
Jenni Järvelä on valittu Talous ja nuoret TATin toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 2.1.2020. Tällä hetkellä Järvelä toimii Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n viestintä- ja HR-johtajana.
Aiemmin Jenni Järvelä on toiminut useissa eri tehtävissä median ja viestinnän parissa muun muassa Kymen Sanomien päätoimittajana, ET-lehden toimituspäällikkönä, Etelä-Suomen Sanomien toimitus- ja uutispäällikkönä sekä Suomen Akatemian tiedottajana. Koulutukseltaan hän on filosofian ja kauppatieteiden maisteri.
– TAT tekee erittäin merkityksellistä työtä nuorten hyväksi, erityisesti talous- ja työelämätaitojen sekä yrittäjyystaitojen parantamiseksi. Kaikki tämä on viestintää, joten Jenni Järvelä on sekä taustansa että näyttöjensä puolesta erinomainen valinta TATin uudeksi toimitusjohtajaksi, sanoo TATin hallituksen puheenjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.
– Se, miten nuoret näkevät työelämän ja yrittäjyyden, on merkityksellinen asia koko Suomelle. TATin tärkeä tehtävä on antaa nuorille työelämässä tarvittavia taitoja, mutta myös viestiä tulevaisuudesta, joka on täynnä mahdollisuuksia – ei uhkia, sanoo TATin tuleva toimitusjohtaja Jenni Järvelä.
Nykyinen toimitusjohtaja Kari Väisänen siirtyy kevään 2020 aikana luottamus- ja maineyhtiö T-Media Oy:n osakkaaksi ja hallituksen jäseneksi.
Lisätietoja:
TATin puheenjohtaja, Baronan toimitusjohtaja
Minna Vanhala-Harmanen, p. 0400511786
TATin tuleva toimitusjohtaja
Jenni Järvelä, p. 0405567156