/ Vuosi yrittäjänä

Jessica Huhtinen: ”Yrittäjyyden ansiosta minun ei tarvitse valita mitä unelmistani tavoittelen”

Nuori Yrittäjyys ry:n alumni, kuopiolainen Jessica Huhtinen tekee töitä sen eteen, että jonain päivänä hänellä on omaa nimeä kantava fitness- ja voimisteluvaatebrändi. Jo puolessa vuodessa unelma on ottanut isoja harppauksia eteenpäin. Kaikki olisi voinut mennä toisin, mikäli ovet poliisikouluun olisivat avautuneet Jessica Huhtiselle ensi yrittämällä. Sisäänpääsy jäi kuitenkin kolmesta pisteestä kiinni. Jessica pääsi urheiluliikkeeseen töihin […]

Jessica Huhtinen, NYT-alumni

Nuori Yrittäjyys ry:n alumni, kuopiolainen Jessica Huhtinen tekee töitä sen eteen, että jonain päivänä hänellä on omaa nimeä kantava fitness- ja voimisteluvaatebrändi. Jo puolessa vuodessa unelma on ottanut isoja harppauksia eteenpäin.

Kaikki olisi voinut mennä toisin, mikäli ovet poliisikouluun olisivat avautuneet Jessica Huhtiselle ensi yrittämällä. Sisäänpääsy jäi kuitenkin kolmesta pisteestä kiinni. Jessica pääsi urheiluliikkeeseen töihin ja löysi työn kautta itselleen fitness-valmentajan. SM-kisoja varten hän ompeli näyttävät kisa-asut ja pian alkoi sataa pyyntöjä myös muilta. Ehkäpä taitava ompelija voisi tehdä kisa-asut heillekin?

”Kysyntä sai minut miettimään, että tästähän voisi tehdä ammatin. Tajusin, että olisi hienoa yhdistää kaksi intohimoani eli käsityöt ja urheilu”, Jessica Huhtinen kertoo.

Yrittäjyys alkoi pyöriä naisen mielessä ja Ingmanedun ammattiopistosta löytyi linja, jossa pystyy opiskelemaan mittatilausompelijaksi. Jessica oli kuullut, että koulussa on mahdollista suorittaa Nuori Yrittäjyys ry:n kehittämä Vuosi yrittäjänä -ohjelma. Jo haastattelussa määrätietoinen nainen kertoi, että haluaa yrittäjyyskurssille mahdollisimman nopeasti.

Tällä kertaa ovet opintoihin avautuivat ja kesällä 2021 Jessica valmistui suunnitelman mukaisesti mittatilausompelijaksi. Kouluajan Jessica teki voimistelupukuja, fitness-bikineitä, koiranvaatteita ja suunnitteli myös vapaa-ajan ja urheiluvaatteita. Nyt häntä työllistää muun muassa äitiyspakkaukseen sarjatyönä tehtävät vauvanhousut sekä yhteisen vaatemallistoin luominen toisen yrityksen kanssa.

”Osasin jo ommella, joten halusin keskittyä opinnoissa liiketoimintapuoleen. Lopulta opettaja ilmoitti minut Nuori Yrittäjyys -yhdistyksen Uskalla yrittää -kilpailuun ja voitin OP-ryhmän palkinnon”, Jessica hymyilee.

Huonoinakin aikoina pystyy pärjäämään

Jessica Huhtinen aloitti yrittäjänä keskellä koronapandemiaa. Vanhemmat yrittäjät varoittelivat, että on normaalia, että liiketoiminnan kunnolla käyntiin saamiseen voi kulua useampi vuosi. Oman erityisosaamisen löytäminen varhaisessa vaiheessa auttoi Jessicaa kuitenkin saamaan asiakkaita nopeasti.

”Yllätyin, miten minut löydettiin somesta, vaikken markkinoinut palveluitani. Olen ollut yrittäjä vasta puoli vuotta ja voin jo vähän valita töitäni”, Jessica iloitsee.

Viime aikoina Jessica kertoo ymmärtäneensä, mikä häntä kiinnostaa eniten. Tulevaisuudessa hän haluaa kehittää osaamistaan juuri fitness-puolella ja tehdä hyvin istuvia kilpailuasuja. Yhteistyöt tulevat olemaan iso osa tätä.

”Uskon, että ensi syksyn kisat, joihin nyt valmistaudun, lisäävät tunnettuutta minulle sekä urheilijana että yrittäjänä. Jos olisin leipätöissä, en voisi keskittyä omiin intohimoihin täysillä. Nyt pystyn itse päättämään, minkä verran annan millekin asialle aikaa.”

Jessican vinkit yrittäjyydestä haaveileville

  • Kehitä liikeidea oman mielenkiinnon ympärille. Tällöin sinulla on riittävästi tietotaitoa ja voit seistä oman yritykseksi ja brändin takana. Kaikille tulee hetkiä, jolloin on epävarmafiilis, mutta usko omaan tekemiseen tulee takaisin, kun liikeidea on sellainen, mistä on aidosti kiinnostunut.
  • Tee asioita pienin askelin omaan tahtiin. Virheitä ei pidä säikähtää, sillä muuten ei opi.
  • Tee työt hyvin ja huolella. Kuuntele asiakasta. Tyytyväinen asiakas kertoo sinusta eteenpäin ja suosittelee somessa. Mitä useammalle jätät hyvän fiiliksen, sitä nopeammin sana lähtee kiirimään. Hyvät tekijät muistetaan.
Kuva: Marko Koivistoinen/ Kuvakeikka

Kirjoittaja

Ulla Alakangas
alumni- ja viestintäkoordinaattori