
TAT Takeoff on Talous ja nuoret TATin vuosittainen bisnestapahtuma lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille. Takeoffissa nuoret inspiroituvat yrittäjyydestä ja saavat näkymiä tulevaan työelämään ja startup-maailmaan. Tapahtuma järjestetään Aalto-yliopiston tiloissa Espoon Otaniemessä ja streamin välityksellä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Aalto-yliopiston, Nokian, Nordean ja Slushin kanssa.
TAT Nuorten tulevaisuusraportin (N= 6 397) mukaan 60 % nuorista haluaisi lisää työelämäopetusta kouluihin. Lisäksi nuoret, jotka kokevat, että heillä on riittävät tiedot ja taidot työelämässä menestymiseen, odottavat työelämää selkeästi innokkaammin. Riittävien talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitojen tarjoaminen jokaiselle nuorelle tukee nuorten sujuvampaa siirtymistä työelämään.
Takeoff täydentää TATin koko peruskoulun kattavaa palvelupolkua, joka on pedagogisesti laadukas ja innostava tapa toteuttaa yrittäjyyskasvatusta. TAT Takeoff järjestetään 7. syyskuuta. Tapahtuman ohjelma sisältää muun muassa Mimmit sijoittaa -kaksikon ja Duudsonien HP Parviaisen puheet yrittäjyydestä sekä esimerkiksi Aalto-yliopisto Juniorin, Nokia, Nordean ja Slushin innostavat työpajat.
Talous ja nuoret TAT järjestää vuonna 2022 Takeoffin jo kahdeksannen kerran. Tänä vuonna Takeoff on osa Yrittäjän päivän tapahtumakokonaisuutta.