotie Työpaikat. Pelin teknisestä toteutuksesta vastaa 10Monkeys.
Lue myös:

Päivi Kosunen
kiertotalousasiantuntija
Kirjoittaja on TATin kiertotalousasiantuntija ja opiskellut maisteriksi pääaineena ympäristötiede ja -teknologia. Ympäristöasioiden lisäksi Päivin intohimona on uusien asioiden oppiminen. Vapaa-ajalla hän skräppää ja bloggaa eikä koskaan kieltäydy kupillisesta hyvää teetä.