/ Uratarina, Työelämä

Jääräpää – Roope Tonteri seuraa lunta ja unelmiaan

Viidennellä luokalla Roope kertoi haluavansa lumilautailijaksi. Kun opettaja sanoi, ettei se ole oikea ammatti, syntyi periksiantamaton halu todistaa toisin.

Moninkertainen lumilautailun maailmanmestari Roope Tonteri vastaa puhelimeen Ranskassa. Olympialaiset ovat pitäneet mukavan kiireisenä. Mies tosin matkustaisi paljon ilman kisojakin – lumen perässä pitää liikkua. Roopea se ei haittaa, sillä hän on unelma-ammatissaan.

– Haaveilin tästä jo pienenä mutta silloin en tiennyt sen olevan mahdollista.

Roope Tonteri

 

  • 25-vuotias lumilautailija
  • asuu Valkealassa
  • Suurimmat saavutukset: 2011 Beo-ykkönen, 2013 MM-kultaa big airissa ja slopestylessa
  • kuntoilee skeittaamalla
  • rentoutuu mökkeillen

Maailman paras joululahja

Roope laski ensimmäistä kertaa suksilla nelivuotiaana. Seuraavana tuli lumilautailu. Äidin vanhaan lautaan poika ei laittanut edes siteitä, vaan yritti ainoastaan tasapainoilla sen päällä. Ensimmäisen oman lumilaudan hän sai joululahjaksi seitsemänvuotiaana.

– Se oli paras lahja. En muista sen merkkiä tai mitään sellaista, mutta se oli metrin mittainen. Aika lyhyt, Roope nauraa.

– Viidennellä luokalla piti kirjoittaa toiveammateista. Kirjoitin, että haluan olla joko skeittaaja tai lumilautailija. Jouduin siitä opettajan puhutteluun.

Opettaja sanoi, etteivät ne ole oikeita ammatteja. Roope puolusti näkemyksiään voimakkaasti.

– Siitä seurasi erottaminen koulusta vähäksi aikaa. Silloin tuli jääräpäinen halu todistaa, että minähän näytän, kuinka oikeita ammatteja nämä voivat olla.

480 kilometriä viikossa

Koulu ei tuntunut Roopelle omalta paikalta.

– Minulla oli paha lukihäiriö ja koulunkäynti oli hankalaa. Pelkästään lukemaan oppiminen vei kauan aikaa.

Roopen isä yritti opettaa häntä lukemaan – tuloksetta. Lopulta isä antoi pojan käteen puukon ja sanoi, että opettele käyttämään tuota, jos et aio lukea.

– Puutöistä pidin koulussakin. Olen aina ollut enemmän sellainen, että opin tekemällä.

Myös menestys lumilautailussa on tekemisen tulosta. Roope sanoo, ettei ole koskaan tietoisesti harjoitellut. On ainoastaan ollut valtava palo laskea.

– Kouvolan hiihtokeskus ei ollut maanantaisin auki. Muuten kävin siellä joka päivä. Menin koulun jälkeen rinteeseen ja lähdin kotiin vasta myöhään illalla.

Roopen äiti toi vaihtovaatteita ja ruokaa.

– Minä vaan laskin. Viikonloppuina menin sinne vielä aikaisemmin. Enää ei kroppa kestäisi sitä tahtia.

Kaikki eivät ole ymmärtäneet Roopen uravalintaa, mutta vanhemmiltaan hän on saanut tukea.

Palkintokorokkeella tärisemisen jälkeen tuore maailmanmestari passitettiin dopingtestiin.

– Aloin laskea huomattavasti enemmän yläasteella. Silloin he sanoivat, että hyvä, laske nyt kun voit. Ymmärsivät, että tätä ei enää viisikymppisenä voisi tehdä, mutta voisin vielä myöhemmin hankkia jonkun muun ammatin, jos haluaisin.

Ilman vanhempien tukea Roope ei ehkä olisi siinä, missä hän nyt on.

– Olihan se niiltä valtava panostus ajaa 80 kilometriä joka päivä, jotta pääsin laskemaan.

 

Vahingossa voittajaksi

Ensimmäisen arvokisavoittonsa Roope otti vuonna 2013 Quebecissa, jossa hän voitti sekä slopestylen että big airin.

– Lähdin sinne laskemaan, että saataisiin pisteitä ja maapaikka Suomelle olympialaisiin. Ehkä sen takia oli niin rento ja hyvä fiilis. Ei ollut tarkoitus voittaa, Roope muistelee.

Quebecissa oli kolmekymmentä astetta pakkasta. Palkintokorokkeella tärisemisen jälkeen tuore maailmanmestari passitettiin dopingtestiin.

– Tervetuloa ammattilaiseksi, Roope nauraa.

– Ne testaajat tuli melkein ovesta läpi vielä testin jälkeenkin, kun yritin mennä itsekseni vessaan.

Oikea ammatti

Roope sanoo, ettei ole koskaan kyseenalaistanut uravalintaansa. Kun käsi meni toisen kerran poikki, hän tunnustaa hetken miettineensä, onko laji tällaisten uhrausten arvoinen.

– Tulin siihen tulokseen, että kyllä on, Roope sanoo.

– Elämässä voi muutenkin käydä kaikenlaista. Ei niitä asioita saa liikaa pelätä.

Kyselyt siitä, milloin Tonteri hankkii ”oikean ammatin”, ovat vuosien mittaan vähentyneet. On Roopella tosin myös tutkinto: hän opiskeli matkailupalvelujen tuottajaksi Vuokatin ammattiopistossa.

– Se oli ehkä helppo, mutta oikea valinta. En tiedä, olisinko päässyt lukiosta läpi. Vuokatissa oli hyvä henki, paljon tuttuja ja tietysti myös rinteet kohdallaan, Roope veistelee.

Koulun päättymisen jälkeen Roope oli varma, ettei tule tekemään tutkinnollaan mitään. Ainoastaan lautailu kiinnosti.

– Viime aikoina on tullut myös muutamaa matkailuun liittyvää liikeideaa pyöriteltyä. Never say never eli ihan hyvä, että tuli se koulu käytyä.

Siipiään kannattaa kokeilla

Lumilautailussa alkaa olla seniori täytettyään kolmekymmentä vuotta.

– Moni vaihtaa suuntaa ennen sitä. Se riippuu tietysti myös sponsoreista ja rahasta.

Sponsoreita tarvitaan usein myös kilpauran jälkeen, mikäli tahtoo pysyä lajin parissa.

– Voi kuvata videoita, tehdä nettisarjoja tai videoblogeja. Jos on aktiivinen somessa, uraa jatkaa lautailun parissa helposti vielä toiset viisi vuotta. Toiset siirtyvät valmentamaan.

Toivon, että pystyisin ammatikseni laskemaan vielä viisi vuotta. Sen jälkeen jokainen vuosi on plussaa.

Myös Roope on miettinyt valmentamista.

– Hyvä valmentaja on laskenut paljon. Junnutkin kuuntelee ihan eri tavalla, kun on oikeasti meriittejä.

Tonterin mielestä lumilautailun kehitys laahaa täällä jäljessä. Hän toivookin, että nuoret lupaukset lähtisivät Suomesta maailmalle.

– Jos jää tänne pyörimään, ei ura lähde lentoon. Sponsorit ovat iso apu.

Oikea paikka ja varsinkin oikeat sanat

Sponsorimarkkinat ovat nykyään tiukat. Pelkästään se, että on hyvä ja voittaa kisoja, ei riitä.

– Pitää olla myös hyvä kasvo tuotteelle ja persoona, joka kiinnostaa, Roope listaa.

Hän itse kokee olleensa onnekas kohdatessaan oikeita ihmisiä oikeaan aikaan. Tuurilla ei kuitenkaan pärjää, jos jotain oleellista puuttuu:

– Kukaan ei kiinnostu, jos et koskaan sano mitään. Minä olen kuulemma outo suomalainen, koska puhun.

Kun Tonteri aloitti, ei Facebookia vielä ollut. Nykyään some on hyvin keskeinen osa työtä.

– Jos en pariin päivään ole tehnyt mitään, alkaa tuntua paine, että jotain pitäisi faneille laittaa.

Roope sanookin kasvaneensa siihen, että koko ajan täytyy rakentaa omaa brändiä, olla esillä ja pitää kiinnostusta yllä.

Rohkea tavoittaa unelmansa

Tulevaisuus on Roopelle vielä avoin.

– Toivon, että pystyisin ammatikseni laskemaan vielä viisi vuotta. Sen jälkeen jokainen vuosi lajin parissa olisi plussaa.

Kilpailu-uran päättyminen ei tarkoita Roopelle laskemisen lopettamista.

– Ehkä ei tule reissattua niin paljoa, mutta sen minkä Suomen talvi antaa myöten, niin varmaan lasken.

Ammattilainen ei enää käytä kaikkea vapaa-aikaansa rinteessä. Tonteri nauttii myös muista asioista.

– Lämmittelen saunamökkiä ja käyn kalassa, teen metsätöitä ja skeittaan.

Kotona on yleensä aina jokin rakennusprojekti meneillään.

– Viimeksi rakennettiin vajaa ja puuliiteriä. Koulun puutyötuntien opitkin ovat tulleet käyttöön.

Roope kannustaa nuoria tekemään rohkeasti omaa juttuaan.

– Olen sitä mieltä, että jos oikeasti haluaa jotain ja on valmis tekemään töitä, sen voi saavuttaa.

Mutta mitä jos niin ei käykään? Entä jos yrittää turhaan?

– Se on mahdollista. Voi sen niinkin ajatella, että jos ei yritä, ei voi epäonnistua. Mutta silloin ei myöskään saa mitään aikaan.

 

Teksti: Elli Collan, pääkuva: Antti Koskinen, muut kuvat: Red Bull

Juttu on julkaistu alun perin Kun koulu loppuu – opas lukion jälkeiseen elämään -lehdessä tammikuussa 2018.