/ Uutinen, Kesätyö

Jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle kesäduuni

Eka kesäduuni -kampanja haastaa työnantajat Helsingissä, Vantaalla, Porissa ja Rovaniemellä tarjoamaan kesätyöpaikkoja yhdeksäsluokkalaisille nuorille. Viime vuonna Järvenpäässä pilotoitu kampanja toi usealle järvenpääläiselle nuorelle kesätöitä.

Kesätyökokemus tarjoaa nuorelle mahdollisuuden ansaita omaa rahaa, kartuttaa arvokasta kokemusta työelämästä ja kenties mahdollisuuden löytää itseä kiinnostavan toimialan. Talous ja nuoret TATin Eka kesäduuni -kampanja tähtää siihen, että paikalliset työnantajat ja kaupunki tekevät yhteistyötä nuorten työllistymisen eteen.

”Tarjoamme kesätyösetelin ihan jokaiselle ysiluokkalaiselle. Aiomme tänä vuonna myös puhua kesätöistä koulussa enemmän, kannustaa nuoria olemaan aktiivisia kesätöiden etsimisessä”, Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Katri Kalske sanoo.

Kampanjalla on kesätöihin suuri vaikutus, sillä kampanjaan osallistuvissa kaupungeissa on yhteensä lähes 10 000 yhdeksäsluokkalaista. Tavoitteena on, että suurin osa heistä voi jatkaa syksyllä opintojaan yhtä tai useampaa työelämäkokemusta rikkaampana.

”Heitän tässä haasteen myös muille kaupungeille, että ottakaa koppia näistä nuorimmista hakijoista, sillä se kantaa hedelmää tulevaisuuden työelämäpoluilla. On todella tärkeää, että koulun lisäksi myös kotona kannustetaan nuoria hakemaan kesätöitä, olemaan rohkeita ja näkemään vaivaa kesätyöpaikan eteen. Kesätöihin valmistautumisessa voi käyttää apuna esimerkiksi Duunikoutsi-sovellusta”, TATin kumppanuuspäällikkö Riikka Lehtinen haastaa.

Yhteistyö avaa nuorille ovia

TAT haastoi kaupungit mukaan yhteistyöhön, sillä kouluverkoston kautta tavoitetaan kaikki peruskoulun päättävät nuoret. Kampanjan myötä nuorille järjestetään kouluissa kesätyöinfoja ja kuukausittain tsempataan eri kanavien kautta. Kaupungit myös tuntevat parhaiten paikalliset työnantajat, jotka voivat työllistää ysejä matalalla kynnyksellä kaupungin tarjoaman kesätyöseteli-palkkatuen avulla.

”Nuorena saatu työelämäkokemus on arvokasta ja jo ensimmäinen kesätyö saattaa antaa vinkkejä tulevaisuuden uravalintaan. Samalla työnantajilla on mahdollisuus profiloitua tulevaisuuden osaajien rekrytoijana. Porissa hyödynnämme kesätyöntekijöitä myös SuomiAreenan ja Pori Jazzin järjestelyissä”, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen kommentoi.

”Helsingissä on valtavasti erilaisia työnantajia. Toivomme, että Eka kesäduuni -kampanja kannustaa nuoria hakemaan rohkeasti kesätöitä miltä alalta hyvänsä. Hyvä vinkki on hakea kesätöitä sieltä, missä oli TET-harjoittelussa”, Helsingin kaupungin apulaispormestari Pia Pakarinen vinkkaa.

”Nuorten työllistymisen edistäminen on meillä yksi tärkeä strateginen tavoite kaupungissa ja kesätyöllistäminen on yksi keskeinen väline tähän tavoitteeseen vastaamiseksi. Paikalliset yritykset ovat avainasemassa nuorten kesätyöllistämisen mahdollistajana ja toivomme yhä useamman yrityksen lähtevän mukaan tähän”, toteaa Rovaniemen kaupungin elinvoimajohtaja Jukka Kujala.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla myös Vastuullinen kesäduuni -kampanjan kautta, eri puolilla Suomea. Tässä kampanjassa työnantajat sitoutuvat reilun kesätyön periaatteisiin kuten hyvään hakijakokemukseen, mielekkääseen työhön, perehdytykseen ja ohjaamiseen sekä kirjalliseen työsopimukseen ja -todistukseen. Vastuullinen kesäduuni -kampanjaa koordinoiva Oikotie Työpaikat on kumppanina myös Eka kesäduuni -kampanjassa.

 

Lisätietoja:

Riikka Lehtinen
041 545 0800
riikka.lehtinen(a)tat.fi