
Finanssiala ry:n, Oikotien ja Talous ja nuoret TATin yhteistyössä kehittämä Finanssialan etäTET käynnistyy ensi viikolla. Finanssialan etäTET:issä yläkoululaiset ja lukiolaiset tutustuvat toimialan eri yrityksiin ja uramahdollisuuksiin. Finanssialan yrityksistä etäTET-viikolla ovat mukana Danske Bank, Varma, OP Ryhmä ja Nordea, joista jokainen isännöi yhden etäTET-päivän nuorille verkon välityksellä. Viikon teemoina ovat vastuullisuus finanssialalla, tulevaisuuden työelämä sekä jokaisen puhujan omat TET-kokemukset.
– Finanssialan etäTET-viikko ei ole syntynyt koronan takia, vaan hanketta on suunniteltu jo pidemmän aikaa. Haluamme tarjota kaikille suomalaisille nuorille mahdollisuuden tutustua yhdenvertaisesti finanssialaan etäyhteyksien välityksellä. Hienoa, että monet finanssialan yritykset ovat lähteneet mukaan tarjoamaan nuorille arvokkaita ensimmäisiä kokemuksia työelämästä”, sanoo Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.
Suuren kysynnän johdosta finanssialan etäTET-paikat täyttyivät nopeassa aikataulussa ja opinto-ohjaajat ovat ilmoittaneet viikolle mukaan oppilaitoksia mm. Kittilästä, Kempeleestä, Kajaanista, Porista, Lahdesta ja Kuopiosta. Etä-TET mahdollistaa tutustumisen työpaikkoihin täysin asuinpaikasta riippumatta.
EtäTET-viikkoa ennen nuorille on lähetetty oppimispaketti, jonka avulla nuoret voivat valmistautua viikkoon ja tutustua työelämä- ja taloustaitoihin sekä saavat myös työkaluja oman osaamisen tunnistamiseen. EtäTET-viikon aikana nuori pääsee tekemään oikeita työtehtäviä yrityksissä ja ideoimaan tulevaisuuden finanssialaa. Nykypäivän työelämätaitoihin kuuluvat olennaisesti myös etäkokoustaidot ja virtuaaliset työkalut, joita nuoret harjoittelevat viikon aikana.
TATin toimitusjohtajan Jenni Järvelän mukaan TET-jakso on ensimmäinen ja tärkeä askel nuoren työuralla, joka on jäänyt monelta kokematta poikkeusolojen takia.
– On erittäin tärkeää, että pystymme poikkeusoloista huolimatta varmistamaan lasten ja nuorten työelämäkokemusten karttumisen. Kosketus työelämään on tärkeä osa nuoren polkua kohti itsenäistä, hyvää ja yhteiskunnallisesti aktiivista kansalaisuutta, Jenni Järvelä summaa.
– TET-jakso, kesätyöpaikka ja ensimmäinen työpaikka ovat kaikki tärkeitä valintoja nuorelle, ja me Oikotiellä haluamme olla mukana tarjoamassa nuorille näihin vaihtoehtoja ja yhdenvertaista tietoa tulevaisuuden aloista, kertoo yhteistyöstä Oikotie Työpaikkojen johtaja Joonas Pihlajamaa.
Etä-TET järjestetään kokonaan verkkototeutuksena 19.4–23.4.2021. Jatkoa tälle teemaviikolle on tulossa jo marraskuussa, jolloin TAT järjestää maailman suurimman etä-TETin, johon osallistuu Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Palta ry, Mara ry ja Finanssiala ry.
Lue lisää aiheesta Finanssiala ry:n sivuilta.
Lisätietoja:
Jenni Järvelä
Toimitusjohtaja, Talous ja nuoret TAT
p. 040 556 7156